Hyvä saattoväki
Äidillä oli Joutsenkodissa vieraskirja, johon me käydessämme äidin luona kirjoitimme pieniä viestejä. Äiti aina halusi, että viesti luetaan hänelle ääneen.
Nyt äidin vieraskirja on suljettu.
Mutta kirjoitin äidille kirjeen ja luen sen nyt teille ääneen.
Rakas Äiti,
kun olimme pieniä, kerroit usein meille omasta lapsuudestasi. Synnyit Kaisa ja Joonas Siltalan monilapsiseen maanviljelijäperheeseen Tyrnävällä Ylipäässä, 30 kilometriä kirkolta. Teillä asuivat myös sinun äitisi vanhemmat. Elämä oli aineellisesti vaatimatonta, mutta et sinä sitä koskaan huonolla muistellut. Sait sisarustesi kanssa kristillisen kasvatuksen. Kotisi arvot ja uskon säilytit koko elämäsi ajan.
Äiti, sinusta koulunkäynti oli mukavaa, päästötodistuksesi oli kymppejä pullollaan ja opettajasi kävi vanhemmillesi puhumassa, että Aino pitää lähettää Kajaaniin Opettajaseminaariin. Näin ei kuitenkaan käynyt. Sodasta toipuvassa maassa aika oli niin erilainen. Oletan, että tästä kumpusi halusi meidän kolmen tyttäresi kouluttamiseen. Sanoit ja toistit monet, monet kerrat: ”Naisella pitää olla hyvä koulutus ja työ, ettei ole miehestä taloudellisesti riippuvainen.” Kuinka valtavaa viisautta sinut sanasi olivatkaan ja kuinka ajattomia.
Rippikouluun menit Tyrnävän kirkolle. Rippikoulussa ystävystyit Kerttu Kankaan kanssa. Rippikoulun jälkeen Kerttu pyysi sinua kylään kotiinsa Tyrnävän Ojakylään. Siellä sinä tapasit myös Kertun veljet. Käyntisi jälkeen Kerttu lähetti sinulle kortin, jossa oli myös terveisiä veljeltä. Naureskellen kerroit, että luulit Kertun tarkoittavan pikkuveljeä, mutta ei. Kertun isoveli Hannes oli huomannut sinut ja ehtinyt jo ihastua. Ei kyllä mikään ihme! Sinähän olit todella kaunis ja mukava tyttö. Tästä ensitapaamisesta tuli viime kesänä 70 vuotta!
Tyrnävän Nuorisoseuran järjestämillä kursseilla ja iltamissa te sitten tapasitte uudemman kerran ja silloin ihastus olikin molemminpuolista ja aloitte seurustella.
Teidät vihittiin Tyrnävän kirkossa juhannuksena 1953. Kerroit, että kirkko oli täpötäynnä ihmisiä, osa oli kutsuttuja vieraita ja osa ihmisistä jäi kirkonmenojen jälkeen seuraamaan vihkimistä. Kerroit meille, että kirkkovihkimiset olivat vielä 50-luvun alussa harvinaisia, koska sodan muistot sankarihautauksista kirkoissa olivat vielä vahvasti ihmisten mielissä.
Tämä kirkkovihkiminen kuvaa sinua ja Hannes-isää hyvin. Te halusitte katsoa eteenpäin ja olitte rakentavalla tavalla uudistusmielisiä.
Saitte kolme tytärtä, minä synnyin Tyrnävällä, Marjatta Oulujoella ja Mirette Limingassa. Isän suoritettua opinnot Helsingin Yhteiskunnallisessa korkeakoulussa muutimme Oulujoelle. Isä kävi töissä ja huolehti perheen elatuksesta, ja sinä äiti hoidit meidät lapset ja kodin. Meillä kotona oli aina hyvin siistiä ja sievää.
Minusta oli mukavaa, että sinä äiti olit kotona, kun tulin koulusta, ja niin oli naapurustonkin lapsista. Oulujoella kotimme piha oli täynnä lapsia.
Kodin ulkopuolella olit aktiivinen Suomen Punaisessa Ristissä ja toimit Oulujoen yhdistyksen sihteerinä. Isän kanssa kävitte paljon kulttuuritapahtumissa, Oulussa taidenäyttelyissä ja teatterissa.
