Kun olen vuosien varrella keskustellut ihmisten kanssa joulusta ja sen perinteistä, olen ymmärtänyt, että tärkeintä on perheen yhdessäolo, hyvä ruoka, lasten riemu ja joulusauna. Suomalainen joulu on sekoitus tapoja, jotka ovat muuttaneet muotoaan jokaiselle erilaisiksi. Kuitenkin on aina ollut ilo ja hyvä tahto ihmisten kesken.
Viime ajat ovat muuttaneet ymmärrystäni jouluperinteistä. Kun apulaisoikeusasiamies teki työtään ja vastasi kanteluun koskien koulun joulujuhlan järjestämistä kirkossa, tapahtui jotain merkillistä. Kansa äityi keskustelupalstoilla jopa vihapuheeseen asti. Ilo ja hyvä tahto ihmisten kesken näytti hävinneen. Päällimmäiseksi mieleeni on piirtynyt äänekkäimpien kritisoijien viesti siitä, että mikäli ei voi sopeutua enemmistön tahtoon, täytyy häipyä muualle.
Olenkin miettinyt, että kuka sen määrittää, mikä kuuluu kenenkin perinteisiin? Mihin pitäisi sopeutua? Sellaisen uskontokunnan perinteisiin, joita ei itse ole koskaan elämässään noudattanut ja perinteinään pitänyt? Uskontokunnan, joka saarnaa aina vain tyhjemmälle kirkkosalille?
Suomalainen yhteiskunta on perustuslaissa taannut jokaiselle oikeuden tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeuden ilmaista vakaumus ja oikeuden kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Perustuslaki turvaa jokaisen oikeuden olla osallistumatta omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen. Yhdenvertaisuuslaki velvoittaa viranomaiset ja koulutuksen järjestäjän edistämään yhdenvertaisuutta. Yhdenvertaisuudesta sekä uskonnon ja omantunnonvapaudesta on säädetty myös Suomea sitovissa kansainvälisissä sopimuksissa, esimerkiksi Euroopan ihmisoikeussopimuksessa. Koska näiden jälkeenkin on ollut epäselvyyksiä, on Opetushallitus julkaissut lakien pohjalta sitovat ohjeistukset, millä tavalla uskonnonharjoittaminen saa varhaiskasvatuksessa ja kouluissa näkyä.
Saamme kuitenkin jatkuvasti kuulla, kuinka räikeästi kunnissa rikotaan lakia. Lapsia asetetaan epätasa-arvoiseen asemaan vakaumuksensa vuoksi. On syrjintää, eriarvoistamista ja erottelua. Kun vanhemmat nousevat puolustamaan lastensa laillisia oikeuksia, heitä syytetään riidan haastamisesta ja kehotetaan sopeutumaan kuvitellun enemmistön tahtoon.
On vaikea kasvattaa lasta huomioimaan toiset ihmiset, kunnioittamaan heidän vakaumustaan ja olemaan loukkaamatta toisia, kun lapsi itse kokee jatkuvasti eriarvoista kohtelua ja syrjintää.
Minä en halua sopeutua lain rikkomiseen, eriarvoiseen kohteluun, vihapuheeseen ja ihmisten erotteluun. Minä haluan, että jokainen Suomessa voi noudattaa perinteitään ilman kenenkään painostusta. Minä haluan, että kunnissa noudatetaan lakeja ja niitä raameja, jotka on säädetty kaikkien turvaksi.