Hailuoto Matkailijoiden ja alkuperäisten luotolaisten näkemykset Hailuodosta eivät juuri poikkea toisistaan. Molemmille saari merkitsee aurinkoa, merta, luontoa, valoa ja eläimiä.
Tämän verran uskaltaa taiteilija Mari Mathlin analysoida kokoamaansa näyttelyä Luovon luomat – Hailuoto meidän silmin, joka on avattu Galleria Luotoon. Mutta sen pidemmälle hän ei menekään. Prosessi on vielä kesken.
Pattijoelta kotoisin oleva, mutta Islannin Reykjavikissa asuva Mathlin lähti pohtimaan teemaa oman kokemuksensa kautta. Näkeekö hän Islannin eri tavalla kuin islantilaiset itse? Onko hänen kokemuksensa Reykjavikista kotina jotenkin toisenlainen kuin muilla? Onko tällainen ero havaittavissa myös luotolaisten ja lomalaisten suhtautumisessa saareen?
– Ehkä jossain vaiheessa pystyn noihin kysymyksiin vastaamaan.
Luotolaisia pyydettiin tuomaan näyttelyä varten esineitä, kuvia ja tekstejä, jotka ovat heille tärkeitä. Näyttelyesineiden laatua Mathlin ei halunnut millään tavalla rajata, mutta apukysymyksiä hän esitti:
– Millaista Hailuodossa on asua? Mitä kaipaat, kun olet kotoa pois? Millainen on luotolaisten koti-ikävä? Mikä sinulle on Hailuodossa tärkeää? Mikä tekee Hailuodosta sinulle kodin?
Galleria Luotoon tuotiin rukki, kirnu, separaattori, keramiikkaa, tekstiiliteos ja valokuvia. Lisäksi matkailijat saivat kesän aikana piirtää omia näkemyksiään samasta aiheesta. Piirustukset sai palauttaa Luovon Puotiin, kirjastoon tai Marjaniemen luontokeskukseen.
Näyttelyssä on esillä myös lasten piirustuksia Hailuodosta. Niistä Mathlin on erityisen iloinen.
– Piirustuksia voi edelleen tehdä ja palauttaa ne galleriassa tai kahvilassa olevaan laatikkoon.
Näyttely koottiin 38 esineen ympärille. Mathlin oli yllättynyt osallistumisaktiivisuudesta; näyttelyesineitä jouduttiin tilan puutteen vuoksi jopa karsimaan.
– Esineitten kautta kuvastuu esimerkiksi se, miten Hailuodossa kotityöt ja etenkin naisten tekemät työt ovat olleet keskeisessä osassa. Niiden ansiosta täällä on selvitty ja voitu asua. Perinteiset työt toistuvat myös kirjastosta lainassa olevissa, Samuli Paulaharjun ottamissa kuvissa.
Mathlin pitää kiinnostavana myös näyttelyn aikaperspektiiviä, joka tuo katselijat 1900-luvun alkupuolelta tähän päivään.
– Mielenkiintoista on myös huomata, miten esimerkiksi kuvat voi tulkita oman historian ja taustan kautta. Esimerkiksi eräs aiemmin pohjoisessa, nykyään Hailuodossa asuva näkee eräässä Hailuodossa otetussa kuvassa tunturimaiseman.
Luoto voi näyttäytyä erilaisena saaressa koko ikänsä asuneelle kuin sinne myöhemmin muuttaneelle.
Mathlin aikoo tutkia koti-ikävä -teemaa vielä Islannissa. Syyskuussa hän matkustaa 200 asukkaan Hriseyn saarelle, jossa hän aikoo toteuttaa vastaavanlaisen projektin.
– Tai en tiedä vielä, missä muodossa sen teen. Voiko Hailuotoa ja islantilaissaarta edes verrata toisiinsa?
Mathlin kuitenkin uskoo yhteneväisyyksiä löytyvän, sillä saarella asuminen vaikuttaa ihmisiin monella tapaa ja muovaa heidän elämäänsä.
Minkä esineen Mathlin itse olisi tuonut näyttelyyn? Taiteilija ei kauan emmi vastausta:
– Kiikarin. Sillä voi katsoa kauas ja lähelle. Ja sen voi laskea alas ja katsoa paljain silmin.
Näyttelyssä on esillä myös siihen olennaisesti liittyvät kirja: Suomen kansallismaisemista kertova teos, jonka johdanto valottaa suomalaisen kansallismaiseman synnyn taustaa. Tämä kirja innoitti Mathlinia näyttelyn kokoamisessa.