TYRNÄVÄ Oulun yliopiston eläinmuseon yleisökokoelmia suunnitellaan siirrettäväksi nykyisistä museotiloista Linnanmaalta uuteen paikkaan. Tiloja suunnitellaan Linnanmaalle muuttavan Oulun ammattikorkeakoulun käyttöön. Yhtenä vaihtoehtona on esitetty, että osa näyttelystä siirrettäisiin kasvitieteellisen puutarhan tiloihin.
Eläinmuseon kokoelmien kohtalo on tuonut monen tyrnäväläisen mieleen 40 vuoden takaisen tapauksen. Silloin käytiin Oulun yliopiston kanssa kovaakin vääntöä kuolleesta sudesta. Eläinmuseo sijaitsi noihin aikoihin Åströmin entisessä tehdasrakennuksessa Nahkatehtaankadulla.
Tyrnävällä Eskolan kujansuusta kilometrin päässä jäi uuden vuoden aattona 1976 auton alle nuori urossusi, joka olisi haluttu pitää kunnan rajojen sisäpuolella. Esimerkiksi kunnanjohtaja Simo Koskenniemi halusi, että susi lisättäisiin koulun eläinkokoelmiin. Myös seurakuntataloa esitettiin sen sijoituspaikaksi.
Susi kuitenkin päätyi tyrnäväläisten vastustuksesta huolimatta valtion omaisuutena eläinmuseolle, kertoo 5.1.1977 ilmestynyt Rantalakeus. Olisiko nyt oikea hetki pyytää sutta takaisin?
Tyrnäväläinen Jukka Holopainen oli se mies, joka törmäsi alueella vaellelleeseen nuoreen suteen, kun oli viemässä kahta kempeleläistä neitosta, Riitta Penttilää ja Marja-Leena Karjalaista kotiin Tyrnävän konkareista. Susi oli kuollut törmäyksessä ilmeisesti heti.
– Paljon en ehtinyt nähdä, tunsin vain että se tuli vasten ja lujaa. Auton tiellä pitämisessä oli täysi työ. Tie tahtoi väkisellä käydä liian kapeaksi. Vauhtia oli siinä 70 kilometriä tunnissa, kertoi Holopainen Rantalakeus-lehdessä 40 vuotta sitten.
Pimeässä Holopainen luuli törmänneensä pystykorvaan, kun näki eläimen makaavan elottomana ja sykkyrässä ojan pohjassa. Aamulla Holopainen soitti konstaapeli Sakari Mälliselle ja kertoi tapauksesta.
Suden havaitsi seuraavana aamuna myös maanviljelijä Jaakko Turunen, joka oli lähtenyt ”Suutarinkylään jälkienajoon vartin yli kymmenen”. Turunen tunnisti eläimen sudeksi ja nosti sen traktorin kyytiin.
”Turunen nosti kotonaan suden sahapukille ja toi sen pihalle kansan katseltavaksi. Väkeä onkin riittänyt. Lauantaina ja sunnuntaina oli jo ehtinyt käydä petoa töllistelemässä parisen sataa ihmistä. Maanantaina susi oli nähtävillä kirkonkylällä, ja ihailijoita on riittänyt pitkin päivää.”
Lehden mukaan susi oli ehditty Tyrnävällä jo ”omaksua ja hyväksyä, mutta vain kuolleena”. Ikävä uutinen suden luovuttamisesta yliopistolle yllätti. Jutussa haastateltu ”Suomen kuuluisin eläinprofessori” Erkki ”Susi” Pulliainen sanoi, että asiasta oli sovittu maa- ja metsätalousministeriön kanssa.
– Ylijohtaja Suomursukin sanoi minulle, että asia on sillä siisti ja loppuunkäsitelty, Pulliainen paalutti.
Pulliainen suunnitteli tuolloin eläinmuseolle näyttelyä 15-20 sudesta, jotka eri ilmein ja asennoin kertoisivat katselijoille suden sosiaalisesta käyttäytymisestä. Näyttelyssä oleva taulut valaisisivat asiaa myös koiran käyttäytymisen kannalta.
– Tämä näyttely on ainutlaatuinen koko maailmassa ja kyllähän Tyrnävä pysyy kuvassa mukana, kun suden papereissa lukee missä se on kaadettu, Pulliainen sanoi tuolloin.
Emeritusprofessori Erkki Pulliainen kertoo sähköpostitse, ettei tämä näyttely koskaan toteutunut.
– Ehdotus liittyi eräisiin kirjasuunnitelmiini, hän kertoo.
Soitto eläinmuseolle paljastaa, ettei Tyrnävän 22-kiloista nuorta urossutta todennäköisesti täytetty. Luetteloinnin mukaan sudesta on jäljellä enää kallo ja luut. Eläimen palauttaminen Tyrnävälle ei siis onnistu.
Pulliainen muistuttaa, että kuolleen eläimen tieteellinen arvo katoaa, jos se täytetään.
Tutkijat saavat enemmän informaatiota eläimen kallosta ja luista.
– Museot keräävät kalloja, eivät täytettyjä eläimiä.
Pulliainen muistelee, että vääntö tyrnäväläisten kanssa sudesta oli välillä tiukkaa.
– Sen kun muistan, niin näin oli.
Lehtijutun mukaan Tyrnävän susi saattoi liikkua kimpassa toisen suden kanssa. Sellaisen Jaakko Turunen näki Alapäässä jolkuttelevan hirven perässä. Myös muitakin susihavaintoja paikkakunnalla oli tehty.
”Jotkut ovat kertoneet suden nähneensä, toiset taas olleet näkemästään vaiti peläten, että aletaan höperöksi kutsua. Nyt kuitenkin kun tosisusi on nähty ja hengiltä saatu, ovat puheet voimistuneet, Susia on nähty Tyrnävälläkin pitkin syystalvea ja aivan asumusten liepeillä.”
– Alueella ei tuohon aikaan ollut susikantaa, vaan siellä nähtiin vain satunnaisia vaeltelijoita, Pulliainen kertoo nyt.
Suhtautuminen susiin oli 1970-luvulla hyvin nuivaa. Rantalakeudessakin kirjoitettiin:
”Suden tai kahden liikuskeleminen Tyrnävän seuduilla, aivan asuinrakennusten lähituntumassa on pannut paikalliset asukkaat konkreettisesti ajattelemaan pedon terävissä hampaissa piilevää vaaraa. Susi on peto. Tappaja, joka nälissään tekee mitä vain.”
Ovatko nämä asenteet tunnetun susitutkijan mielestä vuosien mittaan lieventyneet?
– Se on oikeastaan alueellinen kysymys. Pohjanmaalla susiviha on säilynyt muuttumattomana, näkee Pulliainen.
Oulun yliopiston eläinmuseon säilymiseen nykyisissä tiloissa Pulliainen suhtautuu pessimistisesti, vaikka sen puolesta luovutettiin 1860 henkilön allekirjoittama adressi Oulun yliopiston rehtori Jouko Niinimäelle, Oulun ammattikorkeakoulun rehtori Jouko Paasolle sekä Oulun kaupungin edustajille. Adressissa on myös Pulliaisen allekirjoitus.
– Valitettavasti adressilla ei voi tähän asiaan enää vaikuttaa. Elämme uustaantuman aikaa.
