Rantalakeus Virpiniemen merivartioaseman partiovene halkoo merta hurjalla vauhdilla - ajoittain päästellään jopa 80 kilometriä tunnissa - mutta sisältäpäin sitä ei juurikaan huomaa. Kyyti on tasaista ja meno kevyttä, ja alus tuntuu rajavartiolaitoksen Maria Vesterisen käsissä ohjautuvan sulavasti ja herkästi.
Mistään huvialuksesta ei kuitenkaan ole kyse; se on valmistettu toimimaan monenlaisiin tarpeisiin ja hätätilanteisiin. Noin miljoonan euron investoinnilla on saatu pitkän käyttöiän omaava nykyaikainen vene, johon on asennettu paljon tehtäviä helpottavaa tekniikkaa ja apuvälineitä. Ohjaamon näytöillä pyörii esimerkiksi tutkaa, merikarttoja ja vaikkapa reaaliaikaista kuvaa aluksen ulkopuolelta. Löytyypä vaikeisiin olosuhteisiin ja tehtäviin muun muassa lämpökamerakin.
Tietotekniikan määrä on lisääntynyt, mutta edelleen tekemisen ydin on miehistön koulutuksessa ja osaamisessa. Autopilotteihin ja karttaohjelmiin ei voi koskaan luottaa täysin.
– Täytyy sanoa, että kalusto meillä on erinomaista, ei valittamista, toteaa aseman varapäällikkö, yliluutnantti Jarkko Kynkäänniemi.
– Löytyy esimerkiksi niin partiovenettä kuin ilmatyynyalusta ja pienempää kumiponttoonivenettä. Käytännössä jokaiseen eteen sattuvaan tilanteeseen meillä on sopiva kulkupeli. Mahdollisesti tulevina vuosina saadaan myös isomman rautaveneen käyttöömme.
Vaikkei tekniikka ole korvannut ammattitaitoa, on työntekijöiden määrä laskenut tasaisesti viime vuosina. Virpiniemessä heitä on enää vajaa parikymmentä. Kalajoen ja Kemin asematkin ovat lakkautusuhan alla.
– Väki vähenee, niin kalusto paranee. Nyt ollaan vielä sellaisessa vahvuudessa, että pystymme hoitamaan meille tulevat tehtävät. Lähtövalmiutemme on työajan ulkopuolella vuodenajasta riippuen puolesta tunnista tuntiin, käytännössä vähemmänkin, sillä päivystämme 24/7, Kynkäänniemi kertoo.
Merivartioston tehtävät ovat monipuolisia. Vaikka he toimivat rajavartiolaitoksen alaisuudessa ja ovat sotilasvirassa, kuuluu työhön paljon muutakin kuin merialueilla partiointi. Toki suurin osa tehtävistä varsinkin kesäaikaan liittyy meripelastukseen. Muuten he toimivat muun muassa Oulunsalon lentokentällä ja tekevät tiiviisti yhteistyötä esimerkiksi tullin ja poliisin kanssa. Toimenkuvat ovat limittäytyviä ja liikkuvia. Tärkeintä on, että voimavarojen yhdistämisen avulla osaamista ja apua jokaiseen eteen tulevaan tehtävään löytyy.
Niin, se partiovene, Virpiniemen PV - kolmen hengen miehistö, Maria Vesterinen, Markku Saukkoriipi ja Tomi Tolonen, esittelee meille sen toimintaa käytännössä. Ennen lähtöä täytyy miehistön tehdä ilmoitus johtokeskukselle Turkuun. Sieltä seurataan Suomen jokaisen merivartioaluksen kulkua. Tehtävätkin kulkevat sitä kautta.
Hetkittäin partiovene tuntuu enemmän jonkinmoiselta avaruusalukselta - se nimittäin kääntyy täysin sulavasti paikallaan yhdeksänkymmentä astetta ja pysähtyy huippuvauhdistakin veneenmitan päähän. Tuolloin tosin saattavat tavarat - ja miehistökin - lennellä ohjaamossa.
Saamme myös näytöksen palosammutuksesta aluksen omalla järjestelmällä. Alus ottaa vettä merestä ja pumppaa sitä melkoisella voimalla letkuun, jota Tolonen Vesterisen tukemana pitelee ja suuntaa merelle päin.
– Meillä on tapana yleensä joku harjoitus vetää partioinnin aikana, Saukkoriipi kertoo ja esittelee toimintakortteja, jotka opastavat kuinka toimia erilaisissa hätä- ja pelastustilanteissa.
– Tällä tavalla pidetään toimintavalmiutta yllä, kun säännöllisesti harjoitellaan. Eipähän pääse unohtumaan, Vesterinen toteaa.
