Sattui metsässä
vastaani kulkemaan
vinosilmäinen,
naurava mies
säkki marjoja hänellä harteillaan
paidanselkä ja otsakin hies.
Säkin maahan hän
laski, tervehdittiin
ja minä yritin jututtaa.
Minä puhuin, hän
hymyili, nyökytteli,
käsitetty ei sanaakaan.
Ahkeruutta moista
ihmettelen
ja sitä, ettei eksynyt hän,
varmaan Thaimaassa nähnyt lie viidakon,
paljon tiheämmän.
Eipä kukaan meistä
Thaimaahan työhön lähtisi viidakkoon,
vaikka millainen
tili luvattais;
kotimetsässä
mieluummin oon.
Kuka jatkossa
marjamme metsästä tuo,
jos ei miehet nuo viidakon,
mistä saadaan marjoja kauppoihin,
marjaan laiskoja
nuoremme on.
Hyväksytään nuo
ahkerat poimijat
he vaikka parhaimmat marikot vie,
eivät kouraansa
helpolla tiliä saa,
töihin heillä pitkä on tie.