”Sinäkö se oot? Niin monen vuoden jälkeen muistatko mua…” lauletaan vanhassa suklaamainoksessa. Nämä sanat kuvaavat hyvin nostalgiaa, jota koin keväisessä luokkakokouksessa. Kempeleen yläaste, vuosimallia 1987. Jonkun pitäisi vääntää minulle rautalangasta, miten ihmeessä teiniajoistani voi olla jo kolmekymmentä vuotta. Kaikkihan tapahtui juuri eilen.
Lapsuuden luokkakavereiden tapaaminen nostaa esiin muistoja ja tunteita isolla skaalalla. Kaikki muistot eivät ole suloisen nostalgisia, sen meistä tietää jokainen.
Vanhojen kavereiden ja entisten ihastuksien kohtaaminen voi saada kädet hikoamaan ja sydämen laukkaamaan. Tästäkin vielä selviää, mutta entäpä oman nuoren minänsä kohtaaminen? Aika moni meistä ei tunnista itseään. Harva meistä pysyy ikuisesti takarivin kiusattuna rillipäänä, porukan virallisena pellenä tai ihailtuna urheilijasankarina.
Kuka minä olin silloin ja kuka minä olen nyt?
Kun ajattelen omaa teini-ikäistä minääni, hämmästyn, kuinka samanlainen ja silti niin erilainen olen tänään. Vuosia sitten löysin lapsuudenkodistani matkalaukullisen vanhoja päiväkirjojani. Raapustukseni tuntuivat noloilta ja saivat minut hieman surulliseksi. Olinko todellakin noin sinisilmäinen? Miten en tuotakaan asiaa tajunnut, voi kun joku olisi varoittanut minua!
Kuinka moni meistä on polttanut vanhat päiväkirjansa? Aika moni. ’Entinen minä’ ja menneet tapahtumat halutaan unohtaa aktiivisesti.
Buddhalaisuus tarjoaa minuuden dilemmaan armollisen tulkinnan. Buddhan opetuksen mukaan mitään pysyvää ei ole. Meillä ei ole siis myöskään pysyvää minuutta. Olemme jatkuvassa muutoksessa. Mielentilat ja tunteet tulevat ja menevät, olosuhteista riippuen. Kaikki on katoavaista.
Meillä on siis armollinen mahdollisuus muuttua koko ajan, eikä menneisyytemme tarvitse määritellä meitä tänään. Odotankin mielenkiinnolla, mitä minusta ja läheisistäni vielä kuoriutuu esiin.
Omalla kohdallani luokkakokous toimi tehokkaana terapiana. Ensinnäkin, kaikki paikalle saapuneet olivat ihastuttavia eivätkä ollenkaan vanhoja! Samalla ymmärsin kaipaavani nuorta minääni, jonka näen nyt hellyttävän sinisilmäisenä. En säti itseäni virheistäni, koska jokainen meistä tekee parhaansa niillä eväillä, mitä meillä on kulloinkin käytettävissämme. Millainen on sinun seuraava päivitetty versio itsestäsi?