– Eipä sitä maidon hinnalla korjata, harmittelee Limingan Osuusmeijerin toimitusjohtaja Maarit Rehula pihapiirin yli satavuotiaasta rakennusmassasta puhuessaan.
Osuusmeijerin hallituksen puheenjohtaja Janne Kokko nyökyttelee. Vanhan meijerirakennuksen restaurointi olisi pienelle osuuskunnalle liian suuri hanke.
– Rakennusbisnes on oma liiketoimintansa, emmekä me varmaan siihen sekaannu. Kyselijöitä on tilojen osalta ollut, ja jossain vaiheessa varmasti luopuminen tulee eteen, kun löytyisi joku, jolla on taloudellisia resursseja tähän käyttää.
– Toki jos hinnasta sovitaan, kaikki on jo nyt myytävänä, Kokko jatkaa.
Osuusmeijerin oma toiminta on keskittynyt uudiosaan, missä meijerin jalostustoiminta loppui vuoden 2000 lopussa. Suurin osa vanhasta ja osittain suojellusta meijerirakennuksesta on vuokralla.
– Vapaana on yksi isompi toimitila ja pari toimistohuonetta, Rehula vinkkaa.
Kaavassa yksi kerrostalovaraus on merkitty meijerin tontille, mutta vanhan rakennuksen osalta ei ole kaavallisia suunnitelmia.
– Moneen kertaan laajennetut tuotantotilat eivät sellaisenaan ole käytännöllisiä mihinkään. Jos ja kun tämän seudun vetovoima kasvaa, niin se varmasti imaisee meidänkin alueemme mukaan, Janne Kokko miettii.
Tänä vuonna 110-vuotisjuhlaa viettävä Limingan Osuusmeijeri toimii hankintameijerinä Arla-yhteistyöryhmälle kymmenen muun suomalaisen osuuskunnan tapaan. Meijerin kautta maito päätyy jalostettavaksi Sipooseen tai Hämeenlinnaan.
Oma jalostustoiminnan loppuessa alkoi yhteistyö myöhemmin Arlan omistukseen päätyneen Ingmannin kanssa.
Tuottajien määrä on vuosien varrella tippunut rajusti. Eniten tuottajia oli vuonna 1966, jolloin meijerille toimitti maitoa 850 tilaa. Tällä hetkellä mukana on 24 tuottajaa.
Lue lisää 4.12. Rantalakeudesta tai diginä.
Vuodesta 2007 Osuusmeijerin hallitusta johtanut Janne Kokko ei ole ensimmäinen sukunsa mies osuuskunnan hallinnossa. Isoisä Eino toimi aikoinaan puheenjohtajana, Heikki-isä varapuheenjohtajana.
Alatemmesläinen noin sadan lehmän tilallinen miettii ilmastonmuutoksen tuomia muutoksia. Hän uskoo ilmastonmuutoksen vastustuksen olevan vain välikausi ja toivoo suomalaisten olevan mieluummin osa ratkaisua kuin ongelmaa.
– Keskeinen kysymys on, kuinka pärjäämme muuttuneessa ilmastossa ilman raakaöljyä. Kaikki toimet ihmiskunnan vierottamiseksi fossiilisista polttoaineista ovat tärkeitä jo pelkästään sen takia että ne loppuvat ennemmin tai myöhemmin.
Viljelijöiden syyllistämistä hiilijalanjäljestä hän ei ymmärrä.
– Kun ilmasto lämpenee ja napajäätiköt sulavat, niin jossain päin maailmaa varpaat kastuvat. Silloin ihmiset lähtevät liikkeelle ja suuntaavat sinne missä on ruokaa. Onko meillä siinä vaiheessa mitään tuotantoa, jos tuotanto on ehditty ajaa alas?
Kokko sanoo sen olevan oman oksan sahaamista.
– Jos ammattitaito häviää, ei tuotantoa saada myöhemmin alkamaan, vaikka olisi tarve.
Hän uskoo ilmaston lämpenemisen tarkoittavan karjatilallisen arkeen pääosin myönteisiä muutoksia. Ongelmiakin voi tulla.
– Jos lumet sulavat 3-4 kertaa talven aikana ja maa jäätyy uudelleen ja uudelleen, niin ei se edistä monivuotisten nurmien kasvua.