LIMINKA Kun maailmankuulu fyysikko Stephen Hawking on poissa, kuka herättelee ihmisten omaatuntoa tekemään maailmasta paremman paikan? Pressiklubilaisten mielestä Hawkingin tuomiopäiväpuheissa on perää: me emme pidä tarpeeksi hyvää huolta kotipallostamme.
– Hawkingin viimeisin ennustus oli, että ihmiskunta kuolee sukupuuttoon jo sadan vuoden päästä. En tiedä. Voihan se olla mahdollista, Helmi Turpeinen pohtii.
Myös Eetu Hamari pitää hyvinkin mahdollisena, että mittavan luonnonkatastrofin sijaan ihminen itse päättää päivänsä.
– Miten kaikki saasteet ja muut vaikuttavat, Kaisa Haverinen miettii.
Otso Keskinen ei ole huolestunut tulevaisuudesta.
– En stressaa näillä asioilla.
Nuoret miettivät, voiko yksittäisillä teoilla olla mitään vaikutusta esimerkiksi ympäristönsuojelussa.
– Ilmastonmuutos on tärkeä asia, mutta ei minun toiminnallani ole suurta vaikutusta. Yhdysvallat ja Kiina ovat todellisia vaikuttajia. Meidän viherpiiperryksestä ei ole hyötyä, Otso muotoilee.
Kaisa muistuttaa pöydän toiselta puolelta, että pienilläkin valinnoilla on vaikutusta. Esimerkiksi sähkönkäyttötottumuksilla.
Siinä missä Stephen Hawking ja maailman tila vilahtelee toisinaan yhdeksäsluokkalaisten välituntipuheissa, ei seuraava aihe nuoria puhuttele. Nelikko ei juuri seuraa sosiaali- ja terveyspalvelujen ja maakuntatoimintojen uudistusta, mutta klubia varten tietoja on täydennetty.
Eetu ihmettelee heti alkuunsa sote-uudistuksen valmisteluun käytettyä aikaa.
– On vain jauhettu vuosia paskaa. Miksi se on kestänyt niin kauan?
Kaisa toppuuttelee: terveyteen liittyvät seikat ovat isoja asioita, joita ei voi nopeasti päättää.
– Nyt tosin tuntuu, että päätös yritetään saada nopeasti tehtyä, mutta kaikkien asioiden uudistuksessa pitäisi olla ensin oikein.
Hän näkee uudistuksen tärkeänä.
– Maaseudulla ei välttämättä pääse lääkärille. Jonot voivat olla pitkiä ja kustannukset suuria.
– Mutta miksi pitää tehdä kaikesta niin vaikeaa, Eetu perää.
Helmillä on omakohtaista kokemusta julkisen terveydenhuollon toimimattomuudesta.
– Odotin yhteispäivystyksessä kerran kuusi tuntia. Siinä vaiheessa äiti kyllästyi ja vei minut yksityiselle. Julkinen puoli pitäisi saada toimimaan paremmin.
Voimmeko ylipäätään ylläpitää Suomessa kattavaa julkista terveydenhuoltoa? Pitäisikö Suomessakin siirtyä siihen, että kansalaiset entistä enemmän kantaisivat itse huolta terveyspalveluistaan esimerkiksi vakuutusjärjestelmän kautta.
Helmi ei innostu amerikkalaisesta mallista. Hän tietää vähävaraisten jäävän siellä hoidotta.
– Mutta meilläkin pitää tehdä muutoksia. Tarvitaan lisää veroeuroja, että palveluja voidaan järjestää, Kaisa sanoo.
Eetu arvelee maksavansa tulevaisuudessa mielellään veroja, jotta yhteiskunta voi tarjota kaikille erilaisia palveluja.
– Minäkin olen valmis maksamaan veroja, että pääsen minne haluan, Otso toteaa.
Pitäisikö verorahoilla hankkia lisää koirankakkaroskiksia?
Pressiklubi pureutuu Kempeleen valtuustossa jätettyyn valtuustoaloitteeseen, missä toivottiin kunnan lisäävän roskakoreja kävelyteiden varsille, jotta koirien ulosteet päätyisivät niihin tienvarsien sijaan. Aloitteessa ehdotettiin myös tarroja, joita kunta voisi jakaa kotitalouksille. Tarralla voisi ilmaista oman roska-astiansa kyljessä, että myös sinne voi pudottaa jätöspusseja.
Pitäisikö koiravero ottaa käyttöön?
– Jos se tehtäisiin koirankakkojen takia, niin en kyllä ymmärrä. En ymmärrä myöskään niitä ihmisiä, jotka eivät laita jätöksiä roskiin. Meidän perheessä ei ole opetettu, että kakat jätettäisiin tienvarsille, Otso teroittaa.
– Tupoksessa ongelma ei ole niin suuri, Kaisa miettii.
– Mutta täälläkin on liian vähän astioita. Niitä olisi hyvä olla sadan metrin välein, Otso toivoo.
Eetu miettii tovin. Hän tuumaa muistavansa kylältä vain kolme astiaa, joihin jätöksiä voisi pudottaa.
– En usko, että tarrat innostaisivat ihmisiä antamaan roskapönttönsä muiden käyttöön, Helmi sanoo.
– Jostain luin näiden tarrojen käytöstä, eivätkä ne ilmeisesti ole mikään menestys ollut missään, Otso kertoo.
Eetun perheen koira saa lenkin aikana tehdä tarpeensa metsään.
– Koiralla on viiden metrin fleksi. Sen annetaan tehdä tarpeet paikkaan missä ei ole rakennuksia tai ihmisiä, kauas tiestä. Mutta kun itse olen koiraa lenkittämässä, niin se ei koskaan suostu paskomaan. Se säästää sen aina kotiin.
Pressiklubilaiset innostuvat taiteilemaan oman versionsa houkutustarrasta. Piirtämisen lomassa Kaisa summaa koirankakkojen keräämisen olevan pieni vaiva.
– Sekin on tosi ärsyttävää, ettei muita roskia laiteta roskiksiin vaan ne heitetään luontoon.
– Se on! Ja me koululaiset joudumme keräämään niitä joka kevät, Otso harmittelee.