HAILUOTO Etäältä näkee paremmin. Hailuodossa lokakuusta 2015 lähtien asunut pariskunta Marie Nydegger ja Kaarle Pereira da Silva muistuttavat useaan otteeseen, miten rentouttavaa ja hermoja lepuuttavaa elämä Hailuodossa on.
Nauravainen Marie syöttää keittiössä parhaillaan esikoistaan, puolivuotiasta Elinaa. Kaarle on juuri tullut töistä ja laittaa itselleen välipalaa. Kummankin jaloissa liehuu perheen saksanpaimenkoira Elips. Mimi-kissa livahtaa kodinhoitohuoneeseen.
Tämä perhe asui elämänsä ensimmäiset vuosikymmenet Ranskassa lähellä Pariisia.
Marie on syntyperäinen ranskalainen, mutta Kaarlen juuret yltävät Hailuotoon. Hänen äitinsä on syntynyt saaressa. Myös Kaarlen isovanhemmat asuvat Luodossa. Kaarlella itsellään on Suomen ja Ranskan kaksoiskansalaisuus. Hänen isänsä on taas portugalilainen, joskaan Kaarle itse ei puhu portugalia – suomea ja ranskaa kylläkin.
Kaarle on viettänyt Hailuodossa lapsuutensa kesät. Noihin aikoihin liittyy paljon lämpimiä ja rakkaita muistoja.
– Saatoin olla isovanhempieni luona kaksi kuukautta yhtä kyytiä ja koin Hailuodon kodikseni. Muistan, etten olisi kesän päätyttyä halunnut palata takaisin Pariisiin, Kaarle kertoo.
Marie ja Kaarle tapasivat toisensa koulussa. He olivat silloin 16-vuotiaita. Kun seurustelu alkoi pari vuotta myöhemmin, he hankkivat yhteisen asunnon 15 kilometrin päästä Pariisista. Marie työskenteli kampaajana, Kaarle kalustepuuseppänä. Elämä suurkaupungin huiskeessa ei kuitenkaan tuntunut kummastakaan hyvältä.
– Kaikki oli kauhean vaikeaa. Työskentelin kampaamossa, usein esimiestehtävissä. Työviikot saattoivat olla 150-tuntisia, mutta sain vain 35 tunnin palkan. Esimieheni eivät olleet rehellisiä, ja monet asiakkaat olivat hyvin vaativia ja tylyjä. Ihmiset Pariisissa ovat hyvin stressaantuneita ja hermostuvat nopeasti. Ei meidän elämämme ollut sellaista, mitä me odotimme ja halusimme, Marie kertoo.
Kun Marie kävi ensimmäisen kerran Kaarlen äidin syntymäkunnassa, hän huomasi dramaattisen eron. Elämä oli rauhallisempaa ja rennompaa. Ihmiset eivät olleet ärtyneitä ja stressaantuneita.
– En halunnut palata täältä enää Ranskaan.
Kun Kaarle kävi Suomessa armeijan, myös Marie oli päätöksensä tehnyt. Hän ilmoitti Kaarlelle, että haluaa muuttaa Suomeen ja Hailuotoon.
– Kaarlekin halusi samaa, mutta hän ei ollut uskaltanut puhua siitä minulle, ettei minun tarvitsisi tehdä valintaa, Marie nauraa.
Kaarlen äiti Vuokko ei ollut nuorenparin ajatuksesta aluksi kovin innoissaan.
– Hän muistutti, että Suomessa on paljon työttömyyttä. Hän oli huolissaan siitä, miten me täällä pärjäisimme, Kaarle kertoo.
Pariskunta päätti myydä Pariisin asuntonsa. Muutto Pariisista Hailuotoon oli melkoinen operaatio.
He vuokrasivat muuttoauton, ja ystävä lähti apukuskiksi pitkälle matkalle. Reitti kulki läpi Euroopan Ruotsin ja Tornion kautta Hailuotoon. Matkaan kului aikaa 40 tuntia ja kilometrejä kertyi 6 000. Maallisen omaisuuden lisäksi auton kyydissä tuli Suomeen myös Elips.
Hailuodon kirkonkylän tuntumasta löytyi parille sopiva vuokratalo.
– Minä jäin Hailuotoon koiran kanssa ja Kaarle palasi takaisin Ranskaan. Pian hän lensi tänne takaisin kissamme Mimin kanssa, Marie nauraa tilanteen huvittavuutta.
Jo ennen muuttoa Kaarle kuuli hailuotolaiselta enoltaan, että hän voisi saada puusepän töitä Laulupuu Oy:lta. Niin kävikin. Marie puolestaan löysi työpaikan Polar Mossin tuotantotyöntekijänä.
