Liminka Limingan Osuuspankin toimitusjohtaja Petteri Juusolalta kuulumisia kysellessä puhe kääntyy nopeasti pankin edustajistovaaleihin. Edustajistovaalien ehdokasasettelu päättyi viime perjantaina. Juusola kertoo ehdokkaita ilmoittautuneen määräaikaan mennessä 35 kappaletta. Näiden joukosta tullaan vaalien avulla valitsemaan 22-henkinen edustajisto, joka tulee toimimaan pankin 3150 omistaja-asiakkaan äänenä.
– Edustajiston kautta heidän ääni saadaan kuuluviin. Vaaleissa valitut edustajiston jäsenet ovat mukana pankin päätöksenteossa, Juusola selventää.
Edustajistovaalit pidetään marraskuussa ja vaalien tulos julkistetaan joulukuun alussa. Vaalipuuhien keskellä touhuavaan pankkiin kuuluu Juusolan mukaan hyvää.
Tulevaisuuden näkymät näyttävät positiivisilta.
– Limingassa asiat rullaavat – jos olisi jotenkin hiljaista, se näkyisi täällä meilläkin. Asiakkaita tulee koko ajan lisää ja heillä riittää aktiivisuutta.
Sähköistyvältä maailmanmenolta ei ole vältytty pankissakaan. Asiointitavat muuttuvat ja asiointi siirtyy enenevässä määrin nettiin. Pankin on pysyttävä ajan hermolla ja palveltava asiakkaita kysynnän mukaan.
Limingassa kassapalvelut ovat auki joka arkipäivä ja ajanvarauksella neuvottelupalvelua on saatavilla myös virka-aikojen ulkopuolella.
– Kassa-asiointi on hiipunut ja sen vähentyminen näkyy jatkuvasti. Olemme silti halunneet tarjota mahdollisuuden käydä konttorissa joka päivä. Laina- ja sijoitusasioissa asioidaan edelleen yleisimmin konttorissa, vaikka neuvotteluja voidaan käydä myös verkkoneuvottelun välityksellä, Juusola kertoo.