Olen aina pitänyt tarinoista. Pienenä rakastin satuja, joissa kerrottiin taianomaisista paikoista ja kuningattarien sekä kuninkaiden hallitsemista valtakunnista, joissa asui taruolentoja, kuten puhuvia eläimiä tai yksisarvisia. Kun en vielä itse osannut lukea, vaadin usein vanhempiani tai sisaruksiani lukemaan minulle iltasatuja. Satujen kuuntelu oli kuin matkustamista toiseen maailmaan.
Ala-asteen varhaisimpina vuosina innostuin lukemisesta kunnolla. Luin paljon tietokirjoja, jotka kertoivat eläimistä, avaruudesta ja maailman ihmeistä sekä historiasta.
Luin samat kirjat kannesta kanteen useaan otteeseen joka kerralla keskittyen enemmän ja enemmän yksityiskohtiin niin, että lukukokemuksesta tuli kerta kerralta kiehtovampi. Siirryin tietokirjoista nuortenromaaneihin. Eniten pidin fantasiakirjoista, joissa oli haltioita, keijuja, lohikäärmeitä tai magiaa, ellei sitten niitä kaikkia. Nykyään luen eniten fantasiaa ja scifiä, vaikka monenlaiset tietokirjat pysyvät suosikkieni joukossa.
Kirjat ovat minulle keino rentoutua. Niiden kautta on mahdollista kokea monta elämää jopa yhden päivän aikana, ja ne herättävät paljon ajatuksia. Ne laittavat ajattelemaan omaa elämää, ajatuksia ja päätöksiä sekä pohtimaan, mitkä ominaisuuteni tekevät minusta juuri itseni. Erilaiset tarinat laittavat lukijan mukautumaan ja sopeutumaan niin moneen erilaiseen tilanteeseen, että ajatusmaailma muokkautuu vähitellen kirja kirjalta yhä monipuolisemmaksi. Näin minä itse koen lukemisen, ja olen syvästi sitä mieltä, että kirjat tosiaan ovat täydentäneet elämääni ja ajatuksiani. Ne herättävät mielikuvitukseni yhä uuteen loistoon, ja päässäni sanat punoutuvat tarinoiksi, joita minä vapaa-ajallani kirjoitan.
Kirjailijan ammatti kiehtoo minua. Muuttuminen lukijasta kirjailijaksi kuulostaa samalta kuin muuttuminen oppilaasta opettajaksi. Lukeminen kerryttää mielikuvitusta, joka purkautuu pikkuhiljaa ulos omaksi tarinakseen. Siksipä minä kirjoitan tarinoita, joiden toivon muuttuvan vielä joskus kokonaisiksi kirjoiksi. Minä kirjoitan sen, minkä mieleni aallot kantavat rantaan.
Mielestäni jokainen sana voi sisältää runoutta, jos sille annetaan sopiva merkitys. Kirjoittaminen on jatkuvaa harkintaa, sillä joka ikisestä sanayhdistelmästä täytyy pohtia, kuulostaako se hyvältä tekstin muihin sanoihin ja virkkeisiin verrattuna. Minulle kirjoittaminen merkitsee uuden luomista lähes tyhjästä. Pienet jäljet paperilla voivat kertoa kokonaisen elämän kattavista ajatuksista tai pelkästä silmänräpäyksen ajan säilyvästä tunnelmasta. Kirjoittaminen on minulle ajatusten selvittelyä, harkinnan harjoitusta sekä syvällistä pohdiskelua.
Suomen kielen sointi ja rakenne ovat sekä korvilleni että silmilleni kaunista. Kielen taitoni ei ole täydellinen, mutta hion sitä jatkuvasti lähemmäs erinomaisuutta, vaikka matka onkin pitkä. Haluan oppia kirjoittamaan yhä taidokkaammin, puhumaan entistä sujuvammin ja lukemaan pienimmätkin arvoitukset kirjojen rivien välistä.
Kunnioitukseni äidinkieltäni kohtaan on suurempi kun usein tiedostankaan. Kaikki sen pienet, yksityiskohtaiset kielioppisäännöt tekevät siitä tarkan ja ankaran, mutta myös kiehtovan ja monipuolisen. Säännöt antavat luvan pitää lauseet yksinkertaisina ja helposti ymmärrettävinä mutta myös polveilevina ja monimutkaisina, mikä lisää kieleen ulottuvuuksia.
Suomen kielen eri osien ja sääntöjen osaaminen helpottaa myös vieraiden kielten oppimista. Englannin ja ruotsin lisäksi opiskelen koulussa saksaa ja vapaa-ajallani espanjaa. Kielten rakenteita vertailemalla voi silloin tällöin löytää niiden väliltä yhtäläisyyksiä, jotka auttavat hahmottamaan niiden eri ominaisuuksien tarkoituksia.
Kielten määrä on rikkaus, ja tahdon oppia niistä niin paljon kuin vain voin. Suomen kielen osaaminen on minulle tärkeää, ja olen iloinen, että juuri se on äidinkieleni. Ilman sitä olisivat monet kirjat jääneet minulta lukematta.