Itse tehtyjä luutia myytiin ovelta ovelle yksityisille sekä yrityksille. Yksittäinen tekijä saattoi myös solmia sopimuksen Valtion rautateiden kanssa. Ja luutia menikin VR:lle paljon, sillä jokaisella vaihdemiehellä oli oma luutansa, jolla ratapihan alueen kiskot ja vaihteet pidettiin puhtaana. Luutia myytiin myös Puolustusvoimien kasarmeille, etenkin levottomina aikoina 1930- ja 40-luvuilla.
Kotiseutumuseon entisöidyssä turpasmökissä kempeleläinen mies kertoo asumuksesta ja luudanteosta, jotka tulivat hänelle tutuksi lapsuudessa. Perheen isän tienestit menivät uuden talon rakentamiseen. Rakennusurakka jäi kesken sodan sytyttyä, ja niinpä pihapiiriin rakennettiin turpasmökki, jossa saattoi asua varsinaisen talon valmistumista odotellessa.
Käyttörahat elämiseen piti hakea metsästä. Vaimo ja jälkikasvu keräsivät perheen tienestit luutia tekemällä ja marjoja poimimalla. Myös saunavastoja tehtiin ja myytiin Oulun lukuisiin yleisiin saunoihin.
Työ oli kovaa, mutta toimitusreissuilla kaupunkiin nuori poika sai mieluisen palkkion. Etenkin myyntireissut erään leipurin luo ovat jääneet mieleen, siellä kun sai syödä ylijääneitä leivoksenreunoja mahan täydeltä ja loput sai kotipakettiin. Muuallakin palkkioksi tuli usein pullollinen lemunaatia, joka nautittiin sillä välin kun aikuiset keittivät kahvit ja hieroivat kauppaa.
Kaupunkiin kuljettiin jalalla isot luutapakat tai luutareput selässä. Painavat luudat, joita saattoi syntyä perheen piirissä jopa 50 illassa, piti toimittaa joka aamu kaupunkiin. Hurjimmat veivät kaksikin selällistä luutia yhdellä reissulla. Ensin vietiin yksi pakka kilometrin päähän ja käännyttiin hakemaan toista. Se vietiin taas kilometrin pidemmälle ja palattiin ensimmäisen luo. Kärryjä, rekiä tai polkupyöriä ei ollut varaa hankkia joka torppaan.
Luutabisneksessä oli tekemistä koko kesän ajaksi. Keväällä tehtiin pieniä vispiläluutia, jotka kuorittiin. Se oli sopivaa, joskin yksitoikkoista työtä lapsille. Koivunvarvuista syntyi perinteinen varsiluuta. Varesraakun varvuista tehtiin pienempiä raakkuluutia ja patasuteja. Katajaluutia käyttivät siivoojat laskemaan pölyt alas katosta. Tuoreista varvuista tehtiin uuniluutia, jotka leipurit vielä kastelivat ennen tuhkien poistoa kuumasta uunista.
Luutatarpeita sai riittämiin metsistä, kunhan vain piti välit hyvinä maanomistajiin. Jotkut tosin kävivät metsissä, joissa maanomistajat eivät ruukaanneet kulkea, ja keräsivät tarpeet vähin äänin talteen.