Noin 300 000 suomalaista lunastaa metsästyskortin joka syksy. Määrä on väkilukuun suhteutettuna korkea, kun sitä vertaa muihin Euroopan maihin. Metsästyksen sanotaan olevan erittäin suosittu harrastus etenkin Itä- ja Pohjois-Suomessa.
Jostain syystä metsästyksen imago on kärsinyt viime aikoina kovia kolhuja. Sorsametsällä ollut mies sai hauleja kasvoihinsa ja kaulaansa. Metsästyskoira ammuttiin kaislikkoon. Poliisi tutkii kahta karhunmetsästykseen liittyvää rikosepäilyä. Ei alkanut tämä jahtikausi hyvillä uutisilla.
Metsästykseen liittyy paljon myös ennakkoluuloja ja tietämättömyyttä. Vastuuntuntoinen metsästäjä – joita valtaosa metsästyskortin lunastaneista on – ei ammu kaikkea liikkuvaa, vaan ainoastaan tunnistamiaan, luvallisia kohteita.
Metsästäjät tekevät metsästysajan ulkopuolella valtavan määrän riistanhoitotyötä: perustavat lintujen ja jänisten ruokintapaikkoja, tekevät riistapeltoja ja ennallistavat lintukosteikkoja.
Useimmille metsästäjille saaliin saaminen on vain sivuseikka. Tärkeintä on retkeily ja samoilu, luonnon tarkkailu, muidenkin kuin riistaeläinten elintapojen tunteminen, metsästyskoirien kouluttaminen, erätulien pitäminen. Harva kulkee metsässä verenhimo päässä jyskyttäen, sormi liipasimella syyhyten. Metsästyksellä on myös sosiaalinen ulottuvuus. Luonnossa liikkumisen terveysvaikutukset ovat kiistattomat: mieli rentoutuu, stressi helpottaa ja perusterveys kohenee.
Ei sovi unohtaa sitäkään, että riista jos mikä on puhdasta ja eettistä ruokaa. Riistaeläin on elänyt hyvän ja vapaan elämän ennen kuin se päätyy päivälliseksi.
Parannettavaakin toki löytyy. Harva metsästäjä on niin tarkkanäköinen tai -kuuloinen, että tunnistaisi sorsalinnun pilkkopimeässä. Tästä syystä sorsanmetsästys pitäisi rajata vain päiväsaikaan tapahtuvaksi aktiviteetiksi. Jäisi moni haavakko tulematta ja jokunen poski hauleitta. Eikä haittaisi sekään, vaikka sorastajaseurueelle määrättäisiin pakolliseksi noutava metsästyskoira.