50-luvun loppupuolella meille hankittiin auto, Moskvitsh. Tämä Mosse jätti meidät tielle lukuisat kerrat kun menimme Tyrnävälle isovanhempiamme katsomaan, mutta ihmeesti kesti perheen kesämatkat Lappiin ja Etelä-Suomeen. Ei siellä Lapissa silloin vielä paljon turisteja ollut, eikä varsinkaan autolla liikkuvia. Yksin saimme ajella pitkät ajat. Marjatta oli niin pieni, että seisoi takana ja tarkkaavaisesti seurasi porojen liikkumista.
Oulujoki liitettiin Ouluun ja isästä tuli kaupungin virkamies. Pian kuitenkin muutimme Liminkaan, kun Hannes-isä valittiin Limingan ensimmäiseksi kunnanjohtajaksi.
Limingassa Marjatta meni kouluun, ja sinulle äiti jäi enemmän aikaa harrastuksiin. Liityit mm. kirkkokuoroon.
Marjatta muisteli tässä yhtenä iltana, että 60-luvun lopulla kunnantalolla järjestettiin ompelukurssi. Äiti, sinäkin ilmoittauduit, ja kun sattui juuri sille illalle myös isälle kokous, pääsi Marjatta mukaasi. Sinä ompelit Marjatalle oikein kauniin asun, joka on edelleen tallella. Sieltä palatessanne käsi kädessä, kauniina kevätiltana, sinä äiti olit näyttänyt hyvin onnelliselta.
60-luvulla olit yhden talven Helsingissä opiskelemassa terveystarkastajan tutkintoa. Sieltä palattuasi aloit toimia kunnanlääkärin vastaanottoapulaisena. Siinä tehtävässä toimit Mireten syntymään asti, ja jäit sitten kotiin hoitamaan Miretteä, niin kuin oli hoitanut meidät isommatkin tytöt aikoinaan.
Äiti, sinä osoitit meille rakkautesi ja huolenpitosi niin pienissä kuin suurissa asioissa. Elämä oli turvallista ja hyvää. Kaikessa sinä meitä ajattelit. Jätit esim. pihavalon palamaan niin kauaksi aikaa, että viimeinenkin meistä oli kotiin saapunut.
On äiti paljolti sinun ansiotasi, että meillä perheessä on näin läheiset välit huolimatta meidän tyttöjen isosta ikäerosta ja kotiemme etäisyyksistä.
Mirette oli vasta 4-vuotias ja Marjatta 15 vuotta, kun minä lähdin Helsinkiin opiskelemaan. Lähtiessäni kotiovella sinä äiti sanoit minulle: ” Pidä itsestäsi huolta, sillä kukaan muu ei sitä tee.” Äänessäsi kuului huoli, mutta myös äidin ylpeys, kun esikoinen lähti insinööriksi lukemaan.
Limingassa muutitte pian uuteen omakotitaloon, Linnakujalle. Siellä oli paljon hyviä naapureita, kaunis iso piha, paljon marjapensaita ja kasvimaa. Sinä äiti osallistuit hyvin aktiivisesti isän rinnalla kulttuuritapahtumiin. Ei teiltä tainnut jäädä montakaan Musiikkileirin konserttia väliin, eikä Lampi-museon taidenäyttelyä. Olit paljon isän rinnalla myös hänen työhönsä liittyvissä tapahtumissa tukemassa aviopuolisoasi ja viihdyit itsekin eri tilaisuuksista.
Mirette kasvoi, ja 6-vuotiaana veit hänet Musiikkiopiston pääsykokeisiin. Mirette muisteli, että hän sai soittaa viulua kotona aina kun halusi.
Kun Mirette meni kouluun, sinä aloit miettiä työhön paluuta ja lähdit Ylitorniolle opiskelemaan lastenhoitajaksi. Valmistuttuasi sait paikan Limingan seurakunnan lasten päiväkerhon ohjaajana. Vihdoinkin olit päässyt työhön, josta jo nuorena haaveilit; opettamaan lapsia. Silloin ei vielä ollut kunnassa esikoulua, joten monet kymmenet liminkalaiset lapset olet valmentanut kouluun seurakunnan kerhon opein. Toimit seurakunnan lastenohjaajana eläkkeelle siirtymiseesi saakka. Pidit myös pyhäkoulua lähes 30 vuotta seurakunnan tiloissa ja joskus meillä kotonakin.
Harrastuksista erityisesti sinua kiinnosti öljyvärimaalaus. Lukuisina talvina kävit kansanopiston kuvataidepiirissä. Keväisin osallistuit kansanopiston yhteisnäyttelyihin ja pidit myös yksityisnäyttelyitä Limingan kirjastossa ja Tyrnävän Myllykirjastossa.
