Kirin Henna Tähtilä pun­ta­roi pe­sis­jat­koaan – kesä on sujunut te­räs­su­la­tol­la

Kempele

Pattijoen Urheilijoissa pesäpallo-oppinsa saanut Henna Tähtilä on luonut viime vuosina uraa Superpesiksessä. Tällä hetkellä Tähtilä pelaa neljättä kauttaan Kempeleen Kirin joukkueessa.

Kausi ei ole sujunut aivan nappiin – ei joukkueella, eikä Tähtilällä. Koppari myöntää, että alkukaudesta oman pelin kanssa oli haasteita, mutta viime aikoina on ollut parempia esityksiä.

Nyt joukkue pelaa pudostuspelejä Porin Pesäkarhujen kanssa.

Tähtilä on kesätöissä SSAB:n Raahen tehtaalla. Hänen työnsä on toimia terässulatolla vuorotyönjohtajana. Hän haluaa kiitellä työkavereitaan, jotka ovat kesän aikana vaihdelleet työvuoroja, jotta Tähtilä on päässyt peleihin ja treeneihin.

– On se sellaista suunnittelua ja aikatauluttamista ja toki välillä jää treenejäkin väliin, mutta pitää tehdä sitten omatoimisena. Hyvin olen noin yleisesti saanut vaihdettua vuoroja, on ollut joustavia työkavereita.

27-vuotias urheilija ei osaa vielä sanoa ensi kaudesta mitään. Hän haluaa pelata ensin tämän kauden loppuun.

Jatkuuko peliurasi kuitenkin?

– En vielä tiedä sitäkään, Tähtilä myöntää.

Tähtilä opiskelee Oulun yliopistossa prosessitekniikkaa. Diplomi-insinöörin todistus on tarkoitus saada käteen tulevan lukuvuoden aikana.

Sen jälkeen kaikki on avoinna myös töiden suhteen.

– Mahdollisesti SSAB:lla voisi olla töitä, mutta ei sitä tiedä mihin elämä kuljettaa valmistumisen jälkeen. Ehkä nykyinen tehtävä ei ole ihan sitä, mitä haluaisin tehdä. Haluaisin ehkä enemmän kehityspuolelle. Mutta olen kyllä viihtynyt siellä nytkin, olen toista kesää samassa tehtävässä, myös optikon koulutuksen aiemmin suorittanut Tähtilä toteaa.

Oulussa asuva pesäpalloilija on seurannut tarkkaan myös kasvattajaseuransa Pattijoen Urheilijoiden otteita naisten Suomensarjassa. Yhtään peliä Tähtilä ei ole kerennyt katsoa paikan päällä, mutta tulokset hän tarkistaa pelien jälkeen. Joukkue kiinnostaa senkin takia, koska siellä pelaa hänen siskonsa Lotta, sekä useita entisiä joukkuekavereita.

– Eiköhän se ykköspesispaikka tule heille, jos tuota vauhtia jatkuu, Tähtilä uskoo.

Hän ei suoraan myönnä eikä kiellä, etteikö paluu PattU-paitaan vielä houkuttelisi.

– Miksipä ei kasvattajaseurassa voisi pelata, mutta aika näyttää. Olen tyytyväinen täällä. Asiat on hoidettu hyvin seuran puolelta, Tähtilä korostaa.

Henna Tähtilä

Raahelaislähtöinen pesäpalloilija, jonka kasvattajaseura on Pattijoen Urheilijat.

Ikä: 27 vuotta

Pelaa neljättä kauttaan Kempeleen Kirin superpesisjoukkueessa.

Pelannut tällä kaudella 18 ottelua. Muutama peli on jäänyt väliin töiden ja sairastelujen takia.

Tällä kaudella kahdeksan tuotua ja kolme (1+2) lyötyä juoksua, sekä 51 kärkilyöntiä.

Sopimus KeKin kanssa päättyy tähän kauteen.

Miettii vielä jatkoa. Ei osaa varmuudella sanoa, jatkuuko pesäpalloura.

Opiskelee Oulun yliopistossa prosessitekniikkaa. Tavoite on valmistua seuraavan lukuvuoden aikana prosessitekniikan diplomi-insinööriksi.

Käy Raahessa SSAB:n tehtaalla kesätöissä. Työskentelee terässulatolla vuorotyönjohtajana.

Aiemmalta koulutukseltaan myös optikko.

Asuu poikaystävänsä kanssa Oulussa.

Haaveilee pesäpallossa Suomen mestaruudesta.

Ei ehdi harrastaa pesäpallon lisäksi juurikaan muuta.

Ilmoita asiavirheestä