Liminka Voisihan tanssija-koreografi Jouni Prittisen yrittää pistää lokeroon ja lyödä leimaa päälle. Että tämmöinen koreografi tässä. Se ei vain onnistuisi helpolla, jos lainkaan.
Odotin haastatteluun miestä, joka puhuisi vain ja ainoastaan tanssista. Mutta hänpä aloittakin tarinoinnin vasta kehittämästään lautapelistä, jonka nimi on Dance Arena 200. Peliä on saatavilla Prittisen nettimyymälästään, mutta myös liminkalaisista ja joistakin oululaisista päivittäistavarakaupoista.
– Dance Arena 200 on Alias-tyyppinen hauska seurapeli, jossa arvuutellaan erilaisia tansseja neljällä erilaisella tavalla: tanssimalla, tanssittamalla, opettamalla ja selittämällä. Halusin tehdä tästä helposti lähestyttävän hauskan partypelin. Lisäksi tässä yhdistyy kaksi intohimoani, tanssi ja lautapelit, koreografi kertoo.
Pian siirrytään juttelemaan hänen lapsistaan, 9-vuotiaasta Niilosta ja 7-vuotiaasta Huldasta. Prittinen ideoi joka kesä lastensa kanssa lyhytelokuvan, jonka kuvaa, leikkaa, äänittää ja editoi.
Elokuvia on jo syntynyt aika liuta.
Viimeisin on nimeltään Elsa ja kakkuvaras.
– Tykkään tehdä monenlaista, mies selittää.
– Huldan kanssa meillä on valmisteilla myös lastenkirja Miten minusta tuli Thanja. On hienoa luoda taidetta yhdessä lasten kanssa!
Orimattilassa syntynyt, Hollolassa kasvanut ja Oulun konservatoriosta tanssinopettajaksi valmistunut Jouni Prittinen muutti Liminkaan kuutisen vuotta sitten.
Kansantanssikärpänen puraisi häntä silloin, kun tyttö, johon sekä Prittinen että hänen kaverinsa olivat ihastuneet, pyysi heitä mukaan Hollolan nuorisoseuran kansantanssiryhmään. Ajan mittaan ihastus muuttui ystävyydeksi, mutta tanssi jäi.
Tanssinopettajaksi valmistumisensa jälkeen hän on ehtinyt asua pääkaupunkiseudulla ja Tampereella, tehdä töitä muun muassa tanssiteatteri Tsuumissa, johtaa seitsemän vuoden ajan kansantanssilinjaa Tampereen konservatoriossa ja työskennellä freelancer-koreografina esimerkiksi Kuopion, Oulun, Lahden, Seinäjoen, Hämeenlinnan, Tampereen ja Kouvolan kaupunginteattereille, Suomen kansallisteatterille, Tampereen Työväen Teatterille ja Savonlinnan Oopperajuhlille.
Miehen koreografiat ovat näkyneet oulunseutulaisille esimerkiksi Kilpakosijat-, The Addams Family- ja Housut pois -musikaaleissa. Viime vuosina tehnyt koreografiat esimerkiksi Annie Mestariampuja -musikaaliin Kuopioon, Myrskyluodon Maija -musikaaliin Lahteen ja SLAVA!-musiikkinäytelmään Suomen Kansallisteatteriin.
Tampereella asuessaan hän tempautui toden teolla teatterin, musiikkiteatterin ja musikaalien maailmaan.
– On aina mahtavaa aloittaa työskentely uudessa työyhteisössä. Projekti kestää yleensä 3-4 kuukautta, eikä siinä ajassa ehdi tylsistyä!
Parhaimmillaan työskentely on sellaista, että kaikki – sekä ohjaaja, kapellimestari, säveltäjä että koreografi – puuttuvat kaikkeen. Tämä on Prittisen mielestä hyvä juttu, se ruokkii kaikkien luovuutta eniten.
– Esimerkiksi säveltäjä Jussi Tuurnan kanssa on käynyt niinkin, että esitellessäni ideoita koreografioista hän saattaa muuttaa sävellyksiään niihin sopiviksi ja toisinpäin.
Miettiessään musikaalin liikekieltä Prittisen on kuunneltava mielellään koko musikaali useamman kerran. Vasta sen jälkeen hän ryhtyy hahmottelemaan koreografiaa, kun ajatus tarinasta ja musiikista on kirkas.
– Parhaimmillaan tanssi vie tarinaa eteenpäin niin, että ohjaaja voi jättää tanssia edeltävän kohtauksen lopusta tai seuraavan kohtauksen alusta vuorosanoja pois.
Prittinen vastaa myös ensi kesänä esitettävän Abrahamin pidot -oopperan liikekielestä.
– On hienoa, että voin viimein tehdä töitä myös kotikunnassani!
Hän sanoo olevansa onnekas siinä mielessä, että itseään ei ole tarvinnut juuri markkinoida. Työt ovat puhuneet puolestaan, ja hyvän verkoston kautta kysyntää on riittänyt. Haastattelun aikanakin hän vastaa uusiin töihin liittyviin puheluihin. Vielä niistä ei kuitenkaan voi puhua.
Kiireestään huolimatta Prittinen muistaa raivata aina aikaa myös omille projekteilleen. Lautapelin jälkeen kehitteillä on internet-sivusto, jota rakennetaan auttamaan erilaisia teatterituotantoja. Sen enempää Prittinen ei ideaansa vielä tässä vaiheessa voi avata. Myöhemmin kuullaan lisää.
Mutta miksi mies päätyi juuri Liminkaan, suhteellisen kauas vilkkaasta teatterielämästä ja tanssistudioista? Johtuiko se siitä, että hän oli opiskeluaikoina työharjoittelussa Limingan nuorisoseuralla ja muistaa elävästi päivittäiset bussimatkat lakeudelle?
Tärkeimmät syyt löytyvät perhetilanteesta; toisen lapsen synnyttyä Prittisen perhe halusi muuttaa lähemmäs Sanna-vaimon synnyinseutua Oulunsaloa. Ja freelance-koreografin työtähän voi tehdä missä tahansa.
Vaikka elämä Limingan lakeuksilla maistuukin, jotain hän kaipaa Tampereen ajoiltaan.
– Tampereella on kolme teatteria. Joskus on ikävä sen kulttuurielämää...