– Suunnittelen myös oman kampaamo- ja kynsistudion perustamista. Voisin tehdä sitä työtä ihmisten kotona, Marie kertoo.
Tällä hetkellä Marie on äitiyslomalla, mutta palo oman ammatin pariin on syttynyt uudelleen.
Sopeutuminen Perämeren saareen kuulostaa sujuneen vaivatta. Kaarle kalastaa, tekee isoisänsä kanssa puuvenettä, urheilee, hiihtää ja soittaa kitaraa. Marie nappaa silloin tällöin itselleen aikaa käydäkseen uimahallissa.
Talvi tuntuu toisinaan hieman raskaalta. Kaarle sanoo joskus ihmettelevänsä, miten on vuoden pimeimpään aikaan niin väsynyt vain kahdeksan tunnin työpäivän jälkeen. Kesällä hän jaksaa huomattavasti paremmin, vaikka työpäivät ovat tuntuvasti pidempiä.
Marie ihastelee Hailuodon rauhaa ja valoisia kesiä. Ja sitä, että kaikki tuntevat toisensa.
– Kun tulin tänne, en tuntenut muita kuin Kaarlen perheen. Oli huvittavaa, kun menin kerran Elinan kanssa lääkäriin. Odotushuoneessa minulle tuntematon ihminen tuli tervehtimään Elinaa nimeltä ja esitteli hänet toiselle ihmiselle Kaarlen tyttärenä. Minä en tuntenut heistä kumpaakaan, Marie nauraa.
Kaarlelle ja Marielle oli myös selvää, että vasta Hailuodossa ja Suomessa he voivat hankkia lapsia. Ranskassa molemmat tekivät niin pitkää työpäivää, ettei sellainen ajatus tuntunut edes mahdolliselta.
– Nyt elämä oli sillä mallilla, että voimme hankkia lapsia. Päätökseen vaikutti myös se, että Ranskassa lapselle on pakko antaa yksitoista eri rokotusta. Muuten ei pääse edes päiväkotiin. En ole rokottamista vastaan, mutta haluan itse päättää asiasta ja antaa rokotuksia vasta kun lapsi on riittävästi vahvistunut, Marie perustelee.
Ranskassa asuvat ystävät ovat pyytäneet Marielta ja Kaarlelta valokuvia Elinan äitiyspakkauksesta. Kuvat ovat herättäneet hämmästystä. Oikeastaan ainut henkilö, joka ei ole ymmärtänyt pariskunnan ratkaisua, on ollut Marien veli, joka rakastaa kaupunkielämää.
– Mutta kun hän tuli käymään meidän luonamme, hän sanoi ymmärtävänsä ja olevansa iloinen meidän puolestamme. Myös minun äitini on tulossa pian käymään täällä, Marie huomauttaa.
Kaarle ja Marie yrittävät käydä Ranskassa vähintään kerran vuodessa. Marie myöntää, että koti-ikävä vaivaa joskus. Eniten hän kaipaa ystäviään ja seuraa – sosiaalinen ihminen kun on.
– Siinä suhteessa muutos oli iso. Kun olin töissä, tapasin paljon ihmisiä ja minulla oli hyvä suhde monien asiakkaiden kanssa. Tykkään ihmisistä, ja Ranskassa minulla oli hyvin paljon ystäviä. Onneksi täällä Suomessakin heitä on muutama.
– Mutta koska en puhu vielä suomea, vaan keskustelukieli on englanti, en voi olla ihan oma itseni. Kun yritän pilailla, sitä ei aina ymmärretä.
Vilkkaana ja itseään ilmaisevana ihmisenä Marieta joskus myös hämmentää suomalaisten hiljaisuus ja pidättyväisyys. Hän ei aina osaa tulkita suomalaisten ajatuksia ja tuntoja.
– Menimme kerran Kaarlen sukulaisten kanssa ravintolaan syömään, eikä kukaan puhunut aluksi mitään. Se oli minusta kauhean noloa. Kysyin Kaarlelta, olisiko minun oltava tässä tilanteessa vaivaantunut vai ei, Marie nauraa.
Hän sanoo, ettei odottanutkaan minään paikan olevan paratiisi, ei edes Hailuodon sääskineen ja paarmoineen. Mutta takaisin Ranskaan hän ei halua.
– Sitten kun Elina hieman kasvaa, voimme matkustella siellä enemmän, Marie huomauttaa.
– Yksi syy Hailuotoon tulemisellemme on myös se, että haluamme lapsemme kasvavan turvassa. Kun pari vuotta sitten kuulimme Pariisi Bataclan konserttisalin iskuista, tiesimme tehneemme oikean päätöksen, Kaarle sanoo.
Kaarlen vanhemmat tekivät ison elämänmuutoksen pian Kaarlen ja Marien jälkeen.
Hekin asuvat nykyään Hailuodossa.
