LIMINKA Asseri Pitkälän kujanjuoksu oli pitkä ja raskas. Liminkalaisyrittäjän rakennusliike Finnsagan satu päättyi syyskuussa 2015, kun Pitkälä jätti konkurssihakemuksen. Sitä ennen hän yritti epätoivoisesti pelastaa sen, mikä pelastettavissa oli.
– Periksi antaminen voi olla joskus yrittäjällekin hyvä vaihtoehto. Näen ratkaisuni vastuullisena periksi antamisena. Ellen olisi ymmärtänyt tuossa vaiheessa niin tehdä, olisi tullut rumaa jälkeä, Pitkälä sanoo puolitoista vuotta konkurssin jälkeen.
– Jos yrittäjät pitäisivät konkurssia aina yhtenä varteenotettavana vaihtoehtona, se vapauttaisi näkemään muita mahdollisuuksia.
Haapavedeltä kotoisin oleva Pitkälä on ollut rakennusalalla pitkään, heti lukion jälkeen. Hän sanoo edenneensä lautapojasta talonrakentajaksi. Kipinä yrittämiseen syntyi, kun hän työskenteli Helsingissä. Väliin mahtui rakennusalan urakointia Oslossa ja Barcelonassa.
Finnsagan hän perusti vuonna 2004. Yritys menestyi aluksi hyvin. Parhaimmillaan liikevaihto oli 1,4 miljoonaa euroa.
– Tavoitteeni oli tehdä yrityksen konseptista kopioitava. Itsellä ei ehkä kuitenkaan ollut tarpeeksi näkemystä lukea, miten markkinat ovat muuttumassa nopeasti ja pysyvästi.
Yrityksen joutuessa vaikeuksiin Pitkälä oli kohdannut muitakin vastoinkäymisiä. Olkapäävammat eivät kahden leikkauksenkaan jälkeen sallineet enää työskentelemistä rakennuskohteissa. Paavolasta aikoinaan ostettu talo osoittautui asumiskelvottomaksi, ja vaati mittavat remontit. Asian selvitteleminen myyjien kanssa vei voimia.
– En kuitenkaan syytä konkurssista olosuhteita vaan itseäni. Minä tein kaikki ne ratkaisut, jotka tähän johtivat.
– Minulla ei ollut riskien pelkoa. En tiedä, onko vieläkään. Tammikuussa 2013 lähti kovaa maa jalkojen alta pois, kun otetut riskit realisoituivat. Alkoi voimia vievä juoksu veden päällä. Strategia päivitettiin vastaamaan muuttunutta tilannetta.
Pitkälä yritti etsiä ulospääsyä aina konkurssihakemuksen jättöpäivään saakka: Kalustoa inventoitiin viimeisen viikon aikana ja pelastautumissuunnitelmia mietittiin loppuun asti. Aika kuitenkin loppui.
Pitkälä puhuu faktojen tunnistamisesta ja tunnustamisesta.
– Vaimoni Leena sanoi, etten viimeisenä kesänä ollut enää hengissä. En kotona ollessani kuullut, mitä minulle sanottiin eikä minuun saanut mitään yhteyttä. Olin burn outin rajalla.
Kun konkurssihakemus oli jätetty ja yritys jäänyt pesänhoitajan vastuulle, Pitkälä jäi sairaslomalle ja vain nukkui kaksi viikkoa. Hän on tyytyväinen siitä, että konkurssihakemuksen käsittely oli inhimillistä ja ymmärtävää.
– Monille suomalaisyrittäjille konkurssi on mörkö. Se nähdään kauheana asiana, eikä sitä haluta edes miettiä. Minä näen sen nykyään juridisena tapahtumana, jossa varat ja velat laitetaan vastakkain. Oli jollain tapaa vapauttavaakin nähdä faktat paperilla.
– Mutta ei tämä missään nimessä helppoa ollut. Konkurssi oli läsähtäminen tornista kovalle betonille. Mikään ei pehmentänyt iskua.
