Rantalakeus Suometsät olivat alunperin avosoita, joiden ojittamista aloiteltiin 1960-luvulla. Tavoitteena oli saada maa metsittymään ja 1980-luvulle jatkunut ojitustyö on pitkälti tehnyt tehtävänsä.
– Näillä seuduin puunkasvu on räjähtänyt ojitusten ansiosta, metsäpalveluesimies Jouko Salonpää Otso Metsäpalveluista kuvailee.
Ojittamattomien alueiden uudisojitus on nykyisin kielletty, mutta suometsien hoitaminen on jatkunut kunnostusojituksilla ja muilla toimenpiteillä. Monin paikoin suometsää on ojitettu vähintään kerran, toisissa jopa kahdesti.
Prosessi lähtee yleensä siitä, että maanomistaja kyselee ojitusta haluamaltaan taholta, minkä jälkeen kartoitetaan ojitustarve.
– Perataanko olemassa olevat, kaivetaanko sarkojen välille uudet ojat vai tehdäänkö molemmat, Salonpään kollegana Pulkkilassa työskentelevä Seppo Porkka kuvailee.
Kunnostusojitus tehdään usein metsään, joka on ollut vuosia lähes koskemattomana. Ojien kuivavara on pienentynyt turvemaan laskeutuessa ja rahkasammaleen ynnä muun kasvuston vallatessa alaa.
Tällöin alueella kasvavan puustonjuuristo ei enää saa maaperästä irti sitä hyötyä, minkä sen olisi mahdollisuus saada.
– Puustojuurilla on säilyttävä 40 sentin kuivavara. Suurin osa suometsistä on mäntymetsää, joka ottaa pintajuuriston kautta ravinteita ja happea, Porkka kertoo.
Maanomistajaa tietysti kuunnellaan ja keskustellaan muun muassa ojien syvyydestä. Tarkoitus ei ole tehdä ojista ylisuuria, vaan ratkaisevinta asiassa on se, että ojitus pelaa.
Turvemaa vaatii syvemmät ojat kuin kivennäismaa.
– Tyypillisin syvyys on 80 senttiä, mutta on maanomistajia, jotka kaipaavat isompaakin ojaa, Porkka toteaa.
Ennen kuin ojitustyötä päästään tekemään, on ojalinjat hakattava auki. Sen työn maanomistaja voi tehdä itsekin, mutta aika harva sahoineen metsään enää lähtee.
Lisäksi puumarkkinat ovat tällä hetkellä sellaiset, etteivät turvemaiden kuitupuuvaltaiset harvennusleimikot tahdo kelvata metsäyhtiöille ja ojitustyö helposti viivästyy. Tämän vuoksi palveluntarjoajat ovat laajentaneet repertuaariaan myös hakkuun puolelle, jotta prosessi ei jäisi puukaupoista kiinni.
Usein samaan hankkeeseen liittyy lähettyviltä muitakin maanomistajia, jotka hyötyvät esimerkiksi yhteisen penkkatien rakentamisesta. Kunnostusalueen laajentuessa aikaa voi toki mennä pidempään, mutta samalla myös kustannukset jakaantuvat.
– Nopeimmillaan ojitushankkeen toteuttaa alusta loppuun muutamassa kuukaudessa, hitaimmillaan hanke kestää useita vuosia, Otson miehet aprikoivat.
Suometsän hoitaminen on Kemera-lain alaista työtä, eli ojituksen suunnitteluun ja toteutukseen on mahdollisuus saada rahallista avustusta.
Avustuksen saamisen yksi edellytys on, että kaivuutyöt kilpailutetaan. Toki maanomistaja voi kaivaa ojat itsekin, mutta tukea työhön ei tällöin saa.
Kemera-tukea voi saada ojituksen ohella myös muihin suometsän hoitoa tukeviin toimenpiteisiin, kuten terveyslannoitukseen. Sitä ei kuitenkaan kannata heitellä varmuuden vuoksi ihan joka paikkaan.
– Jos puusto kasvaa hyvin eikä ravinnehäiriöitä ole havaittavissa, niin lannoitus on turhaa. Ennestään hyväkasvuiselle ja terveelle puustolle ei tukea saakkaan.
Tuhkalannoitus suosituinta on turvemailla ja se voidaan tehdä joko ilma- tai maalevityksenä. Kemiallisia lannoitteita käytetään lähinnä kivennäismaiden kasvatuslannoituksiin.
– Hivenainepuutokset tehdään neulasanalyysillä tai tai silmämääräisesti arvioimalla, Porkka selvittää.
Työtoimien valinta on tietysti kiinni metsänomistajasta, mutta mieluusti alan ammattilaiset teettäisivät myös lannoituksen ojituksen yhteydessä. Tällöin maaperän puuntuottokyky saadaan suunnattua hoitamattoman ryteikön sijaan arvokkaisiin puihin.
– Terveyslannoitus on kannattava sijoitus. Se tuo muutamassa vuodessa sijoituksen takaisin. Sellaista tuottoa ei obligaatioista saa.