– Matkamäärien kehitystä seurataan viikottain ja niihin reagoidaan tarvittaessa vuorotarjonnan määrällä, kertoo kehityspäällikkö Suvi Taanila VR-Yhtymä Oy:sta.
Taanilan mukaan kestää aina aikansa, ennen kuin matkustustottumukset vakiintuvat uusilla asemilla. Matkustajat jakautuvat neljän pohjoiseen ja neljän etelään suuntautuvat päivittäisen junavuoron kesken. Yksi neljästä junaparista on velvoiteliikenteeseen kuuluva yöjuna Rovaniemelle ja sieltä takaisin. Muut kolme ovat VR:n markkinaehtoista liikennettä.
Noin viidennes Kempeleen asemalta tehdyistä matkoista suuntautuu Ouluun ja saman verran matkustetaan Helsinkiin. VR on haluton kertomaan, ovatko he tyytyväisiä matkustajamääriin tai vaikuttavatko niiden muutokset markkinaehtoiseen liikenteeseen ja junavuorojen määrään lähitulevaisuudessa.
Pohjoisen radan ratatyöt ovat aiheuttaneet etenkin viikonloppuliikenteeseen runsaasti poikkeusjärjestelyjä myös Kempeleessä. Ratatyöt jatkuvat vielä tämän ja ensi vuoden ajan.
Ratatöiden valmistuttua Helsingin ja Oulun välinen matka-aika lyhenee viiteen tuntiin. Tosin Kempeleessä pysähtyvät hitaammat junavuorot, jotka eivät tavoita viiden tunnin matka-aikaa myöhemminkään. Kempeleen junavuoroihin on luvassa kuitenkin joitakin parannuksia.
– Suunnittelemme parhaillaan joulukuussa alkavaa liikennettä. Kun ratatyöt edistyvät, saadaan Oulun ja Kempeleen välisiä matka-aikoja nopeutettua jonkin verran nykyisestä, VR-Yhtymän tiedottaja Sanna Keränen kertoo.