– Kun sairastuin ja yskin verta, katselin, miten hienoja yskökset olivat: niiden väri ja muoto. Huonekaverinikin sairaalassa alkoi ihastella omiaan, kertoo taiteilija Pia Hentunen.
Hentunen valokuvasi ysköksiään ja maalasi niitä Tyrnävän kirjastossa esillä oleviin töihinsä. Näyttelyn nimi on Luopumisharjoituksia.
Maalaukset ja installaatiot kertovat monenlaisesta luopumisesta. Hentunen on joutunut luopumaan hevosestaan, isästään ja neljästä ystävästään. Tuli aika käsitellä kaikkia näitä menetyksiä, jotka siihen asti on työnnetty syrjään.
– Olin latonut luopumisiin liittyneitä suruja jonnekin takavasemmalle, mutta ne oli kuitenkin pakko käsitellä. Eivät ne sieltä pyyhkiydy itsestään edes ajan kanssa, Hentunen sanoo.
Kaiken tämän lisäksi hän itse sairastui vakavasti ja pysyvästi. Oli pakko katsoa sisään- ja taaksepäin. Näyttelyn työt syntyivät pari vuotta sitten, ”kun alamäki alkoi”.
– Ei vakava sairastuminen hirveästi jalosta ihmistä tai saa häntä ymmärtämään asioita laajemmin, niin kuin elokuvissa käy. Edelleen valitan kaikenlaisista pikkuasioista, Hentunen hymähtää.
Teokset syntyivät tunteella ja spontaanisti – kuten aina. Esillä on myös sivuja aikuisten värityskirjoista. Hentunen sai niitä ollessaan sairaalassa, koska niiden piti lupausten mukaan rentouttaa, parantaa ja tehdä onnelliseksi. Myyntipuheet ovat myyntipuheita, Hentunen sanoo. Hän väritti ja maalasi värityskuvia hyvin intensiivisesti, ilman havaittavia vaikutuksia.
– Pariin värityskuvaan heitin kiukuspäissäni minuun kiinnitetyt elektrodit, enkä saanut niitä enää pois. Ajattelin, että antaa olla siinä.
Hentusen töistä tutut hevoset ovat tulleet myös saapuneet kirjaston näyttelyyn. Osassa tauluista ne kirmaavat laitumella iloisina ja riehakkaina.
Yhdessä, yönmustassa maalauksessa hevosen hahmo kajastaa vain heikosti. Toisessa raahataan pois kuollutta eläintä. Se on Halla – hevonen, joka kulki omistajansa perässä kuin varjo.
– Kun kissa kuolee, sen voi asettaa nätisti kenkälaatikkoon pumpulien ja kukkien keskelle. Mutta kun 500-kiloinen hevonen kuolee, sen kuljettaminen traktorin ja taljojen kanssa on brutaalia hommaa. Halusin tehdä hevosen kuolemasta kaikesta huolimatta hienon ja kauniin tapahtuman.
Vitriinissä oleva installaatio on taas aivan eri maailmasta. Hentusen lääkepurkit ovat saaneet ympärilleen tinapaperia, glitteriä ja väriä.
– Päälleliimattua pirteyttä, positiivista ajattelua, taiteilija kuittaa.
Niiden vieressä on rispaantuneita pahvilaatikoita kurkistusluukkujen kera. Kun sytyttää valot, laatikon sisältä paljastuu satumainen, tyttömäinen, värikäs maailma täynnä kukkia, lehtiä, saippuakuplia ja yksisarvisia.
– Halusin laittaa kaikkea häpeämättömän lapsellista, naiivia ja kaunista ruman taakse piiloon. Teen aina edes pienet överit, mieluusti kaikessa, hän kikattaa.
Hentunen sanoo välillä luovuttaneensa ja yrittäneensä heittää kuvataiteen tekemisen kokonaan pois.
– En näemmä onnistunut siinä. Mutta ei tämä ole mikään jäähyväisnäyttely. Älä semmoista siihen laita, se olisi ihan liian pateettista!
Hentunen sanoo, ettei edelleenkään ymmärrä ja hyväksy monia asioita. Mutta sietämään niitä on pakko oppia. Hän arvelee, että muillakin ihmisillä on luopumisten ja elämänmuutosten edessä pöllähtänyt olo. Punaista lankaa ei löydykään.
Näyttelyssä glitterillä somistetut pyöräilykypäräkoppakuoriaiset ovat rinnan kuoleman kuvien kanssa.
– Tässä on ääripäät; tällaista elämä on. Ehkä se on joillakin ihmisillä johdonmukaista ja järjestelmällistä, mutta minulla se ei ole ollut sitä ikinä. Eikä tule olemaan.
