Vuodesta vuoteen vierivi aika
ajasta aikaan se unhoon vie
käy päivämme alla satein ja paahtein
sama kierto vuosisatojen
ajan mainingit rajuina rannoille lyö
maa isien, meillä ainainen työ
Me muistoissa käymme kertaamaan
elon aikaamme ajalta lapsuuden
miten tuossakin tähkä täyteläinen
ruispellolla vaalean vainion
tuossakin taatto riihen luona
kanteli lyhteitä kuhillaan
ja sen niityn kaukaisen takana
monta suovaa sielläkin korkeaa
Uus polvi nouseva, touko tee
kun kerran kätemme raukenee
te lapsenlapset te korjatkaa
kun teidän isänne kylmiks saa
me kynnimme mielin palavin
me kätkimme uskomme vakoihin
Käy aikamme kohti jo iltaa
moni meistä jo muuttanut pois
ajan pellossa taakse on jäänyt
vako kyntäjän pitkä, suorakin
ei meidän silmämme orasta nää
mutt kynnetyt vainiot jäljelle jää