LIMINKA Liminka on edennyt GoExpon 'Vuoden retkikohde 2019' -kilpailussa finaaliin, eli kymmenen parhaan joukkoon. Vuoden 2019 retkikohdekilpailun teemana on maastopyöräilyreitit. Kilpailussa haetaan reittikokonaisuutta, joka koostuu metsäpoluista, ulkoilureiteistä ja hiekkateistä, joilla pyöräily on sallittu - ei päällystetyistä pyöräteistä. Reitillä pitää myös olla retkeilyä tukevia palveluita, kuten taukopaikkoja, pyöräily-ystävällisiä majoitusmahdollisuuksia ja mieluusti vuokraus- ja opastustoimintaa.
Voittaja valitaan finalistien joukosta netissä järjestettävällä yleisöäänestyksellä. Voittajakohde palkitaan Suomen Messusäätiön myöntämällä 5 000 euron stipendillä sekä osastolla GoExpo-messuille, jotka järjestetään Messukeskuksessa Helsingissä 15.-17. maaliskuuta. Voittaja julkistetaan messujen avajaispäivänä.
Palkinto annetaan organisaatiolle, joka edistää alueen virkistyskäyttöä ja parantaa retkeilymahdollisuuksia ja -palveluita.
– Finaaliin pääseminen on jo itsessään huikea juttu ja uskomme, että Vuoden Retkikohde -kisa tuo Limingalle ja sen matkailulle positiivista näkyvyyttä valtakunnallisesti. Olemme ylpeitä, että olemme päässeet näin kovatasoiseen seuraan. Meillä on hienot ja helposti saavutettavat reitit, jotka ovat olleet kovassa käytössä. Reittivalikoimasta löytyy jokaiselle taito- ja kuntotasolle jotain, toteaa kunnan elinkeinopäällikkö Teemu Haapala.
Äänestämään pääset täältä.
Palkinto jaetaan 15. kerran. Viime vuonna palkinnon pokkasi Rokuanvaara.