Kaikilta suunnilta toitotetaan torven täydeltä, kuinka väestön ikääntyminen on ja tulee jatkossa olemaan, yhä vaikeampi ongelma. Ongelma, johon pian on löydettävä uusia ratkaisuja. Vaan kyllä sitä herroilla puhetta riittää.
Ratkaisuksi on toki tarjottu ns. kolmannen sektorin toimijoita. Niitä toki on, mutta niiden voimavarat eivät nykymuodossa pitkälle riitä. Kun nyt on virallisen tahon voimavarat sosiaali- ja terveydenhoidon puolella eivä riitä, luulisi, että he kaikin keinoin tukisivat ja avustaisivat jo toimivia järjestöjä, sekä yhdistyksiä. Olen kuitenkin kuullut, että kun sinnepäin ollaan yhteydessä, sieltä ei mitään apua löydy. Sitä kun ei ilmeisesti annettu kenenkään hoidettavaksi. Tai, eikö niitä mielletä tuen arvoisiksi.
Siitä tunnutaan olevan yksimielisiä, että ikäisten pysyminen hyväkuntoisina, niin että selviäisivät kotona asumisessa, olisi kansantalouden kannalta edullista. Siksi heitä, erityisesti silloin, kuin he vielä ovat voimissaan, tulisi tukea, ennenkuin heidät joudutaan hoitamaan petiin. Jos jotain sen eteen on tehty, se on kyllä jäänyt ainakin minulta huomaamatta.
Tuo kaivattu kolmas sektori ei nouse ylös aivan itsestään. On toki valtakunnallisia järjestöjä, joilta on saatavissa apua ja aineistoa sitä tarvitseville ydistyksille. Minulle tutuin on Sydänliitto ja sen aluejärjestö. Sen sijaan kunnan sosiaalitointa ja paikallista terveyskeskusta ei näytä olevan kiinnostuneita tulemaan mukaan. Heillä voisi olla nimetty henkilö, joka koordinoisi kenttää ja olisi mukana toiminnassa. Toki hyvin hoidettu valistus ja aikainen puuttuminen terveystilanteen huonotessa, vähentäisi heidän asiakaskäyntejään, mutta eivät he aivan työmiksi joutuisi.
Itselläni on ollut onni kulkea mukana useamman vuosikymmenen ajan yhdestä näistä kolmannen sektorin yhdistyksistä, Kempeleen- Oulunsalon sydänyhdistyksessä. Se on, kiitos hyvien johtohenkilöiden, kasvanut vireäksi neljänsadan jäsenen joukoksi. Kiitos taas innostuneiden ja tietävien johtajien. Rohkenen, aivan erityisesti mainita ”Puolangan upean lahjan” Kempeleelle, nykyisen kellokkaan muodossa. Hän ja hänen katraansa ovat tehneet hyvää jälkeä.
Viime luennoitsijamme oli, toisen kansantautimme diabeteksen tutkimuksen ja hoitotiedon guru, jonka sanoma oli niin valaiseva, että voin vain pahoitella heidän puolesta, jotka mukaan eivät päässeet. Hän myös kysyi, kuinka moni tietää, mitä heidän ”terveysseurantakorttiinsa” on kirjattu. Sellainen kuin pitäisi kuulemma olla meistä jokaisesta. Yhtään kättä ei noussut. Jos sellainen jossain on, liekö sinne pääsy jonkin salasanan takana? Meitä virttyneitä, varttuneita lienee käyty haastattelemassa, mutta itse tulkitsin sen olevan kunnan pyrkimyksen kartoittaa, kuinka monelle meistä pitää alkaa varailla hoitopaikkaa. Toki siinä kartoitettiin myös mahdollista kodissa-asumisen tuen tarvetta. Olisiko siinä voinut olla mukana joku terveysalan henkilö ohjaamassa oikealle polulle omahoidossa.
Jos ajatuksissani on jotain järjellistä, miettikääpä, mitä itse voisitte tehdä tilanteen hyväksi?
Kempele