Kaiken a ja o meripelastuksenkin suhteen on ammattitaito. Saukkoriipi kertoo, että koko ajan oppii uutta - oli kyse mistä tahansa, vaikka aluksen käytöstä, jossa tuntuu riittävän nappulaa ja säädettävää loputtomiin.
– Kyllähän tätä suoraan ja lujaa osaa ajaa kuka tahansa, mutta hallinta vaatii jatkuvaa opettelua ja harjoitusta, Vesterinen kertoo ohjatessaan venettä.
Partiovene vaatii vähintään kolme miehistön jäsentä mukaansa. Jokaiselle määritetään oma tehtävänsä, ja erityisen tärkeää on, että kaikilta löytyy tarvittaessa osaamista ja taitoa jokaiseen tehtävään.
– Kaikki teemme kaikkea ja mikä tärkeintä, tuemme toisiamme. Yhteispeli näissä hommissa on elinehto, sooloilu ei onnistu, Saukkoriipi toteaa.
Työ merivartiostossa vaatii todellista omistautumista. Maria Vesterinen kertookin, että perhe-elämän täytyy usein pyöriä työn ehdoilla.
– Käytännössä meillä on jatkuva siirtovalmius, eli jos käsky tulee, niin lähdetään vaikka Hankoon, jos tarve on, Vesterinen toteaa, mutta lempeästi. Kolmikko tuntuukin olevan tässä työssä kuin omassa elementissään. Epäilemättä työ vaatii paljon, mutta antaa myös saman verran takaisin.
Vuosikymmenien kokemus on tuonut Markku Saukkoriipin eteen monenlaisia tehtäviä. Milloin veneilijät ovat jääneet kiinni matalikkoon, joskus joku on sumussa eksynyt reitiltään. Yleensä olosuhteet ovat tehneet veneilijöille tepposet, tai sitten tekniikka on pettänyt, kun ei olla muistettu talviteloilta lähtiessä huoltaa kalustoa.
Kempeleen edustalta hänen mieleensä muistuu hauska tapahtuma, kun he olivat saapuneet auttamaan kalastajaa, joka oli onnistunut ihmeen kaupalla sotkemaan veneensä potkurin omaan katiskaansa.
– Kysäisin, oliko siellä edes kalaa, mutta ei kuulemma ollut ehtinyt tarkistaa, Saukkoriipi kertoo naureskellen.
Vääriä hälytyksiäkin toki tulee. Usein on unohdettu ilmoittaa perheelle muuttuneesta reitistä, ja sitten etsintä lankeaa merivartiostolle, vaikkei kukaan lopulta hukassa ollutkaan.
– Niin ei kannata tehdä, että riitelee vaimonsa kanssa ja läksii vesille puhelin kiinni. Aina täytyy kertoa läheisille mihin lähtee ja muistaa ilmoittaa, jos reitti onkin äkillisesti muuttunut, Maria Vesterinen toteaa.
– Kaikenlaista toki on nähty. Periaatteessa ohjenuora vesillä kulkemiseen on kuitenkin helppo. Kunhan ihmiset ja kalusto ovat kunnossa ja noudatetaan hyviä merimiestapoja, niin yleensä kulku sujuu ongelmitta, hän toteaa ja nostelee iloisesti kättä purjeveneelle, jonka ohi kiidämme. Sieltä vilkutellaan innokkaasti takaisin.
Oulun seudulla veneilijöiden määrä on pysynyt korkeana. Uusiakin ilmestyy jatkuvasti. Merivartiosto valvoo tarkkaan heidän kulkuaan tekemällä tarkistuksia ja muun muassa puhalluttamalla kuskeja.
– Juopumusten määrä on ollut vähenemään päin, mikä on positiivista. Ehkä siinä on tullut jonkin sortin kulttuurin muutos, Jarkko Kynkäänniemi kertoo tyytyväisenä.
Mies ohjeistaa kuitenkin niin uusia kuin kokeneitakin veneilijöitä tutustumaan Rajavartiolaitoksen julkaisemaan Veneilijän turvallisuusoppaaseen, josta saa monia hyödyllisiä vinkkejä ja tietoja vesillä liikkumiseen.
Sen voi lukaista tai tulostaa osoitteesta www.raja.fi/veneily.
Kynkäänniemi tahtoo myös muistuttaa, että merellä hätätilanteen kohdatessa yleistä hätänumeroa nopeampaa on usein soittaa suoraan meripelastuksen omaan hälytysnumeroon 0294 1000, jota kautta apua saa pikimmiten. Jos merellä liikkuu, kannattaa kyseinen numero tallettaa puhelimen muistiin - koskaan kun ei voi tietää, milloin sitä todella tarvitsee.
