Sunnuntaina vietettiin Kempeleen kirkon 325 vuotispäiviä. Sen pohjalta lähdin muistelemaan omalta kohdaltani kirkkoa.
Kaikki omat poikani, joita on kolme, ovat päässeet ripille Kempeleen vanhassa kirkossa. Tärkeintä oli mennä kirkkoon ajoissa, sillä muuten sinne ei mahtunut sisälle. Ulkopuolelle jääneet joutuivat kuuntelemaan kaiuttimesta ulkopuolelta jumalanpalvelusta. Muistaakseni vain lähisukulaiset saivat osallistua kirkonmenoihin.
Kun toimin uskonnonlehtorina yläasteella, minulla oli kunnia esitellä oppilailleni kirkkoa oppitunneillani. Minulle uskottiin kirkon avain, joten saatoin ilman ulkopuolisia ihmisiä esitellä vanhaa kirkkoa oppilailleni, joita oli satoja.
Erityisesti jäi mieleeni eräs syksy. Ennenkuin oppilaat tulivat kirkkoon sisälle, he tekivät ”pyhiinvaellusmatkan” edesmenneen oppilaan haudalla. Oppilas oli kuollut kesällä. Haudalle jätettiin muistoksi muun muassa pehmoleluja.
Sisälle kirkkoon menimme sivuovesta. Jalkapuu eteisessä kiinnosti tietenkin. Sen jälkeen istuimme penkkeihin ja katselu alkoi. Ylähirressä lukee: ”tämä kircko on rakettu 1686 ja katon puolesta parattu 1710. Penkit on uusittu...”
Mikael Toppeliuksen maalaukset kiinnostivat. Arvokkain maalaus on pääsisäänkäynnin yläpuolella oleva ristiltäotto. Alttarin yläpuolella oleva maalaus ”Minä armahdan kaikkia” kiinnosti sunnuntaina erityisesti Oulun piispaa.
Miten tällaiset maalaukset sitten maksettiin? Maalauksen alareunassa on maksajan nimi. Sakasti oli myös kiinnostava paikka. Siellä oli muun muassa kuvat aikaisemmista kirkkoherroista. Silloinen kirkkoherra oli Veikko Kärnä, jonka suhtautuminen meihin yläastelaisiin oli koko ajan loistavaa. Veikko oli kirkkoherrana varmaan kolmekymmentä vuotta.
Reservinupseereilla oli tapana laskea seppele sankarihaudalle sekä pitää kunniavartiota sankarihaudalla seppeleenlaskun ajan. Olin reserviupseerien hallituksessa tuolloin vuosikausia ja tilaisuuden järjestelyt kuuluivat meille.
Eräänä itsenäisyyspäivänä oli kova pakkanen ja meidän kunniavartijan lippu oli tuotu yläasteen juhlasalista. Salko oli metallia ja melko painava. Tuulikin oli aika kova parinkymmenen asteen pakkasessa. Reservin vänrikki ”Pekka” oli kunniavartiossa. Hänellä oli vain ohuet nahkahanskat kädessä. Yhtäkkiä kuului kolahdus ja Pekka makasi maassa tajuttomana. Hän oli jännittänyt ja palellut. Veimme Pekan kirkkoon sisälle lämmittelemään ja kyllä hän siitä pikaisesti toipui. Nykyään sama perinne jatkuu Kempeleen reserviläisten toimesta.
Vanha kirkko on arka tulelle. Tuhopolttouhkaus Kempeleen vanhalle kirkolle tuli tuomiokapituliin. #Saatananpalvojat” olivat olleet liikkeellä varsinkin Norjassa. Kun pahin uhka oli päällä emme jääneet toimettomiksi.
Esimerkiksi me reservinupseerit olimme yötä vanhassa kirkossa ja vartioimme kirkkoa tuhopolttajilta. Poliisit olivat myös vartioinnissa mukana, koska keskellä yötä poliisiauto ajoi hautausmaalla. Monet kempeleläiset yhteisöt osallistuivat vuorollaan kirkon vartiointiin.
Ylivieskan kirkon kohtalo pysäyttää meitä tällä hetkellä.
Koululaisjumalanpalveluksia pidettiin myös vanhassa kirkossa. Se oli suuri operaatio seurakunnan työntekijöille ja erityisesti papeille. Kun yläasteen oppilasmäärä oli ”pahimmillaan” yli 800 ja kirkkoon mahtui kerrallaan noin 150 oppilasta.
Sunnuntainen kirkon 325 vuotisjuhla oli vaikuttava. Molemmat kirkot (vanha kirkko ja pyhän kolminaisuuden kirkko) olivat täynnä. Juhla pidettiin vanhassa kirkossa, mutta me uudessa kirkossa olevat saimme nauttia juhlajumalanpalveluksesta ääni- ja kuvayhteydellä. Jumalanpalvelus oli vaikuttava piispan ja kirkkoherran puhuessa, kirkkokuorojen laulaessa ja täpötäysien kirkkojen ihmisten nauttiessa hartaasta ohjelmasta.
Varsinainen juhla oli vaikuttava Kokkokankaan seurakuntakeskuksessa. Yhtään autoa ei parkkipaikalle olisi enää mahtunut ja seurakunta kuljetti myös ihmisiä linja-autolla Kokkokankaalle ja takaisin kirkolle. Hienointa juhlassa oli Kempeleen kirkkokuoron 70 vuotisjuhla. Ansiomerkkien jaossa huomioitiin jopa 40 vuotta kuorossa olleet laulajat.