Keskiviikkona lakeudella pääsee tutustumaan konkreettisesti suomalaiseen rautatiehistoriaan. Vuonna 1948 valmistettu raskas pikajunaveturi Hr1 – tuttavallisemmin Ukko-Pekka – kuljettaa matkalaisia Oulun ja Limingan välillä. Torstaina kokenut kone pyörähtää vielä pari kertaa Kempeleessä asti.
Seitsemänkymppisen höyryveturin mittariin kilahtaa edelleen yli 10 000 kilometriä vuodessa. Välillä voimanpesä tosin ehti viettää reilut parikymmentä vuotta eläkkeellä. Ukko-Pekan taustayhtiön, Höyryveturimatkat 1009 Oy:n liikennepäällikkö Marko Hakanpään mukaan vetojuhta palasi kyydityspuuhiin vuonna 1993.
– Meillä on Suomen ainoa tällä hetkellä liikennekäytössä oleva Ukko-Pekka. Kun vetää viheltimestä, Ihmiset kääntyvät katsomaan, että mikä dinosaurus siellä ryskyttää! Onhan se hienoa, liikennepäällikkö kuvailee.
Ukko-Pekan taustajoukoissa on kymmenkunta henkeä. Höyryveturi tuskin liikkuisi metriäkään ilman porukan halua pitää rautatiehistoriaa elossa. Kiinnostus vanhaan höyryveturitekniikkaan saa jaksamaan.
– Se motivoi, kun katsoo ihmisten ilmeitä ja näkee miten tyytyväisiä he ovat. Valtiohan ei pidä käytännössä yllä muuta kuin Hyvinkään rautatiemuseota. Kaikki liikkuva historiallinen kalusto on yksityisten hartioilla, Hakanpää pohtii.
Kunnioitettavaan ikään ehtineen veturin pitäminen ajokunnossa on haasteellista. Varaosat täytyy teettää ja sopivan osaamisen löytäminen on äärimmäisen hankalaa.
– Vanhat höyrytietäjät ovat pääosin jo manan majoilla tai sellaisessa kunnossa, etteivät he enää pysty osallistumaan hommiin. Toimitusjohtajamme sattuu olemaan sellainen, että hän on ollut ajamassakin höyryvetureita aikoinaan. Sen verran tietämystä löytyy ihan omasta takaa, Hakanpää kertoo.
Matkan tasaisuuteen veturin ikä ei kuitenkaan ole liikennepäällikön mukaan vaikuttanut.
– Äänistä ja poltettavan hiilen hajusta sen hoksaa, mutta ei sitä kyydistä muuten huomaa.