On taas se aika, kun kaksi vuodenaikaa limittyvät toisiinsa. Kun ei oikein tiedä onko kesä vai syksy.
Luonto on vielä vihreä ja elossa, mutta kasvu on seisahtunut. Aurinko lämmittää päivällä, mutta valoisat illat ja yöt ovat jo viilenneet ja tummuneet. Yöttömän yön kasteinen, mutta lämmin nurmi paljaiden jalkojen alla on enää pakahduttava muisto vain. Pimennysverhojen reunoja ei tarvitse enää tilkitä yöksi, mutta kevyet kesäpeitot lämmittävät vielä tarpeeksi.
Metsässä tuoksu on muuttunut kitkerämmäksi. Siniset mättäät vaihtavat värinsä pian punaisiksi. Käen kukunta on tauonnut ja muutto lämpimiin talviin alkanut. Monella muullakin alkaa olla jo kiire pois. Hanhipoikueet tankkaavat pitkää matkaansa varten ja lentävät kaakattavina parvina puiden yllä.
Kauppojen kukkahyllyiltä on kesäkukat raivattu pois. Kotipihojen ruukuissa kukkii kuitenkin yhä päivänkakkarat ja ruusuliisat, rinnakkain krysanteemien kanssa.
Kesän vapaus vaihtuu wilmaviesteihin ja velvollisuuksiin. Puhelimien herätysäänet piipittävät sinnikkäästi uniset koululaiset ylös sängyistään. Mutta iltaa haluaisi itse kukin vielä venyttää, vanhasta tottumuksesta.
Lapset lähtevät ehkä vielä shortseilla kouluun, mutta reppuun on pakattu mukaan takki. Ja pitkät lahkeet, kaiken varalta. Auringon ruskettamat ja silmissä venähtäneet sääret viuhuvat pyörän polkimilla. Reppu on vielä kevyt selässä.
Uimakori pyyhkeineen, uikkareineen ja aurinkovoiteineen nököttää lähtövalmiina oven pielessä, koululaisten reppujen vieressä. Koulun jälkeen mennään uimaan ja solahdetaan sitä myöten luontevasti takaisin lomatilaan. Tilaan, jossa lämmin hiekka ja vesi on kaikki mitä ihminen tarvitsee.
On se aika, kun haluaisi pitää vielä kaksin käsin kiinni kesän huolettomuudesta. Elää niin kuin syksyä ei olisikaan. Mutta toisaalta taas alkaneen arjen rytmi tuntuu mukavan ryhdikkäältä aikatauluttomuuden jälkeen.
Kesän hyvästeleminen tuntuu haikealta. Samaan aikaan haikeuteen sekoittuu kuitenkin toiveikkuutta ja kutkuttavaa uuden alkua. Tämäkin kesä jää talteen muistoihin ja kuvakansioihin, joiden äärellä voimme kylminä ja pimeinä iltoina lämmitellä.
Säät heittävät eteemme vielä satunnaisia hellepäiviä kuin muistutuksena siitä mitä oli, ja mistä voimme tulevien kuukausien aikana vain haaveilla. Samalla ne antavat viimeiset lupauksensa siitä, että kesä tulee aina uudestaan. Tulee ja lämmittää läsnäolollaan.