Koira ja ihminen muistuttavat toisiaan siltä osin, että molemmat tarvitsevat järjellistä tekemistä.
Ihminen käy töissä tai harrastuksissa, mielellään niin tekisi myös koira ja siitä johtuu nimitykset työkoira (poliisi-, huume-, metsästys, -pelastus jne.) ja harrastuskoira (lenkkeily, hiihto, valjakko, noin esimerkeiksi).
Ellei ole mielekästä tekemistä tarjolla, molemmat joko tyytyvät osaansa ja apeutuvat, ihminen sohvalle ja koira myös, jos ovat onnekkaita.
Valitettavan usein käy niin, että sekä ihminen että koira alkavat lorvikatarrin uhreina häiriökäyttäytyä, räkyttää ja tuhota paikkoja.
Ihminen räkyttää kaduilla ja toreilla, koira ketjun jatkona pihalla. Ihminen tuhoaa yhteistä omaisuutta, koira kaikkea mihin narun nokassa yltää. Pahimmassa tapauksessa ihmisen korjaa talteen poliisi, koira joutuu suden suuhun. Syy on tietysti poliisin tai suden, ei ihmisen itsensä.
Voi poloisia molempia, koiria varsinkin, ne kun eivät voi vaikuttaa kohtaloonsa sitäkään vähää mitä ihminen.
Mieti tykönäsi, sinä pihakoiran omistaja, pitäisikö koirasi päästä häkkiä kauemmaksi edes kerran viikossa, kuukaudessa tai vuodessa kun suositus on jonkinlaisella jaloittelulla käynti kolmesti päivässä.
Mitä sellaisen pihakoiran omistajan päässä liikkuu, kenen koira ei liiku ikinä mihinkään? Tässä saatuja vastauksia: ”En nyt kun on niin liukas, kylmä, kiire, jomotus siellä ja täällä ja TV:ssä sitä sun tätä...”
Kaikki selitykset mahtuisivat yhteisen otsikon alle: Laiskuus.
Ei viitsitä lähteä koiran kanssa ulkoilemaan, kun ostohetkellä ei käynyt mielessä että Suomessa harvemmin paistaa aurinko ja on yhtäaikaa 22 asteen täystyyni pilvipouta.
Olen lukenut useita kommentteja eri lehtien palstoilta, kuinka naapurien hermoja riistävät pihoillaan räksyttävät koirat. Olen ihmetellyt ovatko omistajat kuuroja vai mitä kun eivät itse häiriinny koiransa hädästä?
Vai onko koiran louskutus sama asia kuin epävireinen nokkahuilun soitto, oma konsertointi ei helisytä sävelkorvaa meni kuinka nuotin vierestä hyvänsä.
On toki rotuja, jotka viihtyvät ulkona eikä niitä ole sisätiloissa pidettäviksi tarkoitettu, mutta nekin tarvitsevat liikuntaa. Ei ulkokoira tarkoita sitä, ettei liikuntaa tarvisi, yleensä ihan päin vastoin.
Hyvin liikutettu ulkokoira vetelee tyytyväisenä sikeitä kopissaan kunnes on jälleen aika lähteä kusaisemaan rinki kylän ympärille.
Ei voi muuta toivoa, kuin poloisten koirien omistajille järjen valon syttymistä tai sitten sellaista lakia joka lopettaisi moisen eläinten pidon nyt kun lehmiäkään ei enää saa pitää parressa ympäri vuoden.
Koira se on minullakin. Iso harrastekoira, oikein hunttien huntti, joten ei kun häkkiin? Ei vaiteskaan, tämä jolkottelee aluksi kilometrin ja lopuksi kymmenen kaupan päälle, minä läähätän hihnan jatkona ja selkä hiestä märkänä.
Vesisateessa, räntäsateessa, loskassa tai moskassa, aivan sama mitä sataa päin naamaa.
Sen jälkeen huokaillaan jalat kattoa kohden sohvalla, yhdessä, lämpimässä. Vietetään kissan päiviä vaikka ollaan koira ja rouva. Sääliksi käy lajitovereita (sen koiran, ei rouvan).