LUMIJOKI Sunnuntaina sai Lumijoen nuorisoseuralla ensi-iltansa Lumikinon uusi elokuva Hilpeä Majuri. Projektin takaa löytyy lumijokinen Heikki Laurila, joka parinkymmenen hengen talkooporukan kanssa uurasti puoli vuotta saadakseen teoksen valmiiksi.
Lumikinon aiemmat neljä elokuvaa ovat nekin käsitelleet sota-aikaa, eikä Hilpeä Majuri ole poikkeus. Se sijoittuu vuoteen 1941. Eletään Mannerheimin syntymäpäivää.
– Ajatuksena kyllä oli, että sota-ajan elokuvat olivat siinä, mutta sitten päätin kirjoittaa vielä tämän. Eiköhän se ajanjakso ole tällä sitten läpi koluttu, Heikki Laurila naurahtaa.
– Projekti lähti liikkeelle vähän vahingossa. Edellisestä elokuvasta oli vierähtänyt pitkästi aikaa, ja hetken jo ajattelin, että elokuvien tekokin nyt jäi lopullisesti. Mutta nyt kun tämä Lumikinon tiivis ja tuttu porukka on näytellyt ja kokoontunut yhdessä, niin muisti, miten jännittävää elokuvanteko onkaan.
Lähtökohtana Laurilalla oli kirjoittaa rooleja, vuorosanoja ja kohtauksia suoraan hänelle tutuille näyttelijöille, joille hän tiesi sellaisten sopivan. Esimerkiksi itse majurin rooli vaati armeijamaisen käyttäytymisen ja elekielen osaamista sekä ajoittain kovaa sanan- ja äänenkäyttöäkin. Tutut näyttelijät tekivät kirjoittamisesta helppoa.
Mistä koko elokuva sitten kertoo?
– Se sisältää oikeastaan useita opetuksellisia sanomia, Heikki Laurila toteaa.
– Vaikka ikärajana on 12 vuotta, on kohderyhmänä niin aikuiset kuin mahdollisesti nuoremmatkin. Mukana on esimerkiksi sanomaa alkoholista - siitä mihin sen käyttö johtaakaan, miten se sota-aikana on näkynyt ja miten siihen suhtauduttiin. Hupaisia seikkailujakin siitä syntyy, ja myös kysymys, loppuuko se viinan käyttö sitten lopulta.
Tärkeän palasen tarinaan tuo pienen 7-vuotiaan pojan näkökulma. Tarkoituksena on ollut Laurilan mukaan tuoda esiin ajatusta siitä, että kasvavilla lapsilla on ollut aivan samoja maailmaa ja elämää ihmetteleviä kysymyksiä aikuisille tuolloin kuin tänäkin päivänä. Mikään sellainen ei ole oleellisesti muuttunut. Elokuva kertoo myös, kuinka sota-ajan isä on noihin kysymyksiin päätynyt vastaamaan.
– Lisäksi tärkeä osa elokuvaa on niin musiikki- kuin tanssimaailmakin. Humppaa ja foksia, niitä silloin tanssittiin.
– Toki ajatuksena oli myös kunnioittaa tällä tavalla osaltamme Suomen 100-vuotisjuhlia.
Harrastelijaelokuvan teko vaatii tekijöiltään paljon. Näyttelijät ja tuotanto ovat kaikki talkoolaisina mukana, ja ison joukon kanssa yhteisien kuvauspäivien sopiminen on aina oma haasteensa.
– Kaikki ovat toki kokeneita konkareita Lumikinon aiemmista elokuvista. On ollut ilo huomata, että tekijöinä olemme myös selvästi kehittyneet, nämä ovat olleet isoja askelia, Heikki Laurila kertoo.
– Työmäärä on ollut ajoittain aika valtava, kun talkoovoimin tehdään. On täytynyt muun muassa ottaa uutta tekniikkaa haltuun. Toisaalta, juuri se tekeminenhän on tämän homman parasta antia!
Nyt Laurilan olo on helpottunut. Elokuva on päästetty omilleen, yleisön arvioitavaksi. Tekijät voivat hengähtää ja nauttia työnsä tuloksista.
Entäs sitten tulevaisuus? Vieläkö Lumikinolla ja Heikki Laurilalla riittää intoa elokuvien tekemiseen?
– No, nyt kun tässä ollaan taas pitkästä aikaa porukalla tehty, niin mukavaahan se on ollut. Yleensä elokuvan valmistuttua iskee tyhjä olo, mutta nyt olen koettanut välttää sitä ottamalla uutta elokuvaa suunnittelupöydälle, Laurila paljastaa.
– Tarkoituksena olisi sijoittaa elokuva vuoteen 1956 ja esitellä vähän sota-ajan jälkeistä punaista ja valkeaa Suomea. Suurempia teemoja ovat raittiusaate, uskonnollinen sanoma ja koulumaailma muun muassa. Näillä näkymin siitä sellainen tunnin mittainen pätkä tulisi.
Sen verran Laurila myös kertoo suunnitteilla olevasta filmistä, että se todennäköisesti ainakin jollain tapaa on samaa jatkumoa Hilpeän Majurin kanssa. Kuka tietää, jos tässä on uuden elokuvasarjan alku?
