Ke­don­pe­rän päi­vä­ko­dis­ta ei siir­re­tä mitään uuteen ra­ken­nuk­seen

Katoaako pienen päiväkodin henki, miettii henkilökunta

Helmi Rauma (edessä) viihtyi Kedonperän päiväkodin viimeisessä kevätjuhlassa.
Helmi Rauma (edessä) viihtyi Kedonperän päiväkodin viimeisessä kevätjuhlassa.
Kuva: Sauli Pahkasalo

LIMINKA Kedonperän päiväkodin pihalla laulaa keskiviikkoiltana hirmuinen joukko hirmuisia merirosvoja. Pahvimiekat heiluvat merten hurjapäiden tömistellessä maata.

Näyttämön kulisseina on päiväkodin pihamaalla alusta asti ollut merirosvolaiva.

– Se on ollut siinä 25 vuotta, mutta nyt viimeisessä kevätjuhlassamme päätimme hyödyntää sitä, lastentarhanopettaja, Kedonperän päiväkodin mediavastaava Noora Nikula naurahtaa.

Aprillipäivänä vuonna 1993 avattu päiväkoti on pian muisto vain. Sisäilmaongelmien vuoksi sekä Kedonperä että Lintupuisto sulkeutuvat. Uusi, Ojanperänkankaalle rakentuva päiväkoti aloittaa toimintansa syyskuussa.

– Mitään emme ota nykyisistä tiloista mukaan. On todella kiva, että pääsemme aloittamaan puhtaalta pöydältä. Nykyisin olemme lelujen osaltakin melkoinen museo. Kun meillä on työharjoittelussa nuoria, kertovat he lelujen olevan samoja kuin omana päiväkotiaikanaan, Nikula jatkaa.

Kyllä se mietitytti, että riittävätkö lapset. Kun siirryimme tähän, oli talossa keväällä parikymmentä lasta. Syksyllä talo oli jo täynnä.

Nykyisellään Kedonperällä on kolme ryhmää, ja lapsia yhteensä 60. Hieman Noora Nikulaa arveluttaa millainen yhteisö uuteen, seitsenryhmäiseen ja yli 100 lapsen päiväkotiin muodostuu.

– Nyt lapset, vanhemmat ja henkilökunta ovat muodostuneet todella läheisiksi. Tiedämme ja tunnemme kaikki lapset. Se on ollut meidän vahvuus.

– Toisaalta on meistä itsestämme kiinni millainen uuden talon hengestä tulee. Olemme saaneet vaikuttaa paljon uuden päiväkodin ratkaisuihin, mikä on hyvä asia. Myös lapset ovat päässeet tekemään valintoja.

Uudet ryhmät nimetään oopperalaulaja Aabraham Ojanperän hengen mukaisesti esimerkiksi hänen ystäviensä nimillä.

– Kedonperällä meillä on ollut tupia ja sama perinne siirtyy uuteen paikkaan, viisi vuotta päiväkodissa työskennellyt Nikula iloitsee.

Kahden päiväkodin henkilökunta sekoitetaan uusia ryhmiä muodostaessa. Siksi työntekijät järjestävät ensimmäisen tiimiytymispäivän jo kesäkuun alussa. Kedonperällä henkilökuntaa on nyt 12.

Viimeisessä kevätjuhlassa mukana oli myös Kyllikki Niinimaa, seitsemisen vuotta sitten eläköitynyt Kedonperän päiväkodin entinen johtaja. Hän aloitti työuransa Limingan kunnan palveluksessa samaan aikaan kun ensimmäinen kunnallinen päiväkoti avattiin Kirkkotielle vuonna 1978.

– Vuosien varrella toiminta muuttui kovasti. Kyllähän se aluksi oli aika alkeellista. Myöhemmin tehtiin laatuaakkosia ja luotiin strategioita, Niinimaa kertaa.

Kedonperän päiväkodissa riittää liminkalaista varhaiskasvatushistoriaa, sillä Kirkkotien toiminta siirtyi pian purettaviin tiloihin vuonna 1993.

– Nimenä oli silloin Limingan päiväkoti. Kun Lintupuiston ja Tupoksen päiväkodit syntyivät, meidänkin piti muuttaa nimeä.

Kedonperän päiväkoti rakentui lama-aikaan. Kun monessa muussa kunnassa päiväkoteja suljettiin, Limingassa luotiin uutta.

– Kyllä se mietitytti, että riittävätkö lapset. Kun siirryimme tähän, oli talossa keväällä parikymmentä lasta. Syksyllä talo oli jo täynnä.

Vaikka sisäilmaongelmat ovat haitanneet päiväkodin toimintaa jo pitkään, toteaa Niinimaa olleensa pienesti järkyttynyt kuullessaan talon purkamisesta.

– Olen itse sitä mieltä, että myös päiväkodeissa pieni on kaunista. Toivon, että Kedonperän henki siirtyy uuteen päiväkotiin ja uusi rakennus kestää nykyistä pitempään. Meillä on työyhteisössä ollut tässä talossa aina hauskaa. Joskus mietimme, että pitäisiköhän ryhtyä perimään huviveroa, Kyllikki Niinimaa hymyilee.

Mainos
Rantalakeuden pelit

Pelaa Rantalakeuden digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä