Minulla on kaksi salarakasta. Nimittäin Suomessa Belgia, ja Belgiassa Suomi. Kolmiodraama on asettunut osaksi elämääni.
Kun lomailen Suomessa, kaipaan keskieurooppalaista mielitettyäni. Belgia on se villi ja arvaamaton, hullu ihastukseni. Koskaan ei voi tietää millä tuulella hän sattuu olemaan. Tämä boheemi kumppani kutsuu sinut seikkailuihin, halusit sitä tai et. Absurdit käänteet ovat hänelle arkipäivää, joten sinun ei auta kuin sopeutua tai muuten tiput kärryiltä. Jos tämän tyypin omaperäisyys ei kelpaa, hän huiskuttaa sinulle iloisesti - itse valitset jäätkö vai et. Hän ei perääsi itke.
Belgiassa suljen verhot ja hakeudun virtuaalisia verkkoja pitkin vanhan rakkaani luo. Suomi tuoksuu turvalliselle, pukeutuu järkeviin vaatteisiin eikä hän hulluttele ympäriinsä. Kotimaani pitää lupauksensa, vaikka muutospaineet tuottavat hänelle varmasti päänvaivaa ja stressiä. Hän ei valita, kestää vain. Leipoo minulle sitkeää ruisleipää ja keittää suodatinkahvit kyytipojaksi. Kaikki on hyvin.
Luulisi tällaisen kaksoiselämän olevan väsyttävää. Sitä se usein onkin. Onneksi kukaan ei ole vaatimassa minua valitsemaan puoltani. Tästä yhteiselosta on tullut perheeni arkipäivää eikä kenenkään tarvitse olla mustasukkainen. Olen kiitollinen belgialaiselle miehelleni, että hän antaa minun moittia Belgiaa estoitta. Joskus hän jopa säestää minua. Pidän huolta siitä, että kritisoin hänelle Suomea tasapuolisesti. Näin ei kukaan saa erityisasemaa toisen kustannuksella.
Ulkomailla asuttujen vuosien myötä äidinkieleni on noussut suorastaan myyttiseen asemaan. Mikään ei ole yhtä hauska ja rikas kuin suomen kieli! Minä ja tyttäreni emme yhtään peittele ylpeyttämme, kun outo salakielemme herättää belgialaisissa ihmetystä. Kuvittelen, että olemme Taru Sormustenherran hobbitteja. Tai lapin noitia, tonttujen apulaisia, ihan mitä vain - satumaisia kuitenkin.
Belgia vedätti minua jälleen viikko sitten. Junat lakkoilivat, moottoritie oli tukossa, mikään ei toiminut. Juuri kun ajattelin, että nyt tämä riittää, minua alettiin helliä lokakuisella helteellä ja istahdin syömään jäätelöä. Ei tämä niin vain lopu, tämä rakkaus. Pitäkää te kanssaihmiset siellä Suomessa huolta satavuotiaastanne, kohdelkaa häntä kauniisti. Kertokaa hänelle, että en hylkää häntä koskaan.