”Äiti, mennään metsäretkelle”, pyytää tyttö reppu ja eväskotelo valmiina kädessään. Äiti pyyhkäisee pölyt hyllyn päältä mennessään ja mumisee ”ehkä myöhemmin”, mikä tytön mielestä tarkoittaa samaa kuin ei.
Metsä kylpee auringossa ja mäntyjen latvojen välistä pilkistää sinistä, äiti tietää sen. Ovathan hänen silmänsä tänäkin aamuna jo monta kertaa hakeutuneet olohuoneen ikkunoiden takaa avautuvaan metsämaisemaan.
Äidillä on rasittunut ilme kun hän kulkee luutu kädessään ja pyyhkii puhtaaksi pöytää, seinäänkin on roiskunut ketsuppia. Luutu vaihtuu imuriin, ja käsi taittelee tottuneesti pyykit kuivaustelineeltä pinoihin, märät tilalle kuivumaan. Tuolta pitäisi vielä siivota ja tuolta, huokaisee äiti mielessään. Kaikkialla näyttää niin sotkuiselta.
Tyttö ei anna periksi, vaan on päättänyt toteuttaa metsäretkiaikeensa. Eväsrasiaan on löytynyt rusinoita ja suolakeksejä. Esille nostetut ulkovaatteet odottavat eteisessä lähtöä yhtä päättäväisenä kuin tyttökin. Hän kulkee äitinsä perässä ja jankuttaa niin että äiti tiuskaisee. Suunnatessaan seuraavaan askareeseensa vilkaisee äiti tyttöään, joka kääntyy rasia kädessään poispäin. Pettymys painaa pienet kapeat hartiat alas. Allapäinen näky saa äidin sävähtämään katumuksesta.
Äkkiä äiti touhuaa lähtöä metsään, kiehauttaa kuumat kaakaotkin mukaan. Pukee pienimmän ja etsii kaikille kumisaappaat varastosta. Tyttö hyppelee edellä metsäpolulla ja sirkuttaa kuin lintu. Reppu keikkuu selässä ja rusinat ropisevat rasiaa vasten. Äitiä hymyilyttää.
Metsän keskellä kodin sotkut unohtuvat. Äiti istahtaa kannolle, sulkee silmänsä ja hengittää maan väkevää tuoksua. Yhdessä he kuuntelevat kymmenien lintujen kiihkeää kevätkonserttia. Tyttö murustelee keksejään ja jättää vähän linnuillekin.
Kotiin saapuu virkistynyt ja hyväntuulinen kolmikko. Tyttö asettelee metsäpolulta löytämäänsä patinoitunutta oksaa maljakkoon sohvapöydälle. Äiti katsoo tyttöään, oksaa ja metsää kuin taideteosta. ”Onpas meillä kaunista”, henkäisee äiti. Eikä huomaa pölypalleroa, joka pyörii hiljaa pöydän alle piiloon.