Töiden jälkeen kävit talvisin usein hiihtämässä, omien sanojesi mukaan ”teit mutkan lahdelle”. Ja niistä mutkista tuli reilut 500 kilometriä talvessa.
Marjattaa erityisesti puhutti, kun hankit hänelle Oulun Yliopiston pääsykoekirjat. Teit täydellisen yllätyksen, ojensit Marjatalle juuri ne oikeat kirjat! Ja tämä oli siis ennen Googlea. Olit kyllä tehnyt paljon töitä selvittääksesi ja hankkiaksesi kansantaloustieteen pääsykokeisiin vaadittavat kirjat. Etkä turhaan työtä tehnyt, Marjatta pääsi opiskelemaan.
Minä ja Veijo saimme Antin, ja vaikka asuimme Helsingissä, Antti tuli usein Aino-mummille hoitoon. Myöhemmin Marjatta ja Eero saivat Irmelin. Sinä hoidit paljon ja suurella rakkaudella molempia lapsenlapsia. Rakkaus oli kyllä molemmin puolista; Antti kantoi arkkuasi ja Irmelillä on päällä sinun mekkosi.
Kun Mirette valmistui Lapin Yliopistosta maisteriksi, sinä oli ikionnellinen. Nyt oli kaikilla tytöillä hyvä koulutus; insinööri ja kaksi maisteria. Mutta myös muistutit meitä: ”Koulutus ei ole tae sivistyksestä. Sivistys pitää hankkia erikseen.” Taas äiti sinulta suunnattoman viisas elämänohje.
Jäitte eläkkeelle, ensi isä ja sitten sinä. Sait paljon aikaa rakkaille harrastuksillesi, puutarhanhoidolle ja maalaukselle. Ja kävitte useamman kerran Helsingissä. Yksi mieluisista matkoista oli matka Antin ja Katjan häihin keväällä 2004.
Olenko jo äiti sanonut sinulle, kuinka hyvää ruokaa sinä teit? Sinun pienen pieniä ja hyvin maustettuja lihapullia ei mikään voita. Kun otit ensimmäisen pellillisen uunista, me kaikki hyökkäsimme kuin hyeenat syömään pellin tyhjäksi. Et moittinut, tyytyväisenä valmistit toisen pellillisen ja ne lihapullat maltoimme syödä sivistyneesti ruokapöydässä aterialla.
Asuminen omakotitalossa ja iso puutarha alkoivat käydä voimillesi, ja te muutitte kerrostaloon, Vanhaan Tammeen. Olit hyvin tyytyväinen uuteen kotiin ja saitte siellä isän kanssa monia hyviä vuosia olla yhdessä. Jatkoit maalaamista ja osallistuitte isän kanssa useille seurakunnan järjestämille retkille, yksi parhaista oli matka Israeliin pyhille paikoille. Samoin jatkoitte Helsingin vierailuja ja kävimmehän me Kanariallakin yhdessä.
Antin ja Katjan lapsien, Annan ja Aaronin syntymät ja kasvaminen olivat sinulle suuria ilon aiheita.
Kiitoksena arvokkaasta seurakunnan lasten päiväkerhon ohjaustyöstä kirkkohallitus myönsi sinulle vuonna 2008 kirkon lapsi- ja nuorisotyön ansiomerkin. Rovasti Ilkka Tornberg kävi sen sinulle Vanhassa Tammessa luovuttamassa. Äiti, kuinka olitkaan kiitollinen ja otettu tästä kunnianosoituksesta!
Joitakin vuosia sitten voimasi alkoivat vähentyä, et jaksanut lähteä enää Helsinkiin Mireten orkesterin konserttiin, etkä katsomaan Mireten ja Jarin uutta kaunista kotia.
Kolme vuotta sitten muutit Joutsenkotiin. Olimme murheissamme kun sairastit, mutta suunnattoman onnellisia, että pääsit hyvään hoitoon. Me kaikki kävimme sinua usein katsomassa. Siellä vieraskirjassasi on myös useita Annan ja Aaronin piirustuksia.
Joutsenkodissa ehdit myös tavata perheemme uusimman jäsenen; Irmeli ja Ilkka menivät keväällä kihloihin.
Vaikka sinä olit jo hyvin sairas, tiedän, että edelleen joka ilta rukouksessasi muistit meitä läheisiäsi.
Olemme kiitollisia, että ehdimme hyvästelemään sinut.