Myös hunajan kulutuksen kasvu luo mahdollisuuksia alan toimijoille. Vuosikulutus nousi jo yli 740 grammaan per suomalainen, mutta tippui parin huonon satokauden jälkeen vajaaseen 400:aan grammaan.
Pohjois-Suomen suurimman mehiläistarhan yrittäjä, liminkalainen Hannu Luukinen tietää hunajan menekkiin vaikuttavan paljon myös pinnalla olevat ruokatrendit. Esimerkiksi eteläisessä Euroopassa suosittu, linkoamaton kennohunaja ei ole vielä meillä iso juttu, vaikka sitä suomalaisilta onkin saatavilla.
– Euroopassa ei hunajaa saa käsitellä niin, että sen ominaisuudet muuttuisivat. Se on siis todellista raakahunajaa, vaikka sitä termiä Euroopassa ei saakaan käyttää. Asetusten mukaan aitoa hunajaa sanotaan hunajaksi ja käsiteltyä hunajaa sitten joksikin ihan muuksi. Vähintään hunajavalmisteeksi. Lingotussa hunajassa osa aromeista haihtuu.
Luukisen tilalla huhkii kolmisen miljoonaa mehiläistä. Viime syksynä pesiä oli 50, mutta talvi verotti yhdyskuntia. Osan mehiläisistä tappoi stressi, sillä tikka innostui hakkaamaan styroksipesiä rikki. Parista pesästä loppui ruoka.
– Tavoitteena on saada tuotanto nyt 40:een pesään, Hannu Luukinen laskee.
Mehiläistenhoidossa tuuri näyttelee isossa roolissa, sillä talvisaikaan pesille ei voi juuri tehdä mitään. Pesä kuluttaa ravintoa noin kaksi kiloa yhden talvikuukauden aikana. Syksyllä pesien hunaja korvataan taloussokeriliuoksella, mitä mehiläiset käsittelevät kuin se olisi mettä. Jos yhdyskunnan kuningatar munii liian pitkälle syksyyn tai aloittaa keväällä liian aikaisin, kuluu ravintoa enemmän.
– Viime syksynä olosuhteet olivat otolliset. Pesät olivat täynnä, mutta se kostautui tänä vuonna. Yleensä syksyllä pystyy arvioimaan paljonko pesä talven aikana kuluttaa.
Suomessa mehiläistarhauksessa käytetään neljää päärotua. Oma maatiaisrotumme, pohjolan mehiläinen, väheni hurjasti 80-luvulla. Nyt kantaa on saatu elvytettyä, mutta suosituimpia mehiläisiä ovat tuotteliaammat italialaiset, tšekkiläiset ja englantilaiset. Eniten Suomessa käytetään italialaista rotua – hyvien ominaisuuksiensa lisäksi sitä on myös lobattu valtavasti.
– Pohjolan mehiläisen tilanne on koko ajan paranemassa. Sitä löytyy Oulunkin alueen tarhoilta. Tänä vuonna kyseisen rodun suojelutyötä tekevien tahojen kokous on Suomessa, Luukinen kertoo.
Vuodesta 2009 mehiläisten kanssa toimineella liminkalalaisella on nykyisin kädet entistä syvemmällä hunajassa, sillä viime vuonna hän aloitti Suomen Mehiläishoitajien liiton puheenjohtajana. Kaksivuotinen kausi tuskin jää ainokaiseksi, sillä aikaisemmatkin puheenjohtajat ovat edustaneet virassaan pitempään.
– Työtä riittää. Joskus olisi mukava fiilistellä pesillä käydessä, mutta siihen ei aikaa valitettavasti jää.
Pohjoisessa ammattitarhureita ei ole – ensimmäinen löytyy Ylivieskasta. Luukisellakin on päivätyö, kuten reilulla 150:llä muulla pohjoispohjalaisella mehiläistenhoitajalla.
Lakeudella mehiläisiä pitää noin kolmisenkymmentä innokasta.
Eniten tarhoja on Limingassa ja Tyrnävällä. Jälkimmäisessä on tehty myös maakunnallinen yhden pesän tuottoennätys: 120 kiloa. Yleensä keskimääräinen tuotto on muutamia kymmeniä kiloja.
– Suomen ennätys taitaa olla yli 200 kiloa, Luukinen pohtii.
Lakeudella hunajassa on usein villivadelman ja horsman vivahteita.
– Viime vuonna hunaja oli hyvin vaaleaa ja kovaa. Olisiko ollut mesikastehunajaa? Jokaisella tilalla hunaja on aina hieman erilaista, Hannu Luukinen opastaa.
Hunajatuotannossa on käynyt kuten maataloudessa muutoinkin – tarhureiden joukko on harventunut rajusti, mutta pesämäärä on kasvanut reippaasti. Tuottajien keski-ikä on yhä korkea. Etelä-Suomessa on jopa yli 80-vuotiaita ammattitarhureita.
– Kymmenkunta vuotta sitten alalle alkoi tulla uusia toimijoita ja keski-ikä on hiljalleen tippumassa. Myös sukupolvenvaihdoksia tehdään.
Yksi Mehiläistenhoitajien liiton tavoitteista on saada aktivoitua olemassa olevia jäseniä.
Luukisen arvion mukaan vain kolmannes jäsenistä näkyy toiminnassa.
– Parhaillaan teemme jäsenistölle kyselyä siitä, millaista toimintaa he haluavat ja miten liitto voisi tuottajia parhaalla mahdollisella tavalla tukea.
Tekniikkakin on pikku hiljaa hiipimässä mehiläistenhoitoon. Erilaista pesän olosuhteita seuraavia laitteita on jo olemassa. Myös Hannu Luukisella on työn alla oma sovellus.
– Pesäkäynnillä moni tekee merkinnät paperivihkoon. Itse kokeilin viime vuonna älypuhelinta, mutta kirkkaalla auringonvalolla ja hunajaisilla sormilla sen päivittäminen on mahdotonta. Olen suunnitellut sovellusta, joka tunnistaisi puheen ja kirjaisi automaattisesti sanelut ylös. Pitäisi vaan saada hyviä koodareita töihin ja rahoitus, sillä ilman euroja sitä ei maailman markkinoille saada. Ja pitäisi olla nopea. Tekniikka tuon tekemiseen on olemassa ja sama idea voi olla muullakin.
