Li­min­ka­lai­sen Harri Ös­ter­ma­nin kon­sert­to kan­ta­esi­te­tään Kemissä

"On hienoa päästä ison yleisön eteen"

Harri Östermanilla joulunalus kuluu erilaisten konserttien merkeissä.
Harri Östermanilla joulunalus kuluu erilaisten konserttien merkeissä.
Kuva: Antti Laitinen

LIMINKA Harri Östermanilla pitää kiirettä. Oulun kaupunginorkesterin sellistinä päivätyönään soittava Österman esiintyy työhönsä kuuluvien joulukonserttien lisäksi tulevana lauantaina Kemin kirkossa paikallisen kaupunginorkesterin kanssa. Tilaisuus on siitä erityinen, että siellä kantaesitetään Östermanin itsensä säveltämä konsertto sellolle ja jousiorkesterille.

– Sillä tavalla kyse on ainutlaatuisesta tapahtumasta ainakin Suomen ja ehkä kansainväliselläkin mittapuulla, että sellistinä olen kantaesittämässä itse säveltämääni konserttoa. Iso asiahan tämä minulle on, vaihtelua palkkatyönä soittamiseen, mutta vakavasti toki tähän suhtaudun. Totta kai se sitten eri tavalla jännittääkin esimerkiksi vastaanoton suhteen, mies kertoo tulevasta joulukonsertista.

Aivan ensimmäistä kertaa ei Österman kuitenkaan ole sävellyksineen liikkeellä: hänen töitään on esitetty muun muassa lukuisilla musiikkijuhlilla ja konserttisarjoille pitkin Suomea ja maailmaa. Kokemusta on ehtinyt kertyä, onhan hän soittanut selloa jo viisivuotiaasta lähtien.

Kemin konsertissa hän soittaa oman konserttonsa lisäksi selloa Tsaikovskin ”Andante Cantabilessa”, jota hän kuvaileekin yhdenlaiseksi hittikappaleeksi.

Luvassa on myös Östermanin ja Tsaikovskin sävellysten ohella Bachin kantaatti, joten kovinkaan vaatimattomaan seuraan ei liminkalaisen konsertto ole joutunut. Konsertin kapellimestarina toimii Erkki Lasonpalo, ja kantaatin sopraanona kuullaan Virva Puumalaa. Estradille pääsevät myös Meri-Lapin musiikkiopiston jousioppilaat.

– Tunnelma on kyllä ihan omanlaisensa, kun esiinnytään kirkossa. On paljon väkeä, tupa täynnä. Hienoa päästä ison yleisön eteen.

Liminkaan jo toistakymmentä vuotta sitten muuttanut Österman tuli lakeuden seudulle 90-luvulla alun perin juurikin työn perässä. Kotoisin hän on Lahdesta, mutta ilmeisen tykästynyt Limingan maaseutumaisemaan ja rauhallisuuteen. Monen liminkalaisen tavoin mies kulkee Oulussa töissä. Kotikunnassaankin hän on silti tuttu esiintyjä.

– Tulevana sunnuntaina olen mukana perinteikkäässä Aaponpäivän konsertissa, jonka järjestää Limingan Seudun Yksinlaulajat. Se on todella mahtava tilaisuus, jälleen yksi niistä, jotka vetävät kirkon täyteen ihmisiä.

Ammattisellistillä riittää vientiä, niinkin paljon, ettei kaikkeen ehdi millään mukaan, vaikka haluaisikin.

– Pyydettiin minua Abrahamin pidot -oopperaankin alusta lähtien, mutta valitettavasti en työkiireiden vuoksi kyennyt osallistumaan sen tekemiseen. Lisäksi tulee soiteltua joskus esimerkiksi häissä ja hautajaisissa. Kysyntää kyllä löytyy, Österman naurahtaa iloisesti.


Mainos
Rantalakeuden pelit

Pelaa Rantalakeuden digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä