HAILUOTO Kello lyö 16, ja väkeä alkaa virrata Hailuodon kirjastoon. Ovella kaikkia tervehtii taiteilija Marjatta Hanhijoki, joka halaa lähes kaikki sisään astujat. Tuttuja ollaan, sillä Hanhijoki on viettänyt kesänsä saarella 1970-luvulta lähtien.
– Tervetuloa, tervetuloa! Hanhijoki huudahtelee jokaiselle.
Kädessään hänellä on yhden vieraan tuoma ruusukimppu, joka lopulta löytää paikkansa maljakosta.
Porvoolaisen kuvataiteilijan näyttelyitä ei ole kovin usein Hailuodossa nähty. Viimeisin näyttely oli ravintola Luodossa vuosina 2013-14.
Tällä kertaa näyttelyn syntyminen oli todella monien sattumien summa, jotka lähtivät liikkeelle taiteilijaresidenssin lattialle lirahtaneesta vesilätäköstä.
– Ajattelin sen olevan pikku-Olavin tekemä, valtava pissa. Mutta sitten tulin siihen tulokseen, että niin ison lätäkön aikaan saamiseksi oli isinkin pitänyt olla mukana, Hanhijoki aloitti kertomuksensa.
Lätäkkö paljastui kattoikkunan aiheuttamaksi vuodoksi, ja sitä siivoamaan saapuneesta tšetšeeninaisesta tuli Hanhijoen ystävä. Tämä pyysi taiteilijaa mukaansa Tšetšeniaan matkalle ja niin Hanhijoki lähti.
– Reissun jälkeen totesin siivoojan olleen oikeassa. Että Suomessa on valtava ero siinä, miten naisia ja lapsia kohdellaan. Se sai minut piirtämään lapsia.
Toinen sattuma tuli vastaan pian tämän jälkeen. Pietarissa sijaitsevasta taiteilijaresidenssistä ilmoitettiin vapautuneista peruutuspaikoista. Marjatta Hanhijoki innostui hakemaan niitä, ja saikin ajan. Pietarissa alkoi tulla kutsuja näyttelyihin.
– Ja niin ajattelin, että miksi en voisi minäkin pitää näyttelyä. Että haen apurahaa siihen. Ja että minullahan on iso auto, jolla voi kuljettaa teoksia.
Taidenäyttelyn edellä alkoi kuitenkin ilmaantua mutkia matkaan. Kävi ilmi, että teosten kuljettamiseen tarvittaisiin kuljetusfirma, sillä tullin toiminta oli käynyt arvaamattomaksi. Teoksille tarvittiin myös vakuutus.
Kustannuksia alkoi kertyä, mutta Hanhijoki päätti pitää näyttelyn kaikesta huolimatta.
– Ja sen jälkeen alkoi tulla kielteisiä päätöksiä apurahoista. Oli paljon, paljon parempia taiteilijoita, joille tuet menivät.
Mitä teki taiteilija? Ei ryhtynyt valittamaan, vaan päätti ryhtyä siivoamaan. Olihan hänellä siitä kovasti kokemusta. Laati ilmoituksen ”Ikkunoita ja lattioita pestään”. Siivousfirma Hanhijoki ilmoitti olevansa myös verovähennyskelpoinen.
– Ihmiset ihmettelivät, eivätkä uskoneet, että oikeasti taiteilija siivoaisi. Siinä vaiheessa menin Hailuodon nettisivuja tutkimaan. Huomasin, että kirjastossa on vain yksi näyttely.
Soitto Kari Blomsterille paljasti kuitenkin, että koko kesä oli jo varattu.
Keskustelujen jälkeen taiteilijan onni lopulta kääntyi.
Kaikki ajat oli kyllä varattu, mutta elokuun taiteilija oli valmis lykkäämään aloitustaan.
– Sitten Kari sanoi: ”Tehdään myyntinäyttely!” Ja niin tehtiin. Samalla päätin ottaa mukaani myytäväksi Anita Jensenin pipoja. Pipojen myynnillä rahoitetaan osa hänelle tehtävästä kaihileikkauksesta.
Niin Marjatta Hanhijoki pakkasi teoksensa ja Jensenin pipot autoon, ajoi Hailuotoon niiden kanssa ja ripusti työt eri ihmisten kanssa taulut kirjaston seinille ihailtavaksi ja myytäväksi aina elokuun 11. päivään saakka.
Ensimmäinen teos, Goan kolme kissaa -akvarelli varattiin heti avajaispäivänä.