Elettiin vuoden 1970 kesää, kun 23-vuotias oululaissyntyinen Mikko Närhi kapusi Cessna 172 Reims Rocketiksi kutsutun hyppykoneen kyytiin. Meneillään oli Pudasjärven hyppyleiri ja edessä ensimmäinen laskuvarjohyppy.
– Hyppäsimme yöaikaan, sillä silloin oli tyyntä, Närhi tarkentaa nyt istuessaan keittiössään Lumijoen Luonnostakylässä.
Koneen ottaessa korkeutta alkoi jännitystaso nousta. Mukana oli ehkä ripaus pelkoakin, mutta paniikin puolelle ei mies myönnä olon lipsahtaneen missään vaiheessa. Ei auttanut kuin luottaa, että kaikki menee suunnitelmien mukaan.
Hyppy onnistui moitteettomasti. Ja niin onnistui myös 1 517 hyppyä, jotka Närhi teki seuraavan parinkymmenen vuoden aikana.
– Jos hyppäämisestä innostuu, siihen jää koukkuun. Minulla se oli vapaan putoamisen tunne, joka vei mennessään, hän kuvailee.
Närhi tempautui uuteen harrastukseen vanhojen koulutovereidensa Hannu Hongan ja Jorma Tuomaalan jalanjäljissä. Honka ja Tuomaala olivat olleet vuosi aiemmin mukana perustamassa Oulun laskuvarjokerhoa. Oulu Skydive Center ry:n nimen alla nykyisin toimiva kerho viettää lauantaina 50-vuotisjuhlaansa kerhotiloissaan Oulunsalossa, ja myös Mikko Närhi on kutsuvieraiden joukossa.
Vuonna 1973 Närhen työ valtamerialuksen merimiehenä vaihtui palomiehen pestiin Oulun palolaitoksella. Uudessa ammatissa työ ja harrastus yhdistyivät, sillä Oulun laskuvarjokerho toimi palolaitoksen apuna metsäpalojen sammuttamisessa. Metsäautoteitä ei vielä tuolloin ollut, joten alkavia metsäpaloja tarkkailtiin lentokoneesta. Tarpeen tullen paikalle hälytettiin savuhyppääjät, jotka ahtautuivat sammutuslaitteistojen kanssa hyppykoneeseen ja riensivät apuun. Yhtenä savuhyppääjänä toimi Närhi, joka myös koulutti uusia hyppääjiä sammutustehtävää varten.
– Aika köykäiset varusteethan meillä oli, mutta koskaan ei kenellekään mitään sattunut. Itse olen hypännyt kaikkiaan 15 eri metsäpaloon, 14 vuotta sitten palomiehen työstä eläkkeellä jäänyt Närhi kertoo.
Savuhyppäämisellä oli Oulun laskuvarjokerholle toiminnan kehittymisen kannalta merkittävä vaikutus.
– Sammutustoiminnan ansiosta saatiin isommat lentokoneet ja siinä samalla kehittyi myös muu kerhon toiminta, Närhi valottaa.
Metsäteiden rakentamisen jälkeen savuhyppääminen jäi hiljalleen historiaan. Hyppyharrastaminen sen sijaan jatkui Oulunsalossa aktiivisesti.
– 2 000–3 000 hyppyä hypättiin vuosittain. Lentokenttä oli tosin silloin aivan erilainen toimintapaikka kuin nykyään. Siellä oli paljon vähemmän lentoliikennettä, Närhi huomauttaa.
Harrastusvuosiensa aikana Närhi toimi Oulun laskuvarjokerhossa hyppymestarina, sihteerinä ja turvallisuus- ja koulutuspäällikkönä ja koulutti satoja uusia hyppääjiä. Kouluttamisen lisäksi Närhi kisasi SM-tason hyppykilpailuissa sekä Italian ja Ranskan Paraski-kilpailuissa, joissa sekä lasketellaan laskuvarjon kera.
Närhi oli kerhon toiminnassa mukana aina vuoteen 1991 saakka.
– Kerhon henki oli mahtava ja yhdessä touhuttiin paljon. Hyppääminen on tiimihommaa ja yhdessä tekemistä. Se oli minulle kuitenkin niin totaalinen harrastus, että perhe-elämä kärsi, myöntää avioeron kokenut ja sittemmin uudelleen naimisiin mennyt Närhi.
Elämän edetessä hyppäämiselle ei tahtonut enää löytyä aikaa: oli työ, perhe ja omakotitalon rakentaminen Lumijoelle. Elämään oli ilmestynyt myös uusia ajanvietteitä, kuten kullanhuuhdonta ja hiihdonopetus, jotka vetivät miestä Lapin maisemiin. Polte hyppäämiseen sammui. Viimeisen hyppynsä Närhi hyppäsi vuonna 1997 Oulunsalossa järjestetyssä kansainvälisessä lentonäytöksessä.
– Se oli komea lopetus, hän tiivistää.
