KEMPELE Ylitorniolla syntynyt mutta 55 vuotta Kempeleessä asunut Sulo Kreivi julkaisi vastikään kuudennen kirjansa. Runokirja Adventista äitienpäivään syntyi kirkkovuoden kierron rytmittämänä.
Aiemmin omaelämänkerrallisia tarinoita, muistelmia ja myös yhden runokirjan kirjoittanut mies hoksauttaa, että hänhän aloitti opintiensä käymällä viitenä vuotena kiertokoulua. Kotikylällä kun kansakoulua ei vielä ollut.
Kreivi pääsi kansakouluun vasta 12-vuotiaana. Hän on kirjoittanut aiheesta kirjankin, Kiertokoulusta maailmalle.
– Pyrin opettajani kehoituksesta Tornion yhteiskouluun ja pääsinkin. Sai siellä kuitenkin äidinkielen kokeista numeroksi jopa -3. Eihän minulla ollut mitään hajua esimerkiksi pilkkujen ja pisteiden paikoista, Kreivi nauraa.
Hän päätti hankkia yksityisopetusta kielioppisäännöistä, ja niin kynä alkoi kulkea. Siitä todistavat myös Päätalo-instituutin kiittävät arviot hänen kolmesta kirjastaan.
Teoksesta paistaa läpi kirjoittajan määrätietoinen ja positiivisen itsevarma tapa panna paperille se, mikä on tarkoituskin, arviossa sanotaan.
Matkoilla koettua. Aina sattuu ja tapahtuu -kertomuskokoelma sai Päätalo-instituutilta toisen palkinnon novellien ja lyhytproosan sarjassa vuonna 2013.
Mutta tuorein runokirja on toista maata. Se ei ole yhtä omakohtainen kuin Kreivin ensimmäinen runokokoelma, Paluu Tuonelan portilta.
– Sen kirjoitin hyvin lyhessä ajassa, kun olin selvinnyt sananmukaisesti kuoleman porteilta elävien kirjoihin. Olin kolme viikkoa teho-osastolla tajuttomana verenmyrkytyksen vuoksi, ja selvittyäni siitä minun piti opetella kävelemään, puhumaan ja kirjoittamaan uudelleen. Olen kokenut tärkeäksi purkaa tätä kokemusta puhumalla ja kirjoittamalla. Siksi tapaus ei ole jäänytkään mieleeni kummittelemaan, Kreivi selvittää.
Ensimmäinen runokokoelma myös poisti tulpan: Sen ilmestymisen jälkeen julkaisuja on ilmestynyt parin kolmen vuoden välein.
– Minulla on paljon muistiinpanoja vuosien varrelta. Ensimmäisen kirjan jälkeen julkaisukynnys madaltui. Pidän myös tärkeänä kirjata ylös lähihistoriaa jälkipolvien käyttöön.
Runoissaan Kreivi suosii perinteistä loppusoinnullista muotoa.
– En laita älyttömiä sanoja älyttömään järjestykseen, hän naurahtaa.
Tuoreimmasta kokoelmasta välittyy myös syvä kristillinen vakaumus.
Maalaamistakin harrastava, vuonna 2012 kulttuurin Kempele-palkinnon saanut mies suunnittelee jo uutta kirjaa
– Seuraavaksi saattaisi olla novellikokoelma tulossa, hän vihjaisee salaperäisesti hymyillen.
Entäpä romaani? Koska on sen vuoro?
Kreivi nauraa iloisesti ja jättää kysymyksen leijumaan yksikseen ilmaan.
