Kun kirjailija ja toimittaja Minna Lindgrenin lapset olivat vielä päiväkoti-ikäisiä, hän kuuli muiden vanhempien tapaan, mitä lapset olivat päiväkodissa puuhanneet. On syöty reippaasti, nukuttu päiväunet ja iltapäivällä askarreltukin! Kun Lindgren kävi tervehtimässä palvelukotiin muuttamaan joutunutta professori-isäänsä, hänelle kerrottiin tismalleen samat asiat.
– Vanhusta kohdellaan kuin lasta. Kuin hän menettäisi palvelukodissa identiteettinsäkin.
Lindgren antaa muitakin esimerkkejä. Tilastokeskuksen tilastoissa ihmiset ryhmitellään kymmenen vuoden välein. Vain yli 65-vuotiaat niputetaan yhdeksi ryhmäksi.
– Ikäänkuin kyseessä olisi homogeeninen ja mielenkiinnoton joukko ihmisiä, vaikka näihin vuosiin sisältyy hyvin monenlaisia ikäkausia ja elämänvaiheita.
Lindgren on jo pitkään puhunut ja kirjoittanut ikääntymisestä ja vanhusten hoidosta. Asia tuli omakohtaiseksi, kun hänen isänsä siirtyi palvelutaloon vuonna 2005. Lindgren kertoo törmänneensä usein merkillisiin ja kauhistuttaviin tilanteisiin, kun esimerkiksi vanhuksen hoitotahtoa ei kunnioitettu.
– Kirjoitin vanhusten hoitoon, kuolemaan ja ylilääkitsemiseen liittyviä juttuja parin vuoden ajan Helsingin Sanomiin. Minulle tuli näistä asioista paljon yhteydenottoja.
– Minua alkoi myös ärsyttää se, että olin mukana luomassa negatiivista kuvaa vanhuudesta. Halusin tuoda esiin positiivista vanhuutta, unohtamatta ongelmiakaan. Fiktion kautta se oli mahdollista.
Syntyi Ehtoolehto-trilogia. Näiden kirjojen jälkeen Lindgreniltä on ilmestynyt teokset Vihainen leski (2018) ja Kaukorakkaus (2019).
Lue lisää 30.4. ilmestyvästä Rantalakeudesta!