Kun­nan­hal­li­tus kä­sit­te­lee Kir­kon­ky­län kou­lu­vaih­to­eh­to­ja ensi maa­nan­tai­na – val­tuus­to saa sanoa sanansa syys­kuun alussa

Kempele

Kirkonkylän kouluhanke on valtuuston päätettävänä maanantaina 1. syyskuuta, jos asian käsittely etenee suunnitellulla aikataululla.

Kirkonkylän kouluhanke palautettiin kesäkuun kunnanhallituksessa takaisin valmisteluun, kun Keskustaryhmä esitti, että rakentamispäätös tehtäisiin vasta sitten, kun ulkopuolinen taho on tehnyt kustannusarvion D-talon kuntotutkimusten pohjalta. Esitys hyväksyttiin äänin 5– 4.

Alkuperäisen pohjaesityksen mukaan Kirkonkylälle olisi rakennettu 11 883 kerrosneliömetrin kokoinen koulurakennus. Hankkeen hintalapuksi arvioitiin 39,5 miljoonaa euroa.

Valtuutetut käsittelevät D-talon peruskorjausvaihtoehtoja maanantaina 17. elokuuta pidettävässä iltakoulussa. Kunnanhallitukseen asia tulisi 24. elokuuta. Jos hankepäätös saadaan tehtyä syyskuun alussa, ovat uudet koulutilat kunnanjohtaja Tuomas Lohen mukaan mahdollista rakentaa niin, että ne ovat käyttövalmiina alkuperäisessä aikataulussa vuoden 2023 elokuussa.

Lue lisää 12.8. Rantalakeudesta painettuna tai diginä!

Mainos
Rantalakeuden pelit

Pelaa Rantalakeuden digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä