Maratonjuoksu on kestävyyslaji, jossa pitkäjänteisyys palkitaan. Onnistunut juoksu edellyttää fiksua tavoiteasetantaa, huolellista valmistautumista ja määrätietoista suorittamista. Mutta vaikka valmistautuminen olisi tehty kuinka hyvin, suorituspäivä voi tarjota yllätyksiä. Viisautta onkin varautua eri skenaarioihin.
Suunnitelmaa on kyettävä tarkistamaan ja tahtia osattava muuttaa kesken juoksun. Se on kypsää suorittamista.
Olen elänyt koko kunnallisen työurani sote -uudistukseen valmistautumisen aikaa. Jo siitä on tullut siis varsinainen ultramaraton. Kokonaisarkkitehtuuria on laskentatavasta riippuen yritetty muuttaa parinkymmenen vuoden ajan.
Suorittamaan ei ole silti vielä päästy, ei edes lähtöviivalle. Milloin pielessä ovat olleet tavoitteet, milloin niitä on muutettu kokonaan tai milloin valmistautuminen on muuten vaan häiriintynyt.
Yhtä kaikki, valmista ei ole tullut, eikä liikkeelle ole päästy.
Jo Paavo Lipposen I ja II hallitusten ohjelmissa 1995 ja 1999 esitettiin valtion ja kuntien välistä työn- ja kustannustenjaon selkiyttämistä sote-palveluissa.
Vuonna 2001 asetettu kansallinen terveydenhuoltoprojekti tavoitteli 20 000 - 30 000 asukkaan väestöpohjan toiminnallisia kokonaisuuksia. Valmista ei kuitenkaan saatu aikaan ja vuoro siirtyi Matti Vanhasen I hallitukselle. Se käynnistikin Paras-hankkeen ja lait vahvistettiin eduskunnassa 2007. Perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon tehtävien järjestämisen väestöpohja määritettiin vähintään 20 000 asukkaaseen.
Valtio-neuvostolla oli jopa valta velvoittaa niskuroivat kunnat yhteistoimintaan. Mutta kesken jäi.
Jyrki Kataisen hallitusohjelmassa 2011 tehtiin kurssimuutos ja tavoitteeksi otettiin sote-alueiden sijaan vahvat peruskunnat.
Suomessa käytiin läpi ennennäkemätön kuntaliitosselvitysten vyöry, mutta hanke veti vesiperän. Vastustus oli kovaa ja valtionvarainministeriölle esitetty mahdollisuus pakottaa kunnat kuntaliitoksiin ei toteutunut.
Myöskään väestöpohjiin perustuvaa sote -palvelurakenteen uudistusta ei saatu toteutettua.
Eikä se onnistunut myöskään Alexander Stubbin hallituksella, joka esitti 2014 eduskunnalle viiden sote -alueen perustamista Suomeen.
Hankkeet kaatuivat perustuslaillisiin ongelmiin.
Samaan seinään ovat toistaiseksi törmänneet myös Juha Sipilän vuodesta 2015 lähtien luotsaaman hallituksen sote- ja maakuntauudistuspyrkimykset.
Suomalainen terveydenhuolto lukeutuu maailman valioihin sekä tuloksiltaan että kustannuksiltaan. Silti rakenteiden uudistaminen on monista painavista syistä välttämätöntä. On surullista, että eduskunta ei ole kahteen vuosikymmeneen kyennyt ankkuroimaan uudistusta mihinkään.
Vatuloinnista aiheutuneita kustannuksia ja kehityshäiriöitä palvelujärjestelmälle ei kukaan osaa arvioida, mutta sanomattakin on selvää, että kalliiksi tämä päättämättömyys on käynyt. Asia on vaikea ja monisyinen, mutta näinkään ei voida jatkaa.
Kansalaisilla on oikeus odottaa eduskunnalta päätöksiä. Kyse on koko poliittisen järjestelmän uskottavuudesta.
Paikallaansutimisesta ei hyödy kukaan, ja maaliin on turha haikailla, jos ei ensin asetu maratonin starttiviivalle ja lähde liikkeelle.