Kolme vuotta Lu­mi­joen seu­ra­kun­ta­mes­ta­ri­na toi­mi­nut Matti So­ta­nie­mi miet­tii: "Ai­ka­lail­la tämä työ on kui­ten­kin ollut sitä mitä odo­tin­kin"

Matti Sotaniemi viihtyy seurakuntamestarin työssä. Parasta on ulkona touhuaminen.

Kuva: Sauli Pahkasalo

Lumijoki Lakeuden katedraalin vierellä on rauhallista. Koivuissa hehkuu keltainen, vaikka osa lehdistä onkin päätynyt värikkääksi peitoksi maahan.

Kirkonmäen hiljaisuuden rikkoo vain seurakuntamestari Matti Sotaniemen haravan rapina sekä satunnaiset lintujen äänet. Niitä mies kuuntelee mielellään. Ja jos onni on myötä, kirkkopihalle tai viereiselle hautausmaalle lennähtää silloin tällöin joku harvinaisempi siivekäs.

– Näin syksyisin varikset ja naakat kisailevat kynttiläpurkeista. Kuoria löytyy milloin mistäkin. Ne ovat steariinin perään, mikä on hyvä rasvan lähde, hän tuumaa.

Sotaniemi oppi jo lapsena Inarissa seuraamaan lintujen elämää. Vanhemmilta peritty lintujen seurantainto sai uutta puhtia, kun hän viitisen vuotta sitten muutti Lumijoelle.

– Liminganlahden ympäristö on yksi Suomen rikkaimmista lintualueista. Kotipihan lintulaudaltakin olen bongannut kymmenkunta itselleni uutta lajia. Mikä on sen parempaa kuin keväällä istuskella pihalla piippu suussa ja seurata lintujen elämää. On hieno tunne, kun kevätaurinko paistaa ja kolmisensataa urpiaista käy ruokinnalla.

Harjalinnunkin Matti Sotaniemi on pihallaan Varjakassa nähnyt. Ehkä suurin elämys on ollut puukiipijän kohtaaminen.

– Se on uskomattoman nätti ja pieni lintu. Kerran se tuli puolen metrin päähän lintulaudalle syömään pähkinää. Kyllä siinä syke nousi, mutta kamera ei tietenkään ollut silloin matkassa.

Kolme vuotta Lumijoen seurakunnan seurakuntamestarina – tai suntiona, kuten seurakuntalaiset yleensä kutsuvat – toiminut Sotaniemi viihtyy ulkotöissä muutoinkin kuin lintujen vuoksi. Pienessä seurakunnassa suntion työnkuva on laaja. Ulkoalueiden hoidon lisäksi myös muut kiinteistöhuollon tehtävät kuuluvat seurakuntamestarille.

– Haudankaivuu, isojen alueiden lumenauraus ja ruohonleikkurin huolto on ulkoistettu, mutta muuten teen kaikkea. Siivoamisesta ehkä kaikkein vähiten pidän, mutta kun hommasin äänikirjoja, niin niiden avulla siivousaskareetkin sujuvat kuin huomaamatta.

Toimitukset ja tilaisuudet ovat näkyviä suntion työtehtäviä. Sotaniemi on joka sunnuntai töissä, mutta oma-aloitteisesti. Hän toteaa olevan mahdollista pitää viikonloppuvapaita, mutta toistaiseksi hän ei ole niitä hyödyntänyt.

– Olen vapaalla maanantaisin ja tiistaisin. Lapset ovat vielä niin pieniä, että voin hyvin olla töissä sunnuntaisinkin. Perhe on myös aina mukana kirkossa. Meillä on paikka vasemmalla puolella toisella penkkirivillä – samassa kohtaa istui myös edeltäjäni.

Varsinaista tuuraajaakaan Matti Sotaniemellä ei tällä hetkellä ole. Tarvittaessa seurakuntasihteeri on toiminut toimituksissa sijaisena.

