Tammikuisena iltana vuonna 1918 gramofonista soiva Porilaisten marssi tahditti 200-päisen joukon marssia Ketunmaalta kohti kirkonkylää. Kiväärein, puukoin ja astaloin varustautunut suojeluskuntaryhmä oli saanut vahvistuksia Ala-Temmekseltä, Tyrnävältä, Lumijoelta ja Oulusta. Tavoite oli selvä: venäläisvaruskunnan riisuminen aseista ja punaisen uhan torjuminen.
Hiljattain perustettu suojeluskunta oli pyrkinyt hankkimaan aseita ja jo vuonna 1897 toimintansa aloittanut työväenyhdistys oli myös aktivoitunut ennen sotaa. Suoraan toimintaan lietsovia kokouksia palopuheineen pidettiin ajan hengen mukaisesti.
Joukko yllätti venäläiset, jotka joutuivat antautumaan. Saaliiksi valkoiset saivat 150 kivääriä, patruunoita ja antautumisen merkiksi venäläiskomentajan miekan. Venäläisiä lähdettiin kuljettamaan kohti kotimaatansa.
Onnistunut valtaus kiristi tunnelmia, sillä punaiset olivat menettäneet selkänojansa. Uhka kasvoi myös ulkopuolelta, kun etelästä lähestyi Oulua valtaamaan tullut suojeluskuntajoukko ja pohjoisesta punakaarti.
Paikallista punakaartia alettiin puuhata, mutta moni työväenyhdistyksestä halusi välttää sotimista liminkalaisten kesken. Syntyi ainutlaatuinen ajatus. 30.1. Suojeluskuntalaiset lähtivät vanhalle osuuskaupalle solmimaan rauhaa. Valkoisten tavoitteena oli tehdä laaja rauhansopimus, mutta lopulta suostuttiin sopimukseen, jonka mukaan aseet piilotetaan ja vastapuolet eivät ryhdy aseelliseen kanssakäymiseen.
Vain suojeluskunnan Heikki Matturi ja työväenyhdistyksen Juho Paldanius tiesivät maastoon kätkettyjen aseiden sijainnin. Rauha Limingassa säilyi sodan loppuun saakka. Vastaavia sopimuksia tehtiin Suomessa vain muutama.
Viikonvaihteessa Lakeustalolla paljastettiin tapahtumien ja näiden kahden miehen muistotaulu.
Lue lisää 30.4. Rantalakeudesta!
