Mar­mo­rin perhe löysi saa­res­ta kodin

Maaret ja Kalju Marmor ovat tehneet sukulaisistaan kuvakollaasin.

Kuva: Heli Rintala

Kun Maaret, Kalle, Ada ja Ava Marmor ajoivat ensimmäistä kertaa elämässään Hailuotoon, elettiin heinäkuun viimeistä viikonloppua viime vuonna.

Oli viileä ja hiljainen yö. Marmoreilla oli mukanaan kaksi koiraa, kissa, kaksi rottaa ja muuttokuorma.

He olivat tulossa saareen jäädäkseen.

– Tätä ennen olimme nähneet Hailuodosta vain talvisia kuvia tori.fi:ssä, nauraa Maaret.

Perheen tytär Ada oli aiemmin keväällä löytänyt nettisivustolta talon ja ilmoittanut: ”Tässä on meidän uusi koti.”

Etenkin perheen naisväki oli muuttoajatuksesta innoissaan, ja lopulta myös Kalle oli suostuvainen.

Tosin aluksi hän epäili, ettei saaressa puhelin kanna eikä televisio näy.

– Välillä näytti siltä, että talon vuokraakin eräs toinen henkilö. Olimme sydän syrjällään asian vuoksi, mutta hyvin kävi, Maaret iloitsee.

Marmorin perhe asui viime heinäkuuhun saakka Kuusankoskella.

Maaret teki sairaanhoitajan sijaisuuksia, ja rakennusalalla työskentelevä Kalle sai satunnaisesti töitä henkilöstövuokrausyritysten kautta.

Tilanne alkoi tuskastuttaa kumpaakin. Sijaisuuksien ja pätkätöiden perässä juokseminen oli väsyttävää.

– Olisi ollut eri asia, jos olisimme olleet kahdestaan. Mutta eihän lapsille voi pelkkää purkkihernekeittoa syöttää.

Ajatus muualle muuttamisesta alkoi pikkuhiljaa kypsyä.

Viimeisen sysäyksen muutolle antoi se naapuri, joka ei oikein tykännyt perheen koirista.

– Olimme koko kesän kärsineet hänen terrorisoinnistaan. Eräänä aamuna hän seisoi pihalla ja raivosi, että meidän on hiljennettävä koirat. Silloin sanoin Kallelle: Nyt olen valmis lähtemään täältä niin kauas kuin pippuri kasvaa.

– Ajattelin aina, että kun lähdetään, lähdetään sitten kunnolla!

Kun Ada ilmoitti vanhemmilleen Hailuodon talosta, Marmorien piti katsoa kartasta, missä Hailuoto sijaitsee. Päätös syntyi nopeasti.

– Eihän mikään enää pitänyt meitä Kuusankoskella. Me molemmat haimme uutta työtä. Ainoastaan lasten koulunkäynti mietitytti, mutta tytöt olivat muutosta silloin innoissaan.

– Vasta myöhemmin me huomasimme, että Hailuodosta lähdetään nuorina pois. Nyt tytöt haaveilevat takaisin muuttamisesta. Katsotaan, miten tässä käy.

Marmorit löytävät useita syitä sille, miksi saari keskellä Perämerta kiinnosti heitä.

Hailuoto on niitä harvoja saaria länsirannikolla, jossa ei ole tarpeen puhua sujuvaa ruotsia. Lisäksi kumpaakin heitä oli jo pitkään kiehtonut ajatus saareen muuttamisesta.

– Kalle on kotoisin Virosta, ja hän on viettänyt paljon aikaa äitinsä synnyinseudulla Saarenmaassa. Minun äitini on taas kotoisin Kemiön saaresta.

– Hän haaveili aina takaisin Kemiöön palaamisesta, mutta ei koskaan sitä tehnyt. Minä ajattelin toteuttaa oman unelmani, Maaret Marmor sanoo.

Vaikka perhe ei ehtinyt muuttoa kovin paljon valmistella, kaikki on loksahtanut Hailuodossa kohdilleen. Maaret sai siivoojan töitä Hailuodon seurakunnasta. Lisäksi hän työskentelee PolarMossilla. Myös Kalle sai heti töitä PolarMossilta.

Maaret sairastaa fibromyalgiaa. Hän ei voi työskennellä sairaanhoitajana, koska sairaus vaikuttaa jaksamisen lisäksi myös muistiin.

Sairaseläkkeelle hän ei kuitenkaan halua. Siivoaminen onnistuu fibromyalgiasta huolimatta, koska Maaret on oppinut käyttämään sellaisia työasentoja ja -tapoja, jotka eivät käy kropan päälle.

– Lisäksi Kalle auttaa joskus seurakuntasalissa tuolien nostamisessa. Tämän sairauden kanssa on vain opittava elämään.

Marmorit kokevat olevansa Hailuotoon tervetulleita. Naapurit kävivät heti muuton jälkeen kylässä, ja muuallakin vastaanotto on ollut mutkaton.

Hailuodossa Maaret sanoo kuin palanneensa lapsuutensa maisemiin: Kaikki sanovat toisilleen päivää, auton voi jättää lukitsematta minne vain eikä ulko-oviakaan tarvitse laittaa lukkoon.

Siteet omaan taustaansa Marmorit ovat halunneet säilyttää.

Maaret esittelee isoa valokuvakollaasia, jossa on sekä hänen että Kallen suvun valokuvia.

– Tästä näemme, mistä keitä olemme ja mistä olemme tulleet. Vaikka asumme nyt Hailuodossa, en halua puhua Luovon murretta, vaan säilyttää Kymenlaakson murteen.