Tänäkin vuonna talvi yllättää monet autoilijat. Liikenneturvan tutkimuspäällikkö Juha Valtonen epäilee taustasyiden olevan kovin arkisia. Ylimääräisellä liikennekasvatuksella tuskin olisi vaikutusta asiaan.
– Ehkä varsinkin nastarenkaiden käyttäjät haluavat säästää renkaitaan ja tiestöä. Se lienee yksi syy, mutta toinen syy on varmaankin tämä ihmisen luontainen ominaisuus, eli laiskuus. Toimeen ryhdytään vasta sitten, kun on pakko. Jos ja kun lumi tulee vähänkään yllättäen, vaihtopaikkoihin tulee ruuhkaa. Sitten jonotellaan ja ihmetellään, kun talvirenkaat pitäisi saada alle.
– Kyllähän tästä asiasta tiedotetaan ja joka vuosi se on otsikoissa. En usko, että tämä asia olisi kiinni tiedon puutteesta. Oma vaikutuksensa on varmasti myös kiireisellä elämänrytmillä. Tällaista ylimääräistä hommaa ei tahdota tehdä ennen kuin on välttämätöntä. Ainahan parantamisen varaa on, mutta pääsääntöisesti talveen suhtaudutaan kuitenkin kunnioituksella.
Talviautoilun suhteen Valtonen näkee tärkeimpänä huomioitavana asiana ajonopeuden. Kaikki muu – voimakkaat ohjausliikkeet, turvavälit ja niin edelleen – tulee hyvin pitkälti sen seurauksena.
– Kun ajetaan rauhallista nopeutta ja liikennevirtaan rytmitetysti, välttyy paljon enemmän äkkijarrutuksilta ja äkillisiltä ohjausliikkeiltä ja turvaväli säilyy paremmin. Pieni lisäajan varaaminen esimerkiksi työmatkalle ja nopeuden pitäminen maltillisena toimii kaikkein parhaiten.
Kesällä 2020 astuu voimaan uusi tieliikennelaki. Sen mukaan talvirenkaita on käytettävä marraskuun alusta maaliskuun loppuun, jos sää tai keli sitä edellyttää. Tutkimuspäällikkö ei usko uuden lain muuttavan ihmisten talviautoilua kovinkaan radikaalisti, vaikka periaatteessa olisi mahdollista, ettei talvirenkaita joutuisi vaihtamaan ollenkaan.
– Pääsääntöisesti ihmiset, jotka aikovat talvella autoilla, vaihtavat renkaat siinä vaiheessa, kun ensiliukkaat tulevat. Ei tällä normaaleille autoilijoille ole niinkään vaikutusta. Siihen tulee tulkinnanvaraa, mutta hyväähän siinä on se, että talvirengasaika pitenee kahdella kuukaudella.