KEMPELE Lakeuden suurimman kunnan vuosi 2016 sujui talouslukujen valossa mallikkaasti.
Kunnan tilikauden tulos oli viime vuonna 4,5 miljoonaa euroa. Vuosikate oli vajaat kymmenen miljoonaa euroa.
Vuoteen 2015 verrattuna vuosikate vahvistui neljällä miljoonalla.
Kempeleen verotulot kasvoivat 3,2 prosenttia ja valtionosuudet 12,3 prosenttia. Yhteensä verorahoitus kasvoi edellisvuoteen verrattuna 5,5 prosenttia.
Toimintatuotot kasvoivat edellisvuodesta 17,5 prosenttia ja toimintakulut 2,9 prosenttia.
Investointimenot olivat 10 miljoona euroa. Investointituloja kertyi 4,5 miljoonaa euroa ja rahoitusosuuksia 0,3 miljoonaa. Nettoinvestoinnit olivat 5,2 miljoonaa euroa.
Tilikauden tuloksesta esitetään tehtäväksi kolmen miljoonan euron investointivaraus Linnakankaan koulun kakkosvaiheen rakentamista varten. Lisäksi poistoeroja esitetään tuloutettavaksi reilut 0,6 miljoonaa.
Kempeleellä on taseessa ylijäämää noin 8,3 miljoonaa euroa.
Tilinpäätös oli esillä resurssivaliokunnassa maanantaina.