Kempele Iiläinen kuvataiteilija Antti Ylönen seisoo akkuporakone kädessään Kempeleen kunnantalon etupihalla. Hänen edessään seisoo noin nelimetrinen mäntytukki, joka lehtii koivun, lehtikuusen ja kuusen oksin. Ylönen kertoo kuulleensa, että juuri tuolla paikalla on aikoinaan seissyt iso mänty. Mäntytukki pystettiin kuin sen muistoksi.
Syntymässä on Hyvä kasvaa Kempeleessä -tapahtuman yhteisötaideteos yhdessä kempeleläisten kanssa. Valitettavasti heitä on käynyt paikan päällä vain harvakseltaan. Lauantain tapahtumat tien toisella puolella houkuttelivat enemmän.
– Ihmiset ajattelevat, että taiteen on oltava jotenkin hienoa, fiksua ja filmaattista. Että itse ei osaisi taidetta tehdä. Mutta tässäkin tapauksessa jokainen osaa valita oman oksansa ja kiinnittää sen puuhun. Ei siinä ole tulostavoitteita tai paineita. Tulee sellainen kuin tulee, Ylönen arkipäiväistää taidetta.
– Halusin rakentaa sellaisen yhteisötaideprojektin, johon kaikkien olisi helppo osallistua ja tulla.
Ylönen puhuu tekemisen ilosta. Että ihmiset oppisivat taide-elämyksen olevan prosessi, joka tuottaa mielihyvää ja jossa näkee saaneensa jotakin aikaan. Taiteen ymmärtäminenkään ei ole välttämätöntä, puhutaanpa siitä sitten taiteen tekijänä tai katsojana.
Käsitteen yhteisötaide alle kätkeytyy monenlaisia tapoja tehdä ja prosessoida projektia. Useita yhteisötaideprojekteja esimerkiksi kouluissa vetänyt Ylönen ei halua antaa osallistujille valmista piirustusta tai toimintaohjetta.
– En halua, että projektissa työstetään minun vaan osallistujien ajatusta ja ideaa. Minä voin tarvittaessa ohjailla huomaamattomasti johonkin suuntaan. Alussa ollut ajatus voi matkalla muuttua, usein jopa parempaan suuntaan. Kyse on prosessista, jossa muutokselle annetaan mahdollisuus.
Nina, Helmi-Lotta ja Helli Niiranen kävivät jo aamupäivällä kiinnittämässä oksia kunnantalon taidepuuhun. Puolenpäivän jälkeen he tulivat katsomaan, miten hanke on edistynyt. Kuvataiteita harrastava perhe ei malttanut olla uudelleen tarttumatta oksiin, tikkaisiin ja akkuporakoneeseen.
Tukki alkaa saada nopsasti lisää oksia: Helmi-Lotta ja Helli tuovat ja karsivat oksia sekä antavat kiinnitysohjeita. Antti ja Niina kiipeävät tikkaille ja toimivat ohjeiden mukaan.
– Tämä kiinnosti etenkin siksi, että kyse on yhteisötaiteesta. Perusajatus on osallisuudessa, kohtaamisessa ja tekemisessä, ei niinkään lopputuloksessa, tuumii Hintan koululla kuvataideluokkaa opettava Nina Niiranen.
Niiranen ja Ylönen alkoivatkin jo suunnitella yhteistä yhteisötaideprojektia.
Päivän käännyttyä iltapäivään Ylönen miettii kunnantalon pihalla seisovan teoksen kohtaloa.
Saako se jäädä paikalleen, jatkuuko prosessi vai siirretäänkö teos muualle?
– Ympäristötaideteos elää aina aikansa. Sen elinkaari voi olla viisi minuuttia tai muutamia vuosia. Toivotaan kuitenkin, että tämä saa jäädä paikalleen.
