KEMPELE Kulttuurin Kempele-palkinnon 2016 saa tänä vuonna kempeleläinen toimittaja ja kirjailija Timo Paakki. Tunnustus ei ole aivan ensimmäinen Paakille. Vuonna 2008 Timo Paakki sai kulttuurin Kempele-palkinnon yhdessä Satu Ekmarkin kanssa. Ensimmäinen hänelle henkilökohtaisesti myönnetty palkinto saa kuitenkin hänet nöyrälle mielelle.
– Yllättynyt ja nöyrin mielin olen. En tiedä, olisiko joku muu ansainnut palkinnon, mutta hienoltahan tämä tuntuu.
Palkinnon myöntämisperusteissa mainitaan Kempeleen rovastista, Kaarlo Ilmari Cajanuksesta kertovan kirjan kokoaminen sekä monet muut Kempelettä käsittelevät kirjoitukset, joita Timo Paakki on tehnyt.
Viime vuonna julkaistu teos Kempeleen Kalle - sanan ja saunan mies oli Paakin mukaan isotöinen tehdä, mutta sen valmistuminen tuntui hyvin palkitsevalta. Olihan siitä puhuttu jo sen verran pitkään.
– Idea kirjasta tuli riemurippitapaamisessa. Olin siellä yhdessä muiden 50 vuotta aiemmin ripiltä päässeiden kanssa ja muistelimme yhdessä Kallea, kun Holman Eero sanoi, että minun pitäisi kirjoittaa kirja kirkkoherrasta. Jäin pohtimaan ajatusta. Kolme vuotta sitten Kempele-seura päätti kustantaa muistelmateoksen.
Sen jälkeen alkoikin työ eli muistojen kerääminen. Paakki haastatteli teosta varten 30 henkilöä. Aikaa haastattelujen tekemiseen meni pari vuotta. Itse kirjoittaminen sujui nopeasti. Teokseen tallentui myös Timo Paakin omia muistoja Cajanuksesta. Olihan hän itsekin aikoinaan Cajanuksen rippilapsi.
– Muistan kerran ajaneeni pyörällä talvipakkasella pappilaan. Tarvitsin papintodistusta ja löysin kirkkoherran tekemässä halkoja liiteristä. Sisälle lähtiessämme nappasin mukaani sylyksen puita ja Kalle teki samoin. Ja kun papintodistuksesta olisi pitänyt maksaa yksi Suomen markka, Kalle sanoi vain: ”Ei kun sinähän maksoit jo, kun toit klapeja sylyksen”.
Vieressä seisova puoliso Pirkko Paakki huomauttaa sen olleen tyypillistä Kempeleen kirkkoherralle.
– Tuo euron maksu oli tarkoitettu todistuksen allekirjoittavalle papille. Hän siis oli valmis luopumaan omastaan, kuten monesti muulloinkin.
Mutta ei Paakki ole tyytynyt vain kirjoittamaan historiasta, hän on myös tehnyt sitä olemalla aktiivinen toimija yhdistyksissä. Paakki on ollut mukana perustamassa Ketolanperän kylätoimikuntaa ja Kempele-Seuraa. Kempele-Seuran lehteä, Kurpposta, Paakki oli toteuttamassa. Lehteä julkaistiin kerran vuodessa. Lehteen myytiin ilmoituksia, ja niiden avulla katettiin painokulut ja seurankin toimintaa. Voittoa lehti ei tuottanut, mutta Kurpposeen tuli talletettua paljon kotiseututietoutta.
– Kempele-Seuran jäsen olen ollut aina. En osannut lähteä edes silloin, kun muutimme muutamaksi vuodeksi Oulunsaloon asumaan.
Ketolanperän kylätoimikunnassa Paakki oli mukana järjestämässä joulujuhlia koululla, yhdessä Juurussuon kylätoimikunnan kanssa. Järjestöt tekivät myös yhteisiä pyörä- ja hiihtoretkiä. Merkittävin saavutus taisi kuitenkin olla oman koulun säilyminen.
– Kun koulun lakkauttamisssuunnitelmat selvisivät kyläläisille,varsinkin kylätoimikunnan sihteeri Paavo Ahola kulki talosta taloon. Laskettiin lapsia ja esitettiin kunnalle, että tulossa on näin paljon oppilaita. Kunnanhallitus myönsi koululle kahden vuoden jatkoajan. Eikä siitä mennyt kauan, kun päästiin jo rakentamaan uusi koulu. Kempeleeseen tuli niin paljon uusia asukkaita.
Kempeleessä lähes koko ikänsä asunut Timo Paakki on kiintynyt kotiseutuunsa. Muutaman vuoden Oulussa ja Oulunsalossa asuttuaan hän on tullut siihen lopputulokseen, että Kempele on todella hyvä paikka asua, monessa suhteessa. Vuosien varrella Kempele-puolue on Paakin mielestä todella toiminut. Ihmiset ovat mukaan puhaltaneet yhteen hiilen, kun päätökset on ensin saatu tehtyä. Kunnanjohtajat ja päättäjätkin ovat olleet hyviä.
– Kuntaliitosaikana Ouluun yhdistymistä ei edes mietitty, vaan täällä haluttiin säilyttää itsenäisyys. Oululaiset sanoivat, että hyvinhän kaupungin rinnalla pärjää. Mutta voi miettiä, pärjäsivätkö muut? Ei kaupungin läheisyys yksin riitä.
Hyvä yhteishenki onkin Paaki mielestä kempeleläisyyden ydin. Vastaavaa hän ei ole muista lähikunnista löytänyt. Kempeleläisyyden ja hyvän hengen ylläpitäminen sekä vanhojen perinteiden vaaliminen ovatkin pitkäaikaisen Kempele-Seuran aktiivin mielestä tärkeitä tehtäviä kotiseutuyhdistykselle. Mutta yhtä tärkeä tehtävä on myös uusien asukkaiden kotouttaminen.
– Uusien ideoiden ja ihmisten tulo on terveellistä. Kempeleessä onkin totuttu siihen, että toisia ei ole pidetty vieraina. Jo 1500-luvulta lähtien Kempele on ollut Pohjanmaan rantatien varrella ja keskeinen paikka.