Oon tähän jähmettynyt pieni ihminen,
yön hämyverhoon kääriyn omaan rauhaan.
En liikahdakaan, mutta kuuntelen,
vain äänetöntä ääntä, yötä lauhaa.
Ma lammen peilipintaa eessäin katselen,
ei kuvat lennä, sinitaivas hohtaa siinä.
Mun tunnesiivet viestin vievät kauas sineen sen,
ja toivon, terveiseni siihen liitä.
Ei liiku ruoho ,kukkansa lumme sulkenut,
yösaalistaja vilahtelee jossain.
On unen utumaahan tienoo vaipunut,
sen kuikan huuto katkaisee kuin sitä kostain.
Kunpa hetki tämä voisi jäädä luo,
ois tummat pilvet piiloutuneet tällä erää.
Käyn usvaan laskeutuvaan,aamun myötään tuo,
ja ootan milloin tuulen henki herää.