– Meillä on jo nyt laajat vastuualueet, joten olisi hyvä, jos oman väen ei tarvitsisi tuurata. Pappeja ja kanttoreita saa kohtuudella lainattua naapuriseurakunnista, mutta suntion kohdalla tilanne on toinen. Löytyisikö Lumijoelta joku tehtävästä kiinnostunut, jonka voisin kouluttaa tuuraajaksi?

Vielä kuutisen vuotta sitten Sotaniemi tuskin olisi kuvitellut työskentelevänsä jonain päivänä seurakuntamestarina Pohjois-Pohjanmaalla. Inarista hän päätyi Keminmaan ja Suolahden kautta Jyväskylään, missä eräs ystävä huomautti miehen sopivan hyvin seurakunnan yleismieheksi. Samaan aikaan Jyväskylässä oli käynnistymässä alan koulutus.

– Laitoin paperit sisään viimeisenä hakupäivänä. Opiskeluaikana tapasin nykyisin vaimoni, joka asui Lumijoella. Niinpä päätin suorittaa harjoittelun ja opinnäytteen täällä.

Sillä tiellä Sotaniemi on edelleen. Valmistumisensa jälkeen hän sijaisti tarvittaessa Lumijoen silloista seurakuntamestaria parin vuoden ajan.

– Vakituiseen tehtävään joudun vähän kylmiltäni. Mutta olen saanut luoda tästä omanlaiseni työn. Apua kyllä saa tarvittaessa muilta työntekijöiltä, mutta avun pyytämiseen minulla on korkea kynnys. Haluan ratkaista ongelmatilanteet itse.

Sitä Matti Sotaniemi ei pistäisi pahakseen, jos alueen seurakuntamestareilla olisi jonkinlainen foorumi, missä työn herättämiä ajatuksia pääsisi säännöllisesti jakamaan.

– Aikalailla tämä työ on kuitenkin ollut sitä mitä odotinkin.

Syyslauantaisin Sotaniemi käy laittamassa kirkkoon lämmöt päälle. Viiden asteen peruslämmöstä katedraali lämpenee 18 asteeseen. Tammikuun alusta maaliskuulle Marian päivään asti jumalanpalvelukset järjestetään seurakuntatalolla.

Seurakunta säästää lämmityskuluissa, mutta erilaista kirkkoympäristöä Sotaniemi ei harmittele. Aina jumalanpalveluksen päätteeksi seurakuntatalolla juodaan kirkkokahvit.

– Moni lumijokinen on tullut työvuosien aikana kasvoilta tutuksi, mutta kaikkien nimiä en vielä muista, hän hymyilee.

Jos jumalanpalvelus järjestetään kirkossa, asettelee suntio lauantaisin myös oikeat virsinumerot taululle. Sunnuntaina hän saapuu kirkkoon tuntia ennen alkamisaikaa. Tarvittaessa hän lakaisee lumet, hiekoittaa liukkaat polut ja seuraa, että kello soi ajallaan. Vuosikymmeniin Lumijoella ei ole kirkonkelloa soitettu käsin, vaan ennakkoon ohjelmoidulla laitteella, joka on yhdistettynä kellon kieleen.

– Käsinsoitto tehdään vain häissä. Sekin niin, että painan napista silloin, kun haluan kellon soivan. Kaikki muu, kuten sanomakellot, on ohjelmoitu laitteelle. Olisihan se joskus kiva kokeilla soittoa perinteiseenkin tyyliin, mutta köyttäkään ei kellossa enää ole.

Jumalanpalveluksen päätteeksi Matti Sotaniemen ei tarvitse useinkaan tehdä jälkijärjestelyjä yksin. Apuna on neljävuotias Hilla, joka haluaa sammuttaa kynttilät ja auttaa ehtoollisastioiden tiskauksessa.

Pienessä seurakunnassa seurakuntamestarin työnkuva on erittäin monipuolinen.

Matti Sotaniemi valmistui suntioksi viisi vuotta sitten.

Alkuaan inarilainen Sotaniemi viihtyy lakeudella - jo yksin lintujen vuoksi.