Eniten Pitkälää harmittaa se, että konkurssissa joku jää aina ilman saataviaan. Kipeintä on, että he saattavat olla oman kylän väkeä, tuttuja ja ystäviä vuosien takaa.
– Yrittäjä voi aina rakentaa uusia liiketoimia, mutta menetettyä luottamusta on enää vaikea saada takaisin.
Pitkälä halusi keskustella kaikkien liikekumppaneidensa kanssa tilanteesta, jotta vihamiehiä ei jäisi. Se ei ollut helppoa.
– Vain yksi ei kyennyt antamaan minulle anteeksi. Enää hän ei vastaan tullessaan kättä nosta.
Joillekin ihmisille konkurssin tehneestä Pitkälästä tuli kuin spitaalinen. Mutta enemmän hän sanoo kuitenkin kokeneensa hyvyyttä.
– Olemme saaneet tosi paljon pyyteetöntä apua. Olen kokenut, että ei täällä yksin olla.
Konkurssin jäljiltä Pitkälän olisi pitänyt maksaa sekä asuntolainojaan että konkurssivelkojaan 16 000 euroa kuukaudessa.
– Minulla oli enemmän lainaa kuin vakuuksia, vaikka kaikki myytäisiin. Laskin monta kuukautta excel-taulukolla, miten tästä selvittäisiin. Viime heinäkuussa neuvottelimme lainat pankin kanssa uusiksi. Nyt tiedän, että jossain vaiheessa tämä myös loppuu.
Pitkälä haki ammattiapua saadakseen purkaa stressiään, vaikka avun pyytäminen oli ”järkyttävän vaikeaa”. Hän olisi halunnut heti lähteä töihin, mutta töiden aloittamista ei suositeltu stressitilan vuoksi. Oli vielä odotettava ja mietittävä kouluttamista yhtenä vaihtoehtona.
Pitkälä sanoo miettineensä paljon, miten yhteiskunta auttaa ihmistä, joka on tehnyt konkurssin. Tai mitkä tekijät auttavat yrittäjää selviämään siitä.
– Ne selviävät, joilla on taustaverkosto kunnossa ja jotka eivät jää räpiköimään menneessä. Konkurssin itse kokeneilla ihmisillä on syväymmärrystä siihen, millainen tämä tilanne on.
Pitkälä sanoo olleensa työhullu, jolla elämän nelikentästä oli olemassa vain taloudelliset asiat ja työ. Fyysinen, sosiaalinen ja henkinen hyvinvointi olivat sivuosassa. Nyt hän sanoo pitävänsä huolen, että kaikki osa-alueet ovat tasapainossa.
– Nyt minulla on aikaa touhuta lasten kanssa ja opetella, mistä hyvinvointi koostuu, viiden lapsen isä kertoo.
Viime syksynä Pitkälä lähti opiskelemaan liiketaloutta Oulun ammattikorkeakouluun paitsi ottaakseen happea, myös selvittääkseen, mitä haluaa elämältään.
– Kun on selkä seinää vasten, on katsottava, mitä on jäänyt tekemättä. Peruutin siihen pisteeseen.
– Haluan löytää kutsumusammattini; sen alueen, missä oma intohimoni ja maailman tarpeet kohtaavat. Sen eteen haluan tehdä töitä.
Pitkälä vertaa opiskeluaan urheilusuoritukseen. Piirinmestaruuksia voi tulla kylmiltäänkin, mutta jos tähtää maailmanmestaruuteen, on tehtävä työtä: Valmentauduttava, harjoiteltava ja psyykattava.
Kun kysyy Pitkälältä hänen tulvaisuudensuunnitelmiaan, mies huokaisee ja on pitkään hiljaa.
– En tiedä mihin asettuisin ja missä on minun paikkani.
Pitkälä vaikenee uudelleen ja puistelee hetken päätään.
– Ei tulevaisuus kuitenkaan pelota. Olen yrittänyt nollata ja unohtaa sen, mitä olen jättänyt tekemättä.
– Minulla on ensimmäinen kesäloma koskaan, ja aion viettää sen perheen kanssa. Lapsetkin tykkäävät siitä, että isä on kerrankin kotona.