Asetuttuamme New Providenceen, meille tuli selväksi, että tutustuakseen paikalliseen elämään kunnolla, tulisi osallistua jonkun seurakunnan toimintaan. Meillä oli hyvä tuuri, sillä lähin luterilainen seurakunta, jonka kirkko on kilometrin päässä kodistamme, osoittautui lupaavaksi. Se kuuluu ELCA:an, joka on Yhdysvaltojen luterilaisista kirkoista suurin ja liberaalein. Se on mm. vihkinyt naisia papeiksi vuodesta 1970 lähtien. Faith Lutheran Church seurakunnassa on reilut 800 jäsentä, kirkkoherra, kaksi avustavaa pappia, jotka saavat palkkansa pääasiassa muualta, kanttori ja toimistovirkailija. Seurakuntaa johtaa vuosikokouksen valitsema kirkkoneuvosto.
Seurakunnan toiminta rahoitetaan täysin seurakuntalaisten lahjoituksin. Jäsenet sitoutuvat vuoden lopussa lahjoittamaan itselleen sopivan osuuden tuloistaan seurakunnalle. Näiden sitoumusten perusteella tehdään seuraavan vuoden budjetti, jonka toteutumista seurataan neljännesvuosittain. Lahjoitetut summat ovat keskimäärin suurempia kuin kirkollisveron osuus Suomessa. Jumalanpalveluksiin osallistutaan huomattavasti aktiivisemmin kuin Suomessa. Joka sunnuntai järjestetään kaksi messua, joiden välissä on kahvit ja koulutuksellista ohjelmaa jokaiselle vauvasta vaariin.
Jumalanpalvelus noudattaa samantapaista kaavaa kuin meillä. Alussa synninpäästön jälkeen seurakuntalaiset toivottavat Jumalan rauhaa toisilleen halaamalla tai kättelemällä lähellä olijat. Rukouksiin seurakunta osallistuu polvistuen. Virret lauletaan seisten. Virsistä suurin osa on amerikkalaisia ja siten melodioiltaan outoja, mutta välillä mukana on myös pohjoismaista tai saksalaista alkuperää olevia sävelmiä. Saarnaa ja lukukappaleita edeltää lasten saarna, jonka ajaksi pastori kutsuu mukana olevat lapset istumaan kanssaan alttarille vieville portaille ja kertomalla selittää saarnan aiheen lapsille lyhyesti.
Ehtoollisella käyvät käytännössä kaikki. Sitä edeltävät tutut ehtoollisen asetussanat ja Jumalan karitsa hymni. Tähän hymniin kiteytyy merkittävä ero täkäläisen ja suomalaisen luterilaisuuden välillä: Hymni on täällä, jos ei nyt ihan hilpeä, niin ainakin duurissa, kun Suomesta et synkempää melodiaa voi löytää. Vaikka sanat ovat aivan samat, tuntuu kuin sanoma olisi muuttunut valoisammaksi melodian ansiosta. Jumalanpalveluksen lopuksi papit tervehtivät kaikki seurakuntalaiset kädestä pitäen ja kuulumiset kysellen.