Auranen muistaa ensimmäiset lukukokemuksensa Rymättylässä. Oli sota-aika ja luettavaksi oli jostain tullut Neuvostoliitto-lehtiä. Kuusivuotias poika luki mielenkiinnolla juttuja, mutta jokin mätti.
– Kun jokia käännetään, eikä mitään negatiivista koskaan tapahdu, tajusin jo silloin, että tämän täytyy olla täyttä potaskaa, Auranen muistelee.
Nuoruuden kesät hän vietti isoisän kanssa saaristossa. Siellä kirjat tarjosivat seuraa, oman ikäisiä kun ei muita ollut. Sitten tuli muutto suurperheeseen, mutta lukemisharrastus jatkui.
– Kirja on eräänlainen kaveri, jos on hieman tarkkailija tai varautunut luonteeltaan ja ei viihdy isoissa porukoissa. Sen kanssa oppii eläytymään ja siitä voi omaksua tietoa, mutta se ei väitä vastaan.
Sodanjälkeisen tekemisen ja jälleenrakentamisen ajassa ei nuoria poikia juuri lukemiseen kannustettu. Pääjuttuna oli liikunta, joka tarjosi myös keinon päästä esille ikäistensä joukossa.
Miestä taas mitattiin tehtyjen mottien mukaan, ei kirjaviisauden.
Aurasen työläisperheessä äiti kuitenkin luki paljon, joten pian Jarmokin tarttui kirjaan ja uppoutui tarinoihin. Näillä eväillä lukemisharrastus on jatkunut koko elämän.
Tutkimusten mukaan kaunokirjallisuuden lukeminen viivästyttää muistisairauksien alkamista, lisää elinikää, hoksaamista, ymmärtämistä, päättelykykyä, osaamista, oppimista. Se myös parantaa tunne-elämää sekä rauhoittaa, vähentää stressiä, lisää hyvän olon tunnetta...78-vuotias Auranen naurahtaa ja miettii, onko tämä pitänyt paikkaansa hänen kohdallaan.
– Ei lukemisesta ainakaan haittaa ole ollut! Näin vanhempana tulee mietittyä esimerkiksi muistamista. Kyllä lukemisen täytyy rikastuttaa mieltä ja pistää ajatuksiin vilinää. Verrattuna siihen, että vaan mössöttäisi sohvalla ja katsoisi mainoksia televiosta.
Lukeminen ruokkii myös uteliaisuutta ja toisinpäin. Uteliaisuus taas tuo tietoa ja ahaa-elämyksiä yhteiskunnasta ja elämästä. Erityisesti Auranen on kiinnostunut historiasta. Kun lukee tuoreita tulkintoja historiasta, huomaa, että monet asiat ovat menneet eri tavalla kuin yleisesti kuvitellaan.
– Historian kirjoittaa aina voittaja. Esimerkiksi kansalaissotaa käsitellään vasta nyt monen sukupolven jälkeen tasapuolisesti.
Kirjallisuus laajentaa myös maailmankuvaa. Auranen on huomannut, että usein kahvipöytäkeskusteluissa vaihtoehdot ja mielipiteet ovat polarisoituneita, ollaan joko-tai, mutta todellisuus on harvoin mustavalkoista.
Kirjallisuus tarjoaa syvällisempää keskustelua. Esimerkiksi hän nostaa Esko Seppäsen ja Iiro Viinasen Vasen oikea, oikea vasen -kirjan, jossa puntaroidaan vasemmisto-oikeisto -kysymystä ansiokkaan syvällisesti.
Totuuksia on yhden sijasta useita, ja sen voi hahmottaa parhaiten lukemalla laidasta laitaan.
– Luen myös niin sanotusti ”huonoja kirjoja”. Jos lukee vaan mieluisia tekstejä, ei sitä totuutta löydä. Kun lukee erilaisia kirjoja, voi sen haarukoida jostain sieltä välistä.
On lukeminen tarjonnut vähemmänkin jaloja, mutta tärkeitä saamisia: jännitystä elämään, draaman tuntua, ajan tappoa. Auraselle lukeminen täyttää jonkun aukon elämässä, siinä missä joku toinen katsoo televisiota, kuuntelee musiikkia tai matkustelee.
Aurasen yöpöydällä on tällä hetkellä auki neljä kirjaa: Paasilinnaa, Jaatista, Saraspäätä ja tietokirja aivotutkimuksesta. Lukuvinkkejä hän saa ikäihmisten lukupiiristä, jossa luetaan kirjoja ja niistä keskustellaan porukalla, muuta sosiaalista kanssakäymistä unohtamatta.
Kempeleen kirjastossa on tarjolla myös lukusuosituksia. Kokeilemalla, yrittämällä ja erehtymällä löytyy mieluisia kirjailijoita, joiden muihin töihin voi sen jälkeen perehtyä.
Jarmo Auranen
78-vuotias, syntynyt Turussa.
Muutti kolme vuotta sitten vaimonsa kanssa Kempeleeseen lähemmäs lapsia ja lastenlapsia. ”Bilateraalinen kauppa: lapset huolehtivat meistä, me saadaan kuskata lastenlapsia harrastuksiin”.
Teki työuran laboratoriossa, vedenkäsittely, vedenpuhdistus- sekälannoiteteollisuudessa.
Jarmo Aurasen lukuvinkit
Näihin Jarmo Aurasen vinkkeihin kannattaa tarttua:
Henning Mankell, Valkoinen naarasleijona. – Olen lukenut Mankellia alusta asti. Tykkään tyylistä. Kirjailijalla on murhajuttujen lisäksi näkemystä yhteiskunnasta laajemminkin.
Veikko Huovinen, Puukansan tarina. – Primus inter pare, et löydä parempaa kirjaa luonnosta. Oppikirja ja romaani samassa. Lukija tulee nöyräksi luonnon edessä.
Marko Kilpi, Kuolematon. – Niin realistisen raadollinen kertomus nykyajasta, että se pysäyttää. Kirjailija on vanhempi konstaapeli ja kertoo asioista, jotka ovat poliisin edessä nyt, ja jotka tulevat yhteiskunnan ongelmiksi myöhemmin.
Lastenosaston tekniikan ja luonnontieteen tietokirjat. – Niissä asiat on selitetty riittävän yksinkertaisesti ja mielenkiintoisesti, että tavallinenkin ihminen ymmärtää, miten jokin asia toimii. Hyvä esimerkki on Sudenpentujen käsikirjat, Auranen huomauttaa.