LIMINKA Tupoksen yhtenäiskoulun teknisen työn luokassa on tekemisen meininki. Miehet tuovat varastosta työpöydälleen kesken jääneitä nikkarointejaan.
Juha Moilanen kuljettaa veistopöytänsä viereen rimalaudasta ja kaapelikeloista työstämäänsä ulkokalustetta. Se on kuin hienoin design-työ, keinuva lekottelutuoli, johon Moilanen suunnittelee vielä käsinojia.
– Tästä piti alunperin tulla vähän erilainen, kiinteä ja korkeampi istuin. Sitten näin netissä tämän tapaisen ja innostuin, Moilanen kertoo.
Miikka Mäkelä hioo omalla veistopöydällään jakkaran osia.
– Tämä on tällainen välityö, Mäkelä sanoo.
Päätyönään hän aikoo tehdä vanhoista kaapinovista lipaston. Mäkelä ojentaa Lakeuden kansalaisopiston puutyökurssin vetäjälle, Pasi Karppiselle lapun.
– Vaimo piirsi, että tällainen siitä pitäisi tulla, hän nauraa.
Marko Heikkinen lepuuttelee käsiään vahaamalla keittiöön tarkoitettuja rimoja. Ne hän aikoo vaihtaa entisten ja jo vähän kärsineiden mdf-rimojen sijaan. Isompi työ odottaa vielä varastossa; vitriinikaappi, jonka alaosa on ovia ja laatikostoja vaille valmis. Melkein.
Useimmat kurssilaisista ovat tehneet puusta kaikennäköistä.
Heikkinen näyttää kännykästään kuvaa: taidokas könninkello tikittää olohuoneen nurkassa. Sen tekemiseen meni neljä vuotta, koska Heikkinen teki kelloa vain kursseilla, ei lainkaan kotioloissa.
Heikkisen kotoa löytyy hänen itsensä nikkaroima tv-taso, eteisen kaappi, hyllykkö, keittiösaareke, kulmakaappeja, kannel...
– Olen myös tehnyt koivupahkasta kelloja ja tuhkauurnan, entisöinyt portaat ja tehnyt remontteja, Heikkinen mainitsee.
– Kai tämä kipinä on ollut lapsesta lähtien, LVI-insinööriksi valmistunut ja jo vuosia puutyökursseilla käynyt mies sanoo.
Vähän samanlainen tarina on Juha Moilasellakin.
– Koulussa otin aina täydet annokset teknistä työtä ja kävin vielä puu- ja metallikerhossa. Aina minulla on ollut jokin näpräys meneillään, Moilanen sanoo.
Hänen käsissään ovat syntyneet ruokapöytä, hyllykkö ja eteisen säilytysjärjestelmä. Luonnollisesti hän tekee itse kaikki kodin remontit.
– Parhaillaan teen myös tällaista radiomuutosta. Minulla on vanha putkiradio, jonka aion muttaa digitaaliseksi. Ulkoapäin se tulee näyttämään samalta kuin ennenkin. Pintaan laitan puuviilun ja vanhat napit paikalleen. Pitää vielä tutkia, saanko asemanvalitsijan merkin liikkumaan taajuuden mukaan, elektroniikka- ja it-taustainen mies kertoo.
Miikka Mäkelä on joukon tuorein tulokas. Hän sanoo lähteneensä mukaan lähes pystymetsästä, vaikka isä timpuri olikin.
– On siinä suuret saappaat täytettäväksi, vaikka ei minusta koskaan yhtä hyvä tule, Mäkelä epäilee.
Sosiaalipuolen koulutuksen saanut Mäkelä sanoo käsillä tekemisen olevan hyvää vastapainoa arkityölle.
– Omat ajatukset lepää ja Pasilta ja muilta kurssilaisilta saa hyviä vinkkejä, Mäkelä sanoo.
– Pasi on meille sellainen kerhonpitäjä, miehet hekottelevat.
Mutta kyse ei olekaan pelkästä poikakerhosta. Hanneliisa Kyllönen tulee sisään kantaen vanhaa sivustavedettävää. Kirpputorilta ostettu huonekalu pitäisi entisöidä vielä ennen pääsiäistä.
Mäkelä rientää Kyllösen kaveriksi kantamaan sivustavedettävän sisään.
– Ajattelin maalata tämän valkoiseksi. Sain kurssilla juuri valmiiksi saarnista valmistetun ison ruokapöydän, ja tämä sopisi sen toiselle puolelle. Toiselle puolelle pitäisi tehdä penkki, Kyllönen suunnittelee.
Nainen ei haasteita pelkää. Hän ei ollut aiemmin tehnyt isompia puutöitä. Ruokapöydästä tuli niin mahtava, että kantamaankin tarvittiin monta miestä.
– Aina täällä on saanut muilta apua, olipa kyse mistä asiasta tahansa, Kyllönen kiittelee.
– Eikä tärkeintä ole aina se lopputulos vaan se matka. Tekeminen on kivaa. Vielä minulla olisi kotona vanha lasten tuoli, jonka voisin entisöidä...
Tupoksen puutyökurssilla on ollut mukana 14 kurssilaista, joista noin puolet on naisia. Jokainen on saanut tehdä mieleistään työtä, ja osa on jo saanut urakkansa valmiiksi.
– Meillä ei ole ollut täällä mitään yhteistä kaappikelloprojektia. Monet kurssilaiset ovat esimerkiksi entisöineet vanhoja huonekaluja, Pasi Karppinen kertoo.
Koulun varastotilat saattavat käydä välillä ahtaiksi kurrsilaisten töille.
– Onpa täällä käynyt sellaisiakin kurssilaisia, jotka ovat joka viikko kuljettaneet sen sivustavedettävänsä peräkärryllä paikalle, Karppinen nauraa.